19.8.2024 11:15 Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Kaleb Warnerin kanssa. 29-vuotias laituri saapuu Uuteenkaupunkiin Hollannista, jossa Warner vietti edelliset viisi kautta.
Kuva: Yoast United
Parimetrinen Warner pelasi yliopistokoripalloa neljässä eri opinahjossa. Lopulta hän valmistui NCAA2-divisioonassa pelaavasta Western Oregonin yliopistosta. Seniorikaudellaan 2018–19 Warner teki 33 ottelussa keskimäärin 11,4 pistettä, 3,9 levypalloa ja 1,2 syöttöä vajaan 23 minuutin peliajalla. Kolmen pisteen heitot upposivat 34-prosenttisesti.
Ammattilaisura alkoi koronapandemian keskeyttämällä 2019–20-kaudella Hollannin divisioonasta, josta tie vei seuraaviksi kausiksi maan pääsarjaan Yoast United -joukkueeseen ja lopulta Leeuwardeniin.
Neljän kauden aikana Warner pelasi pääsarjassa (2021 lähtien Belgian ja Hollannin yhteisliiga) yhteensä 117 ottelua keskiarvoilla 11,2 pistettä, 3,7 levypalloa ja 1,4 syöttöä. Heittovoimaisena pelaajana Warner heitti jokaisena ammattilaiskautena keskimäärin yli neljä kaukoheittoa per ottelu osumatarkkuuden ollessa yli 38 prosenttia yhtä kautta lukuun ottamatta.
Korihaiden päävalmentaja Ivan Ivanovicin mukaan Warner on sopiva kahden suunnan pelaaja, mutta erityisesti heittotaito on hänen tärkein ominaisuus. Hyökkäyspäässä Warner pystyy pelaamaan pelipaikkoja 2–4 ja samoin puolustamaan samojen pelipaikkojen pelaajia.
– Kaleb on hyvä hyökkäyspään pelaaja hyvällä kaukoheittotaidolla. Hän pystyy myös hyökkäämään kaarelta kohti koria ja viimeistellä monipuolisesti. Hyvä koko ja kokemus yhdistettynä hänen taitoihinsa uskon Kalebin olevan juuri sopiva pelaaja meidän ryhmään, Ivanovic kommentoi.
Takamiehet
Laiturit
Sentterit
Kouvot on solminut kauden 2024-25 kattavan pelaajasopimuksen 198-senttisen laiturin Jalen Jacksonin kanssa. Jackson on aiemmin pelannut Korisliigassa neljän kauden aikana kolmessa eri joukkueessa yhteensä 110 ottelua.
Suomen Koripalloliitto ja mainos- ja liikelahjamaailman syövereissä vaikuttava Millpoint ovat solmineet jatkosopimuksen.
Alunperin helmikuulle kaavaillut naisten ja miesten Suomen Cupin finaalit jäävät tällä kertaa pelaamatta. Suomen Cupin kehitystyö kuitenkin jatkuu ja tavoitteena on ottaa se taas seuraavina vuosina osaksi Koripalloliiton kilpailujärjestelmää.
Viimeiset kaksi kautta Helsinki Seagullsissa viettänyt ja helsinkiläisjoukkueen sen ensimmäiseen Suomen mestaruuteen johdattanut Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 193 cm ja 28 vuotta, siirtyy alkavaksi kaudeksi Viron-Latvian liigaa ja FIBA Europe Cupia pelaavan Pärnu Sadamin riveihin.
Tapiolan Honka on tehnyt tulevan pelikauden kattavan sopimuksen Darius Quisenberryn, 25, kanssa.
Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen 28-vuotiaan Chrysostom Chukwuman kanssa. 190-senttinen laitahyökkääjä on edustanut aiemmin Korisliiga-urallaan kaksi kautta Lapuan Kobria ja päättyneellä kaudella Tampereen Pyrintöä.
Uudenkaupungin Korihaiden kolmas ulkomaalaisvahvistus on yhdysvaltalainen Dravon Mangum. 24-vuotias laituri aloittaa Korisliigassa ammattilaisuransa valmistuttuaan Louisiana Techin yliopistosta.
Pitkän pelaajauransa taannoin päättänyt Jouko Järvinen vahvistaa alkavalla kaudella Korisliiga-paluun tekevän Tapiolan Hongan valmennusta.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket on tehnyt tällä erää viimeisen kiinnityksen uuteen kauteen valmistautuvaan kokoonpanoonsa. Yleispelaajan tonttia tulee täyttämään Helsinki Seagullsissa kaudella 2021-22 ammattilaisuransa aloittanut 27-vuotias yhdysvaltalainen Zaccheus Darko-Kelly.
Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen joukkuetta historiallisella mestaruuskaudella 2022-23 edustaneen 29-vuotiaan yhdysvaltalaisen Jeffrey Carrollin kanssa. Carroll valittiin kyseisellä kaudella Korisliigan vuoden ulkomaalaispelajaaksi ja hän oli mestaruusjoukkueessa isossa roolissa.