2.8.2024 17:29 PuHu Juniorit ry:n toiminnanjohtajaksi on nimitetty Karri ”Kyrre” Louevuo. Hän on aloittanut tehtävässään 1.8.2024. Monille puhulaisille Kyrre on tullut tutuksi viime vuosina nuorimpien ikäluokkien valmennustehtävistä, joissa hän aikoo myös tulevaisuudessa jatkaa mahdollisuuksien mukaan toiminnanjohtajan tehtävien ohella.
Louevuon aikaisempi työura sisältää monipuolisia rooleja mm. auto-alan myynti- ja johtotehtävissä, urheiluliikkeen kauppiaana ja viime vuodet rekrytointi- ja konsultointipalveluja tarjoavissa yrityksissä. Koripallo on kulkenut pitkään hänen elämässään mukana pelaajana, erotuomarina ja valmentajana. Kyrre on hyvin verkostoitunut ja tuntee myös paikallista päättäjä- ja politiikkakenttää.
–Iso kiitos luottamuksesta PuHun hallitukselle. Nyt pääsen tekemään hommia päätyökseni koriksen parissa ja vieläpä kotikaupungin seurassa, jossa olen toiminut sivutoimisena koutsina viimeiset viisi vuotta. Olen matkan varrella aistinut PuHussa toimivan yhteisöllisyyden ja johdonmukaisen kehityksen sekä kentällä että sen ulkopuolella. PuHulla on tärkeä rooli lasten ja nuorten kasvattajana, jossa turvallinen ja innostava ilmapiiri tarjoavat loistavan kehityspolun kilpakorikseen, harrastamiseen, valmentamiseen tai vaikkapa erotuomaritoimintaan, Kyrre kommentoi tunnelmiaan valinnan jälkeen.
PuHun hallituksen puheenjohtaja Antti Saarinen on tyytyväinen siihen, että seuran arkeen löytyi hyvä kippari.
– Uuden toiminnanjohtajan haku herätti paljon kiinnostusta, joka yllätti meidät positiivisesti. Rekrytoinnissa toivoimme löytävämme tekijän, joka omalla kokemuksellaan rikastuttaa seuramme osaamista. Meillä on jo valmiiksi loistava tiimi kasassa ja nyt Kyrre täydentää sitä hienosti. Olemme viime vuosien aikana kasvaneet ja kehittyneet seuramme tavoitteiden mukaisesti, joten toiminnanjohtajan rooli korostuu entisestään kun menemme tästä eteenpäin. Olen itse lopputulokseen oikein tyytyväinen ja ilolla toivotan Kyrren tervetulleeksi korisyhteisöömme toiminnanjohtajaksi!
– Seuratoiminnan laadukkaaseen toteuttamiseen tarvitaan lisää tukea yhteiskunnalta, yrityksiltä ja toki myös yksityisiltä ihmisiltä. Yhteistyökumppanuudet ovatkin yksi tärkeistä tekijöistä, joihin tulee panostaa jatkossa entistä enemmän, avaa Kyrre ajatuksiaan tulevasta.
– Valmennuksen laatu on hyvinvoivan, kehittävän ja kasvattavan seuratoiminnan yksi tärkeä kulmakivi. Tässä asiassa on PuHussa otettu viime vuosina iso loikka eteenpäin ja jatkon turvaamiseksi tarvitsemme jatkuvasti uusia tekijöitä joukkoomme. Hyvin hoidetussa seurassa on aina myös luontaista vetovoimaa, paikka, jossa on ilo olla töissä, hän summaa vielä lopuksi.
Mikäli etsit uutta harrastusta tai haluat jatkaa aiemmin kesken jäänyttä harrastusta, olet tervetullut mukaan Pakilan Visan poikien mukavaan ryhmään osaavan valmentajan oppiin. Myös kokeneet pelaajat ovat tervetulleita.
Haluatko harrastaa korista oman aikataulusi ja tavoitetasosi mukaan? Oletko miettinyt lajinvaihtoa? LePyn sininen polku on juuri sinua varten!
LePy järjestää maksuttoman koriskoulun 12.-14.8. Mukaan ovat tervetulleita kaikki koriksesta kiinnostuneet aloittavat tytöt ja pojat. Koriskouluun voi osallistua yhtenä päivänä tai vaikka kaikkina kolmena päivänä.
Suomen toiseksi suurin koripalloseura Tapiolan Honka etsii fysiikkavalmennusosaajaa seuran fysiikkavalmennuksen vastaavaksi.
Tulevalla kaudella Porvoossa pelataan korista eri tasoilla junioreiden SM-Sarjasta aina aikuisten divareihin.
Joukkueisiin on saatu kasaan loistavat valmennustiimit ja lähes kaikilta päävalmentajilta löytyy Koripalloliiton HKVT-tutkinto tai tason II-koulutus, tai joku muu liikunta-alan koulutus.
Lomalta paluu tuntuu hieman paremmalta katukoristurnauksen myötä! Lauantaina 17.8. EBT järjestää Espoon keskuspuiston luonnonkauniissa Puolarmaarissa 3x3 katukoristurnauksen, jonka tuotot ohjataan suoraan EBT naisten edustusjoukkueen toiminnan tukemiseksi.
Helsingin NMKY tarjoaa monipuolisia harrastusmahdollisuuksia lapsille, nuorille ja aikuisille. Toiminta pitää sisällään mm. urheilua, kerhoja, musiikkia, partiota, seikkailua, erilaisia tapahtumia, kursseja ja monipuolisen leiritarjonnan. Helsingin NMKY:n säännöllisen toiminnan piirissä on lähes 7200 lasta, nuorta ja aikuista.
Tikkurila-Seura on tyttö- ja naiskoripalloon keskittyvä Itä-Vantaalla toimiva seura, joka on vahvasti mukana tyttökoriksen nosteessa! Valmennustiimeissä löytyy pitkän linjan korisvalmennuskokemusta, kokeneita osaajia sekä nuoria innokkaita ja motivoituneita valmentajia.
PuHu Juniorit on yksi Suomen suurimmista seuroista lähes 700 lisenssipelaajan joukollaan. PuHu oli kaudella 2023–202424 ainoa seura Suomessa, jolla oli kaikissa ikäluokissa nuorten SM-sarjajoukkueet. Alkavan kauden ikäluokkien päävalmentajissa on jälleen paljon kokeneita ja koulutettuja oman toimen ohella valmentavia tai päätoimisia valmentajia.