Susijengin EM-kotilohko huipentuu derbyyn maailmanmestari Saksaa vastaan

2.9.2025 15:05 Kahden vuoden takainen maailmanmestari Saksa ei ole osoittanut horjumisen merkkejä, vaikka Gordon Herbert siirtyi joukkueen peräsimestä syrjään vuosi sitten. Tänä kesänä vain mestarisuosikki Serbialle hävinnyt Saksa on nautiskellut selkeät voitot jokaisesta EM-kisavastustajastaan Tampereella tähän asti.

Dennis Schröderin Saksa on pistänyt tuulemaan EM-kentillä. Kuva: FIBA.

Saksa on ollut 2020-luvun aikana menestyksekkäin eurooppalainen koripallomaajoukkue, josta kertovat Gordon Herbertin päävalmentajakauden aikana haetut 2022 EM-pronssi, 2023 maailmanmestaruus sekä Pariisin olympialaisten neljäs sija.

Vaikka Herbert on vaihtunut sittemmin Álex Múmbrúun ja pari viime vuosien rotaatiopelaajaa on tehnyt tilaa nuoremmille, on Saksa tehnyt tuhojaan tutuksi vuosien aikana tulleilla vahvuuksillaan.

- Saksan hyökkäyspeli perustuu loistavaan takamiespelaamiseen Dennis Schröderin johdolla. Muut pelaajat lukevat koko ajan, missä ja miten Schröder on valmiina hyökkäämään korille ja luomaan etua, jonka jälkeen Saksa pyrkii hyödyntämään saavutetun edun, summaa Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä.

- Tällä simppelillä tavallaan pelata koripalloa Saksa on onnistunut toteuttamaan hyökkäystään äärimmäisen korkealla tasolla ja voittanut maailmanmestaruuden juuri siksi. Tässäkin turnauksessa Saksa on upottanut 109,5 pistettä ottelua kohden, eli haaste on kova.

Susijengi lähtee Tampereen EM-lohkon päätösotteluunsa selkeästä haastajan asemasta. Möttölä kuitenkin korostaa, että lääkkeet Saksan haastamiseen ovat olemassa.

- Meidän on päästävä koko kentälle pelaamaan vapaata koripalloa hitaan settikoripallon sijaan, jota vastaan Saksan liikkuva, kookas puolustus on parhaimmillaan, Möttölä summaa.

- Puolustuksessa meidän on pistettävä hyökkäyksemme jälkeen painetta sopivasti koko kentälle ja saatava hidastettua Saksaa. Aika moni on tietysti pyrkinyt siihen näiden vuosien aikana siinä onnistumatta, mutta sen takia näitä pelejä pelataan. On tulossa tosi makea ilta Suomi-fanien edessä.

Susijengi ja Saksa kohtaavat keskiviikkona 3.9. klo 20.30 alkaen Tampereen Areenalla viidennen EM-kisapäivän ottelussa. Ottelu televisioidaan Nelosella. Viimeiset liput otteluun täältä!

Coach Möttölän tärpit: seuraa heitä

  • Dennis Schröder (188 cm/31 v): ”Salamannopea pelaaja, erinomainen pallonkäsittelijä. Haluaa mieluummin ajaa korille, mutta on heittänyt kolmosensa tässä turnauksessa 44% tarkkuudella. Joukkueen johtaja.”
  • Franz Wagner (208/24): ”Kookas takamies-laituri, joka on parhaimmillaan omien levypallojen jälkeen. Katsoo omaa ratkaisua hyvin aggressiivisesti loppuun asti. Noussut yhdeksi NBA:n eurooppalaisista supertähdistä monipuolisilla hyökkäyspään taidoillaan ja hyvänä puolustajana.”
  • Andreas Obst (191/29): ”Maailman eliittiheittäjiä. Hänelle ei voi antaa pariakymmentä senttiäkään tilaa. Pelaa tällä hetkellä aivan mahtavalla itseluottamuksella. Metsästää heittoja hyvin aggressiivisesti ja joukkue myös häntä ruokkii.”

Susijengi ja Saksa historian saatossa

  • 29.8.2023 Saksa – Susijengi 101-75 (47-39), MM-alkusarjaa, Okinawa City (Japani)
  • 27.2.2023 Susijengi – Saksa 81-87 (43-46), MM-karsintaa, Espoo
  • 11.11.2022 Saksa - Susijengi 94-80 (44-36), MM-karsintaa, Bamberg (Saksa)
  • 19.8.2016 Saksa – Susijengi 75-66 (36-27), ystävyysottelu, Ulm (Saksa)
  • 6.8.2016 Susijengi - Saksa 86-79 (40-44), ystävyysottelu, Helsinki

Suomi ja Saksa ovat kohdanneet miesten maaottelussa 39 kertaa, joista Suomi on voittanut 17 ottelua. 2000-luvulla joukkueet ovat kohdanneet 13 kertaa, joista Suomi on voittanut kolme ottelua.

Saksan EM-kisajoukkue 2025

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

0

Isaac BONGA

203

1999

KK Partizan (SRB)

1

Oscar DA SILVA

205

1998

Bayern München (GER)

4

Maodo LÔ

191

1992

Zalgiris Kaunas (LTU)

5

Tristan DA SILVA

203

2001

 

7

Johannes VOIGTMANN

211

1992

Bayern München (GER)

9

Franz WAGNER

208

2001

Orlando Magic (NBA)

10

Daniel THEIS

203

1992

AS Monaco (FRA)

17

Dennis SCHRÖDER

188

1993

Sacramento Kings (NBA)

21

Justus HOLLATZ

195

2001

Bayern München (GER)

32

Johannes THIEMANN

205

1994

Gunma Crane Thunder (JPN)

34

Leon KRATZER

212

1997

Bayern München (GER)

42

Andreas OBST

191

1996

Bayern München (GER)

  • Päävalmentaja Alex MUMBRU
  • Valmentaja Alberto MIRANDA
  • Valmentaja Alan IBRAHIMAGIC
 
13.9.2025 11:15 Susijengi

Giannis Antetokounmpo ja Kreikka Susijengin haasteena EM-pronssiottelussa

Susijengin ottelut maailman kärkijoukkueita vastaan jatkuvat sunnuntaina iltapäivällä, kun vuoden 2025 EM-kisat huipentuvat historialliseen pronssiotteluun Kreikkaa vastaan. Tulivoimaisen ja fyysisen Kreikan ylivoimaisena tähtenä kimmeltelee vuoden 2021 NBA:n mestari ja kaksinkertainen NBA:n MVP, Giannis Antetokounmpo.

12.9.2025 23:33 Susijengi

Turkki myrskysi EM-finaaliin, Kreikka Susijengin seuraksi pronssiotteluun

Tappiottomana läpi EM-turnauksen pelannut Turkki jatkoi maailmanluokan otteitaan riisumalla Kreikan täysin aseista EM-semifinaalissa matkallaan 94-68 (49-34)-voittoon. Ergin Atamanin valmentama Turkki keskittyi puolustuksessaan Kreikan supertähden Giannis Antetokounmpon riisumiseen aseista ja sai yllätysratkaisijakseen sentteri Ercan Osmanin.

12.9.2025 19:51 Susijengi

Hallitseva maailmanmestari Saksa ansaitusti finaaleihin – Susijengin EM-kisat huipentuvat pronssiotteluun

Sitkeä Susijengi pisti hanttiin hallitsevalle maailmanmestarille Saksalle EM-kisojen välierissä, mutta lopulta Saksa vei voiton 98-86 (61-47). Tappio tarkoittaa Saksan enenemistä loppuotteluihin, kun taas Suomen EM-kisat huipentuvat pronssiotteluun sunnuntaina.

12.9.2025 12:14 Susijengi

Henrik Dettmann EM-semifinaalipäivän aamuna: ”Tästä hetkestä kannattaa nauttia”

Koripalloliiton valmennuksen johtaja ja Susijengi-ilmiön isä Henrik Dettmann, 67, kuvailee perjantaisen EM-semifinaalin aamuna suomalaisen koripallon olevan ainutlaatuisessa tilanteessa. Kun Susijengin ja Saksan väliseen otteluun on enää muutama tunti aikaa, Dettmannilla on yksi kehotus suomalaisen koripallon ystäville: nauttikaa!

11.9.2025 14:10 Susijengi

Susijengi valmistautuu EM-semifinaaliin tietoisensa Saksan vahvuuksista

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi ei voisi kuvitella herkullisempaa reseptiä perjantai-iltaan kuin uusintatreffit EM-semifinaaliin 2000-luvun parhaimpiin lukeutuvan joukkueen kanssa. Toistamiseen maailmanmestari Saksaa haastamaan lähtevä Susijengi tietää täsmälleen, millainen vastus sillä on huomenna edessään.

11.9.2025 02:00 Susijengi

Saksa Susijengin vastustajaksi perjantain EM-välierään

Tampereen EM-alkulohkon päätösottelussa Susijengin suurinumeroisesti kaatanut maailmanmestari Saksa asettuu uudelleen Susijengiä vastaan perjantaina klo 17 pelattavassa EM-välierässä. Saksa nujersi keskiviikon myöhäisessä puolivälieräottelussa Luka Doncicin tähdittämän Slovenian pistein 99–91 (45–51).

10.9.2025 21:36 Susijengi

Susijengi hermokontrollilla ja haamuheitoilla historiallisiin EM-mitalipeleihin!

Susijengin vauhtipelaaminen näytti pitkään olevan Georgialle liikaa keskiviikon EM-puolivälierässä. Kaapattuaan levypallopelin haltuunsa Georgia kuroi päätösjaksolla kuuden pisteen päähän, mutta menetti otteensa Susijengin haamukolmosiin ja tuittuili tähtipelaajansa kentältä yli 6000-päisen Riian Xiaomi lähettäessä Suomen mitalipeleihin.

10.9.2025 10:06 Susijengi

Micke Jantunen: ”Ollaan odotettu kolme vuotta, että päästään taas pelaamaan mitalipelipaikasta”

Yksi suomalaisen koripallon historian suurimmista otteluista pelataan tänään keskiviikkona Riian Xiaomi Areenalla, kun Susijengi kohtaa EM-puolivälierässä Georgian. Susijengin keulakiviin lukeutuva Mikael Jantunen, 25, kertoo odottaneensa mahdollisuutta pelata mitalipelipaikasta aina Berliinin vuoden 2022 EM-puolivälierän jälkeen.

9.9.2025 13:05 Susijengi

Tiivis, vaarallinen ja tuttu Georgia Susijengin koetinkivi keskiviikon puolivälierässä

Georgia on osoittanut viime vuosina pelatuissa EM-karsintaotteluissa viheliäiseksi vastustajaksi Susijengille. Kapealla, mutta taitavalla ja erinomaisesti roolitetulla miehistöllä pelaava Georgia pyrkii keskiviikon puolivälierässä rikkomaan pelitempon alhaiseksi ja hakemaan etulyöntiasemaa Susijengistä vahvojen yksilöidensä turvin.

8.9.2025 11:39 Susijengi

Sasu Salin: ”Tehdään Riian Areenasta kotihalli!”

Kahden nukutun yön jälkeen Susijengin kapteeni Sasu Salin, 34, kertoo sisäistäneensä lauantain myöhäisillan Serbia-voiton todellisen merkityksen. Kun keskiviikon EM-puolivälierään on samaiset kaksi yötä, kapteeni toivoo joukkueeltaan samanlaista latausta ja tarkkuutta kuin Serbiaa vastaan ja suomalaisfaneilta ryntäystä Riikaan tekemään yhdessä historiaa.

Näytä lisää vastaavia