6.12.2024 17:16 Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.
Donovan Donaldson kunnostautui niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin. Kuva: Ville Vuorinen
Itsenäisyyspäivän otteluisäntä Kobrat johti Lapualla pelattua ottelua lähestulkoon koko peliajan, mutta neljännen jakson ratkaisevilla hetkillä haastaja Salon Vilpas kaivoi tiensä ohi. Loppunumeroiksi kirjattiin 79–81.
Vilppaan tilastorikkain esitys nähtiin Donovan Donaldsonilta, joka upotti 24 pistettä, jakoi yhdeksän koriin johtavaa syöttöä ja riisti kolmesti.
– Tulimme otteluun hieman hitaasti. Meidän täytyi kunnolla keskittyä puolustukseemme, minkä avulla saimme pelin lopussa käännettyä. Kun Kobrat johti kolmannella jaksolla toistakymmentä pistettä, kävimme läpi pienet yksityiskohdat, joissa tarvittiin parempaa toteutusta. Olemme sen verran tasokas joukkue, että kaikki on lopulta kiinni vain toteutuksesta, Donaldson kommentoi Ruudun haastattelussa.
Kahdeksan pistettä rekisteröinyt joukkuetoveri Samu Adler vastasi viime hetkien torjunnasta, joka oli avainasemassa ottelun ratkaisun kannalta.
Kobrien riveissä kovinta jälkeä tilastokorttiin jättivät Samari Curtis 25 pisteellä sekä Trent Buttrick 13 pisteellä ja 12 levypallolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.
Tampereen Pyrinnön Antero Lehto yltää keskiviikkona historian toisena pelaajana 900 ottelun rajapyykkiin Korisliigassa, kun lasketaan yhteen runkosarja- ja pudotuspeliottelut. Raja rikkoutuu Pyrinnön vierasottelussa Kataja Basketia vastaan.
Korisliigan koriraudoille tekivät tänään tuhojaan niin Kouvojen tuoreimmat rekrytoinnit kuin tutumpi nimi Hongan paidassa.
Miesten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta, ja virkistyneisyys näkyi kentillä. Illassa nähtiin useampikin yllätys.
Bisons Loimaan Jeremiah Wood valittiin Korisliigan Kuukauden pelaajaksi lokakuulta 2024. 39-vuotiaan sentterin seura on parhaillaan sarjataulukon kolmantena ja tilastorivi tavanomaiseen tapaan huima, mutta hän ei koskaan halua lopettaa kehittymistä pelaajan eikä ihmisenä.
Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.
Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.