2.8.2024 13:43 Suomen Koripallovalmentajat ry järjesti viime maanantaista keskiviikkoon kansainvälisen valmentajaklinikan Tampereella Tesoman palloiluhallissa. Klinikan osallistujat, 70 valmentajaa Suomesta, Virosta, Tanskasta ja Yhdysvalloista saivat nauttia huippuluokan opista kolmen päivän ajan.
Valmentajia oli pienten lasten valmennuksesta aina Korisliiga- ja maajoukkuevalmentajiin. Klinikka oli aiheiltaan monisyinen, joten jokainen sai varmasti valmennusreppuunsa jotain lisää. Keskiössä olivat muun muassa koripallon perusasiat, pelin kautta opettaminen, puolustamisen tekniikoita sekä yksilö-, pienryhmä- ja joukkuetaktiikkaa.
– Oli tiedossa, että vierailet tähdet ovat alansa huippuja. Marco Ramondinon ja Nenad Trunicin kohdalla iso kiitos kuuluu FIBA:lle, jonka FECC-ohjelman avulla saimme nämä huippuluokan ammattilaiset esiintymään meidän klinikalle. Ryan Pannone oli juuri niin hyvä kuin odotettiinkin. Oli upea katsella todellisten ammattilaisten toimintaa, FABC:n hallituksen jäsen Pekka Salminen kommentoi.
– Aivan erityisen upeaa ja ylpeyttä herättävää oli kuitenkin katsoa suomalaisten kouluttajien esiintymistä. Kielitaitoa, heittäytymistä, esiintymistaitoa, rakennetta ja ennen kaikkea asiaa.
FABC järjesti klinikan yhteistyössä Raholan Pyrkivän, Suomen Valmentajien ja FIBA:n kanssa. Hienoa työtä suomalaisen koripallon eteen. FABC kiittää!
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutukseen hyväksytään varmasti 20 ensimmäistä ilmoittautumista, jotka täyttävät koulutuskriteerit. llmoittautuminen lokakuussa alkavalle kurssille päättyy 18.9.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29.–31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan Tesoman palloiluhallilla. Esiintyjistä Tero Vasell on joutunut peruuttamaan esiintymisensä, joten tilalle on tullut Janne Koskimies.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29–31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan Tesoman palloiluhallilla. Ilmoittautumisaikaa on annettu enemmän. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 28.7.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29–31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan Tesoman palloiluhallilla.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29-31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan. Kova esiintyjäkaarti sai loppuhetkillä seuraa Greg Gibsonista.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29-31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan.
Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on Suomen Koripalloliiton valmentajille suunnatun peruskoulutuksen viimeinen kokonaisuus. Entinen naisten maajoukkuepelaaja Camilla Grönberg valittiin kurssin priimukseksi ensimmäisenä naisvalmentajana.
Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kisakalliossa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kaksi viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä. Koulutukseen ilmoittautuminen on auki 31.5. saakka ja mukaan otetaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta valmentajaa.
Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden 1.3. kurssin Savonlinnassa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.
Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Salossa yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.