15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueille kolme voittoa Islantia vastaan

7.7.2022 23:36 Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pelasivat tänään neljä ottelua Kisakalliossa Islantia vastaan yhden välipäivän jälkeen. Sudenpennut ottivat tänään komeat kolme voittoa.

Sofi Manneh karkaamassa islantilaispuolustukselta. Kuva: Ville Vuorinen

15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue

Suomi Sininen – Islanti 1 65–62

Niukasti tiistaina hävinnyt Suomi Sininen pääsi tänään voittokantaan, kun se kukisti Islannin lukemin 65–62 (33–26). Suomi nykäisi itsensä 10 pisteen karkumatkalle toisen puoliajan alussa ja pelasi vahvasti johtoasemassa aina päätössummeriin asti.

Suomen parhaimmistoa olivat Anna Gardziella (12/9/6/7 riistoa), Lilli Laine (12/7) sekä 11 pistettä upottanut Nicole Pihamaa.

Ottelutilastot >

Suomi Valkoinen – Islanti 2 52–72

Islanti 2 jatkoi tyttöjen puolella voittokulkuaan ottamalla tänään selvänumeroisen voiton Suomesta. Vieraat siivitti voittoon vahva ensimmäinen neljännes, joka päättyi 9-29. Suomi pääsi vielä reilun 10 pisteen päähän ennen päätöskymppiä, mutta sen lähemmäs kiri ei torstaina riittänyt.

Suomen parhaimmistoa ottelussa oli 15 pistettä heittänyt Sini Luukkonen. Eevit Seppä ja Haverinen tilastoivat molemmat 10 pistettä.

Ottelutilastot >

15-vuotiaiden poikien maajoukkue

Suomi Sininen – Islanti 1 60–59

Avauspäivänä Islannille taipunut Suomi Sininen ja Islanti järjestivät huiman trillerin torstaina Susi Training Centerin parketilla. Suomi oli jo karkaamassa voittoon, mutta Islanti kampesi viimeisillä minuuteilla takaisin peliin siirtyen johtoon päätösminuutilla. Ville-Matti Niskanen (13/1) kuitenkin ratkaisi ottelun vain neljä sekuntia ennen päätössummeria onnistuneella kahden pisteen nostolla korin alta.

Suomi onnistui tänään laajalla rintamalla, kun kaikki kentällä käyneet pelaajat onnistuivat pisteiden teossa kentän korkeimman lukeman kirjauttaneen Niskasen johdolla. Islannin pisteykkönen oli 12 pistettä tilastoinut Eirikur Frimann Jónsson.

Ottelutilastot >

Suomi Valkoinen – Islanti 2 79–63

Suomi Valkoinen otti torstaina toisen voittonsa, kun se kukisti Islannin tasavahvan esityksen päätteeksi lukemin 79–63 (41–29). Ottelu oli ensiminuuteista lähtien Suomen kontrollissa ja kotijoukkue pystyi läpi ottelun vastaamaan vieraiden kiriyrityksiin.

Suomen pisteykkönen oli Nantti Ruuhilahti, joka viimeisteli 19 pistettä ja haki kahdeksan levypalloa. Elias Pura tilastoi tuplatuplan 11 pisteellä ja 14 levypallolla.

Valitettavasti ottelutilastojen kanssa on ollut haasteita koko viikon ajan ja niitä yritetään ratkoa palvelun tarjoajan kanssa. Poikien Suomi Valkoinen – Islanti 2 -ottelun tilastot valmistuvat jälkijunassa.

Joukkueet pelaavat vielä neljä ottelua perjantaina. Otteluihin on vapaapääsy. SolidSport näyttää kaikki ottelut kanavallaan.

 
9.8.2024 12:46 Sudenpennut

Sudenpennuille hopeaa U15 Nordic Openista

Sudenpennuille hopeaa U15 Nordic Openin finaaliotteluissa Kisakalliossa. Kovan taistelun jälkeen pojat taipuivat Tanskalle ja tytöt Saksalle.

27.12.2023 10:03 Pääjuttu

Nuorten maajoukkueilla edessä ainutlaatuinen arvokisakesä, valmennustiimeissä ennätysmäärä naisia

Nuorten maajoukkueet aloittavat vastanimettyjen valmennustiimien johdossa valmistautumisen ainutlaatuiseen vuoteen: Koripallon nuorten MM-kisoissa nähdään toista kertaa historiassa suomalaisjoukkue, kun 17-vuotiaat tytöt pelaavat heinäkuussa Meksikossa. Heti perään katseet kääntyvät Tampereelle, jossa 18-vuotiaat pojat isännöivät EM-kisoja.

29.12.2022 09:05 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2023

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.

31.7.2022 15:58 Sudenpennut

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet matkustavat ensi viikoksi leirille Liettuaan

Suomen 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet matkustavat tänään Liettuan Anykščiaihin, jossa Sudenpennut leireilevät ja hakevat pelikokemuksia kansainvälisistä otteluista läpi ensi viikon.

8.7.2022 18:22 MU15

Islanti vahvempi 15-vuotiaiden maajoukkueviikon päätöspäivänä

Jos Suomi nappasi torstaina kolme voittoa neljästä, maksoivat islantilaiset perjantaina kalavelkojaan voittamalla kolme ottelua. Kisakalliossa pelatut U15-maaottelut olivat ensimmäiset maajoukkuekokemuksen nuorimmille Sudenpennuille.

23.12.2021 09:31 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2022

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.

7.12.2020 15:37 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2021

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2021 on valittu. Sudenpentujen valmennuksesta löytyy hieno jatkumo, jossa monet valmentajat ovat tuttuja nimiä jo aiemmilta maajoukkuevuosilta.

7.8.2024 21:56 Sudenpennut

Saksa pisti Sudenpennuille kampoihin U15 Nordic Openissa

U15 Nordic Openissa nähtiin kaksikin jännitysnäytelmää Suomen ja Saksan välillä, joista toinen päättyi viime hetken korilla voittoon, ja toinen niukkaan tappioon jatkoajan jälkeen.

5.8.2024 21:08 Sudenpennut

U15 Nordic Openin toinen päivä toi kaksi voittoa Suomelle

Suomen U15 maajoukkueet voittivat Tanskan Nordic Openin toisena pelipäivänä. Sudenpennut lähtevät siis välipäivään kahden voiton turvin.

4.8.2024 19:52 Sudenpennut

Sudenpennuille avausvoitot U15 Nordic Openissa

Kisakallion Susi Training Centerissä pelattava U15 Nordic Open alkoi tänään Sudenpentujen osalta voittoisasti. Avauspäivän otteluissa oli vastassa Islanti.

Näytä lisää vastaavia