Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

3.4.2024 13:34 Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

Koripalloliiton erotuomariyksikkö on valinnut 17 erotuomaria mukaan Korisliigan pudotuspelivaiheeseen. Kevään ratkaisuhetkissä oikeutta jakavat Karoliina Andersson, Elias Anttonen, Joona Haaja, Antti Heinonen, Miltos Ioannidis, Nikolaos Ioannidis, Lauri Jäämaa, Juha-Matti Kaminen, Jaakko Kaunisto, Karol Kowalski, Ari Malkamäki, Ari Mikkola, Jukka Mustapää, Juha Penttilä-Metso, Ville Selkee, Juho-Topias Tuomaala ja Samu Turunen.

– Pudotuspelivaiheen erotuomareita valittaessa kuullaan niin Korisliiga-valmentajien kuin erotuomarikouluttajien ääntä. Valmentajat ja erotuomarikouluttajat vastaavat kahdesti kauden aikana kyselyyn, jossa he arvioivat tuomarien onnistumista. Arvioiden perusteella lasketaan ranking, joka vaikuttaa muun muassa pudotuspelien erotuomarivalintoihin. Valinnoissa huomioidaan myös erotuomarien viimeaikaiset suoritukset sekä käytettävyys kevään aikana, avaa huippuerotuomarivalmentaja Johannes Sarekoski Koripalloliitosta.

Valitulla erotuomarijoukolla pudotuspeliohjelma saadaan vietyä läpi, vaikka samalle päivälle osuisi neljäkin peliä eri puolilla Suomea. Välierävaiheesaa jatkaa noin yhdeksän erotuomaria ja heistä noin kuusi pääsee arvostettuun tehtävään finaalien erotuomarina.

– Erotuomarivalinnoissa on keskeistä, että koko pudotuspelivaihe voidaan viedä läpi luotettavasti ja turvallisesti. Täytyy myös pitää katse tulevaisuudessa – on tärkeää, että mukana on uusia lahjakkaita erotuomareita, jotka pystyvät kantamaan play off -vastuun nyt ja tulevaisuudessa.

– Kyseessä on tärkeä ja arvostettu tehtävä, joka kruunaa kauden mittaan tehdyn kovan työn. Kauden lopussa pelien intensiteetti ja merkitys kasvaa entisestään ja nämä ovat aina upeita pelejä myös erotuomarin näkökulmasta, Sarekoski kuvailee.

Korisliigan erotuomarit kokoontuivat kauden alussa kausikoulutukseen.
Korisliigan erotuomarit kokoontuivat kauden alussa kausikoulutukseen.
 
26.9.2024 12:00 Erotuomarit

Ari Mikkola on Koripalloliiton ensimmäinen ammattierotuomari

Suomen Koripalloliitto on ottanut erotuomaritoiminnassa uuden askeleen matkallamme tavoitetta saattaa suomalainen erotuomaritoiminta maailmanluokan tasolle. Uudessa tehtävässä aloittaa Ari Mikkola.

18.6.2024 09:29 Pääjuttu

Erotuomari Miltos Ioannidis sai uralleen haluamansa päätöksen: ”Kausi oli hyvä, tunne on loistava”

26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.

1.3.2024 12:15 Erotuomarit

Harvinaisuus Korisliigassa: Erotuomarit Miltos ja Nikolaos Ioannidis isä-poika-tiiminä samassa ottelussa

Helsinki Seagullsin ja Salon Vilppaan perjantaisessa Korisliiga-ottelussa nähdään harvinaisuus, kun ottelun ovat tuomitsemassa isä ja poika. Yli lajirajoen kyseessä on harvinaisuus: ensimmäinen isä-poika-erotuomaripari oli Rauno ja Juha-Petri Nieminen kaudella 1984-85. Tapahtuma on harvinainen pääsarjatasolla myös kansainvälisesti.

1.2.2023 14:00 Korisliiga

Tough Calls: floppaamisia sekä epäurheilijamaisia virheitä

Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

15.6.2022 16:00 Koripalloliitto tiedottaa

Johannes Sarekoski Koripalloliiton huippuerotuomarivalmentajaksi

Suomen Koripalloliiton uudeksi huippuerotuomarivalmentajaksi on valittu pitkän linjan Korisliiga-erotuomari Johannes Sarekoski, 47. Sarekoski aloittaa uudessa pestissään kesällä 2022.

16.2.2022 08:00 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls 2021–22 #3: tarkastelussa transition-pelin epäurheilijamaiset virheet

Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

21.10.2021 09:00 Erotuomarit

Korisliiga Tough Calls 2021–22 #1: videotarkituksia ja mielenkiintoinen vapaaheittotilanne

Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

20.11.2020 11:15 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls #2: uusi heittoliike, tekninen virhe loppuhetkillä

Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee tasaisin väliajoin niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

27.10.2020 15:10 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls #1: askelrikkeitä ja virheitä ennen heittotilanteita

Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee tasaisin väliajoin niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

4.2.2020 08:05 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls #3: teatraalista virheen näyttelemistä ja IRS-tarkistus

Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

Näytä lisää vastaavia