Wayne Bernard palaa Kouvoihin

kouvot_logo

Kouvoissa kausilla 2006-2008 pelannut takamies Wayne Bernard palaa 10 vuoden tauon jälkeen kouvolalaisseuraan vuoden mittaisella pelaajasopimuksella.

190-senttinen takamies Bernard pelasi Kouvoissa kaudella 2007-2008 hopeaa saavuttaneessa joukkueessa. Puolustuspään spesialistina tunnettu Bernard pelasi Kouvoissa 1,5 kauden aikana yhteensä 58 ottelua 16 pisteen, 3,3 levypallon, 2,5 syötön ja 2,2 riiston keskiarvoilla.

Bernard palaa Kouvolaan Saksasta, missä hän on pelannut yhdeksän kautta. Bernard pelasi Science City Jenan riveissä kolme kautta joista viimeisimmän Saksan pääsarjassa. Saksan ja Suomen lisäksi 35-vuotias Bernard on pelannut ammattilaisena Israelissa, Kreikassa, Ruotsissa sekä Ranskassa.

- Olen viimeksi pukenut kouvopaidan ylleni noin 10 vuotta sitten ja haluankin tervehtiä ilolla joukkueen vanhoja kannattajia sekä samalla kiittää heitä ensimmäisestä visiitistäni. Terveisiä myös joukkueen nuoremmille kannattajille, jotka tulenkin tapaamaan piakkoin ensi kertaa, Bernard viestittää seuran tiedotteessa.

- Mahtavaa saada huippuluokan ammattilainen paluumuuttajana Kouvolaan. Kokenut, fiksu ja urheilullinen Wayne auttaa monella tapaa kentällä, harjoituksissa ja pukuhuoneessa vielä suhteellisen nuorta joukkuettamme. Kyseessä on kaiken kaikkiaan erittäin mieluisa sopimus, Kouvojen varapuheenjohtaja Mikko Sydänmaanlakka iloitsee.

Bernardin ohella Kouvot on solminut sopimukset viime kaudella Divari B:ssä Korikouvojen riveissä pelanneen Valtteri Leinon sekä valmentaja Antti Hurrin kanssa. Leinon sopimus on yksivuotinen ja Hurri jatkaa edustusjoukkueessa ainakin seuraavat kaksi seuraavaa kautta.

Yhdeksännen kautensa Kouvolassa aloittava Leino nakutti päättyneellä kaudella keskimäärin 14 pistettä ja haki 3 levypalloa. 181-senttinen Leino on aikaisemmilla kausilla (2014-2016) pelannut Kouvojen edustusjoukkueessa 14 ottelua sekä voittanut mestaruuden niin Korisliigassa (-16) kuin A-poikien SM-sarjassa (-14). Hurri, 35, aloittaa Kouvojen edustusjoukkueen valmennustiimissä kahdeksannen kautensa.

Kouvoilla on Bernardin ja Leinon lisäksi pelaajasopimukset ensi kaudesta Ville Kauniston, James Sinclairin, Tuomas Hirvosen, Arttu Saarijärven ja Teemu Knihtisen kanssa. Valmennuksesta vastaavat päävalmentaja Jyri Lehtonen ja valmentaja Antti Hurri.

Comments