23.6.2025 11:01 Tulevaan Korisliiga-kauteen valmistautuva Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen ruotsalaisen Sheriff Drammehin kanssa. 29-vuotias takamies liittyy haiparveen pelattuaan viime kauden Itävallan pääsarjassa.
Kuva: FIBA
– Olen innoissani päästessäni pelaamaan Suomeen! Olen pelannut monta kertaa Suomen nuorisomaajoukkueita vastaan ja tunnen pelaajia sieltä, joten kiva päästä edustamaan nyt Korihaita ja kilpailla menestyksestä, Drammeh kommentoi seuran tiedotteessa.
Tukholmasta kotoisin oleva 191-senttinen Drammeh aloitti koripallotaipaleensa Södertäljessä, josta hän lähti maailmalle Espanjan Gran Canarian reservijoukkueen kautta Yhdysvaltoihin Havaijin yliopistoon.
Neljän yliopistovuoden jälkeen Drammeh on kerryttänyt kokemusta kotimaansa pääsarjan lisäksi Italian Serie B:stä ja viime kaudella Itävallan pääsarjasta. Elokuussa 2020 Drammeh teki myös sopimuksen Espanjan kakkossarjaan, mutta loukkaantuminen esti lopulta pelaamisen.
Viime kaudella 17 ottelussa Drammeh viimeisteli vajaan 26 minuutin peliajalla keskimäärin 7,8 pistettä, 3,3 levypalloa ja 5,4 syöttöä ottelua kohden. Syöttökeskiarvo oli sarjan yhdeksänneksi paras.
Drammehia on kuvailtu atleettiseksi ja ulottuvaksi takamieheksi, jonka vahvuudet ovat pelinteossa ja puolustuspäässä.
– Tykkään jakaa palloa joukkuekavereille ja saada kaikki pelaajat osaksi pelitapahtumia. Tykkään pelata nopealla tempolla ja puolustuspäässä pelaan kovaa, pelaaja kuvailee itseään.
Drammeh oli tuttu näky Ruotsin nuorisomaajoukkueissa. Juniorien arvokisoissa hän edusti Ruotsia kolmessa eri turnauksessa, joista viimeisin oli Helsingissä vuonna 2016 järjestetyt alle 20-vuotiaiden EM-kilpailut. Silloin Drammeh oli Ruotsin paras pistemies 14,7 pisteen keskiarvolla. Turnauksen pistetilastossa lukema oikeutti 11:een sijaan.
– En ole koskaan vielä käynyt Suomessa Helsinkiä pidemmälle, joten siinäkin mielessä olen innoissani ensi kaudesta, Drammeh viestittää.
Sheriff Drammeh on Korihaiden seurahistorian toinen ruotsalaispelaaja. Kaudella 2006–2007 seuraa edusti yhteensä 28 ottelun ajan Solnan kasvatti William Copeland.
Takamiehet: Bojan Sarcevic, Joni Herrala, Aamos Nikula, Sheriff Drammeh
Laiturit: Roni Ahvenjärvi, Jalen Jackson
Sentterit: Mikael Aalto, Mikael Laihonen
Toimihenkilöt: Ivan Ivanovic (päävalmentaja), Valtteri Pihlajamäki (valmentaja), Jyrki Sairanen (fysiikkavalmentaja)
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.
Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.
Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.
Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.
Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.
196-senttinen takamies on pelannut aiemmin Korisliigaa Lapuan Kobrien ja Helsinki Seagullsin paidassa sekä I divisioona A:ta Helsinki Basketball Academyn (HBA) ja Helsingin NMKY:n riveissä.
Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen 190-senttisen takamiehen Tai Bibbsin kanssa. Bibbs on Columbian ja Howardin yliopistojen kasvatti. Ammattilaisena Bibbs on pelannut aiemmin Suomessa, Kroatiassa ja Luxemburgissa.