23.8.2025 16:47 Kun vuoden 2025 EM-kisojen käynnistymiseen on enää neljä yötä aikaa, on Tampereen EM-alkulohkoon myytyjen ennakkolippujen määrä ylittänyt 85 000 kappaleen rajan. Jo aiemmin loppuunmyydyn lauantain Susijengi-pelin lisäksi myös perjantainen Suomen peli on nyt loppuunmyyty.
EM-kisaulvonta Nokia Areenalla alkaa keskiviikon Ruotsi-Suomi -herkulla. Kuva: Samira Lee
Susijengi kohtaa kahdessa loppuunmyydyssä iltaottelussaan Tampereen Kansi Areenalla ensin perjantaina 29.8. Iso-Britannian ja sitten lauantaina 30.8. Montenegron.
Susijengin Tampereen EM-alkulohkon muihin otteluihin (ke 27.8. Ruotsi, ma 1.9. Liettua, ke 3.9. maailmanmestari Saksa) on edelleen lippuja jäljellä. Tampereen ulkopuolelta saapuvien fanien matkustusmahdollisuuksia lisäävät VR:n ja OnniBusin ylimääräiset vuorot Helsingin suuntaan Suomen pelien jälkeen. Lisätietoja liikenneyhteyksistä ja majoitusmahdollisuuksista voi etsiä sivustolta tampere.basket.fi.
EM-kisojen iltasessioiden, joissa Susijengi pelaa, lisäksi kiinnostusta on myös kunkin pelipäivän kahta muuta ottelua kohtaan. Esimerkiksi lauantain 30.8. iltapäiväsessio Liettua-Saksa-otteluineen on jo 82-prosenttisesti täynnä.
– Ennakkomyyntiin on tullut kiitettävästi lisävipinää viimeisen runsaan viikon aikana. Kahden ennakkoon loppuunmyydyn Susijengin ottelun saldo on erinomainen ottaen huomioon, että kahdeksan vuoden takaisissa Helsingin EM-kisoissa yhtäkään ottelua ei myyty loppuun ennen ensimmäistä pelipäivää, EM-kisojen Tampereen alkulohkon pääsihteeri Ari Tammivaara kiittelee.
– Suosittelen EM-kisahuumaan haluavia varmistamaan paikkansa kolmessa Susijengin arkipelissä niin kauan kuin lippuja vielä riittää!
Koripallon EM-kotikisojen odotetut yksittäiset otteluliput tulevat myyntiin kesäkuun alussa. Julkinen myynti käynnistyy 6.6. Sitä ennen 6. pelaajilla on mahdollisuus ennakko-ostoksiin 4.6. lähtien.
Susijengi kirmaa kolme kertaa kotiyleisönsä eteen ennen elo-syyskuun taitteessa Tampereella pelattavaa EM-alkulohkoa. Joukkue käynnistää kotimaaottelukesänsä perjantaina 8.8. Lauri Markkasen kotikaupungissa Jyväskylässä Belgiaa vastaan ja ottaa Espoo Metro Areenalla mittaa 11.8. Belgiasta ja 21.8. Puolasta. Lipunmyynti käynnistyy toukokuun aikana.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut elo-syyskuussa pelattavien EM-kisojen otteluohjelman alkamisaikoineen.
Tampereen Kansiareenan lehterit täyttyvät koripallon EM-kotikisoihin. Susijengin isännöimiin kisoihin on myyty jo yli 50 000 lippua, vaikka kisojen alkuun on yli neljä kuukautta aikaa.
Susijengin EM-kotikisat Tampereella konkretisoituvat jälleen lisää 27. maaliskuuta, jolloin Suomelle arvotaan EM-kisavastustajat. Lohkoarvonnan jälkeen julkiseen myyntiin tulevat 4. huhtikuuta Day Pass -lippupaketit. Ennakko-ostoksille pääsevät totutusti Koripalloliiton 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat.
Suomi ja Liettua ovat solmineet virallisen kumppanuussopimuksen kesän EM-kisoihin. Kotikisoihin lippuja tai majoitusta halajavan kannattaa toimia ripeästi, sillä tuore sopimus tuo Tampereelle Liettuan joukkueen vanavedessä tuhansia liettualaisfaneja ja kansainvälisen arvoturnauksen sähköistä tunnelmaa.
Susijengin EM-kotikisoihin Tampereelle on saatavilla jälleen uusi majoitus- ja lippupaketti. Elämys Groupin ja Koripalloliiton tampere.basket.fi -sivustolta on hankittavissa nyt Day Pass -lippupaketteja osana majoituspakettia.
Ensi vuoden elo-syyskuussa Tampereella pelattaviin Susijengin EM-kotikisoihin on julkaistu uusi lipputuote, Weekend Pass, joka sisältää pääsyliput kaikkiin perjantain ja lauantain (29.-30.8.2025) otteluihin. Ensivaiheessa Weekend Pass on saatavilla osana majoituspakettia.
Tampereella pelattavien koripallon EM-kisojen kotikisojen ensimmäisten lippu- ja matkapakettien julkinen myynti on käynnistynyt.
Henkeäsalpaavia koripalloelämyksiä olympiakarsinnoissa tarjoillut nälkäinen Susijengi kutsuu ensi vuonna Euroopan kovimmat joukkueet ja suurimmat tähdet Tampereelle, kun Suomi isännöi koripallon EM-kisoja 2025. Vuotta ennen kisoja käynnistyvä lipunmyynti tarjoaa 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajille mahdollisuuden napata ensimmäisenä parhaat tiketit.