7.7.2025 22:04 Tyttöjen alle 18-vuotiaiden eli WU18-maajoukkueen EM-kisapelit jatkuivat tänään La Palmassa. Suomelle tuli tällä kertaa tiukka tappio, kun Italia vei ottelun 61-59. Tappiosta huolimatta WU18-joukkue voitti oman lohkonsa.
Italia oli tänään liian kova pala purtavaksi WU18-joukkueelle. Kuva: FIBA
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi EM-kisojen kolmannessa ottelussaan Italiaa vastaan ja kärsi niukan häviön 61-59.
Päävalmentaja Janne Hännisen mukaan peli oli todella tasainen.
- Johtoasema vaihtui 11 kertaa ja yhdeksän kertaa olimme ottelun aikana tasatilanteessa. Loppuhetkillä Italia oli pari pistettä parempi.
- Meillä oli lähes 20 pelitilanneheittoa enemmän kuin vastustajalla, joten pallonhallintapelissä olimme vastustajaa edellä. Tänään meidän prosentit johtuen vastustajan puolustamisesta jäivät normaalia alhaisemmiksi. Saimme silti rakennettua hyville heittäjillemme heittopaikkoja.
Hänninen antaa joukkueelle tunnustusta siitä, että puolustuspelaaminen antaa mahdollisuuden kerta toisensa jälkeen voittaa ottelut.
- Hyökkäyspäässä tarvitsemme vähän terävämpää viimeistelyä.
- Nicole Ogun esiintyi tänään väkevästi. Myös Erika Mace pelaa todella kovalla tasolla.
Suomen parhaat pisteiden tekijät:
Erika Mace | 11 |
Nicole Ogun | 11 |
Tiia Talonen | 9 |
Anna Gardziella | 8 |
Kolmen pisteen heittäjistä Suomen joukkueesta parhaiten nousi esiin Anna Gardziella, joka onnistui 2/5 heitossa.
Tappiosta huolimatta WU18-joukkue voitti oman lohkonsa. Joukkueen seuraava peli on Turkkia vastaan 9.7.
Tyttöjen alle 18-vuotiaiden eli WU18-maajoukkueen EM-kisat jatkuivat tänään La Palmassa. Suomi jatkoi hyviä otteitaan voittamalla Kreikan 64-47.
Tyttöjen alle 18-vuotiaiden eli WU18-maajoukkueen EM-kisat käynnistyivät tänään La Palmassa. Suomi aloitti turnauksen väkevällä voitolla 82-44 Sloveniaa vastaan.
Tyttöjen alle 18-vuotiaiden eli WU18-maajoukkueella käynnistyvät EM-kisat La Palmassa 5.7. Kokoonpanoon on nimetty 12 pelaajaa.
Suomen alle 18-vuotiaat tytöt eli WU18-joukkue voitti upealla pelillään Puolan. Lopputulos oli Suomen eduksi 104-60. Tästä on hyvä jatkaa EM-kisoihin.
WU18-maajoukkue pelasi toisen kutsuturnauksen ottelunsa Espanjaa vastaan. Suomi pelasi ensimmäisen neljänneksen ja toisen puoliajan hyvin. Tällä kertaa jännittävän pelin vei kuitenkin Espanja lukemin 80-74.
WU18-maajoukkue pelasi ensimmäisen kutsuturnauksen pelinsä Ranskaa vastaan La Palmassa. Peli päättyi Ranskan voittoon lukemin 76-59.
Tyttöjen alle 18-vuotiaiden eli WU18-maajoukkue lähtee La Palmaan kansainväliseen kutsuturnaukseen Espanjaan. Kokoonpanoon on nimetty 12 pelaajaa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti viidennen ja turnauksen viimeisen pelinsä PM-kisoissa Södertäljessä. Tanska voitettiin numeroin 122-65.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti neljännen pelinsä PM-kisoissa Södertäljessä. Islanti kaatui lukemin 99-46.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti kolmannen ottelunsa PM-kisoissa Södertäljessä. Viro voitettiin lukemin 98-64.