2.12.2019 09:41 KTP:llä on alla komea kotivoitto sarjakärki Seagullsista.
KTP:n kapteeni ja oma kasvatti Michael Pounds tuo joukkuelleen tarvittavia tehoja vaihtopenkiltä. Kuva: Ville Vuorinen
Korismaanantai tarjoaa kauden ensimmäisen kohtaamisen KTP-Basketin ja Joensuun Kataja Basketin välillä.
Sarjataulukossa sijoilla seitsemän ja kahdeksan olevat joukkueet lyövät yhteen ennakkoon hyvin tasaisissa merkeissä. KTP on napannut 15 ottelustaan kahdeksan voittoa. Kansainvälisten otteluiden takia Katajalla on pelattuna Korisliigassa vasta 13 ottelua, joista on irronnut seitsemän voittoa.
Oman mausteensa koitokseen tuo Katajan vieraspelirupeama. Katajalla on meneillään kuuden ottelun vierasotteluputki. Kotkan-vierailu on putken kolmas paikkakunta. Kataja on voittanut vierasotteluruuhkan kaksi ensimmäistä otteluaan, joten haastava kohta otteluohjelmassa on sinänsä alkanut loistokkaasti.
Maanantaina osaansa näyttelee myös palautuminen. KTP kaatoi Helsinki Seagullsin lauantaina, kun taas Kataja haki vierasvoiton sunnuntai-iltana Uudestakaupungista. Katajalla on siis reippaasti alle vuorokausi aikaa toipua edellisestä vierasottelustaan ennen kuin pallo heitetään Steveco Areenalla jälleen ilmaan.
– KTP pelasi hienon pelin ja otti komean voiton Seagullsia vastaan lauantaina. Meillä vuorokauteen toinen peli tulossa, energiaa tarvitaan Kotkan fyysisyyttä vastaan, Katajan päävalmentaja Juha Sten alleviivaa.
Kataja on kärsinyt myös loukkaantumisista. Varmuudella maanantaina on sivussa edelleen Aapeli Alanen. Myös Fiifi Aidoon, Matias Ojalan ja Joni Herralan pelaaminen on vielä epävarmaa. Korismaanantain lähetyksessä keskitytäänkin Katajan nuoreen tulokkaaseen, Säynätsalon Riennon kasvatti Valtteri Leppäseen (4,2/0,9). 22-vuotias tarkasti heittävä laituri on ottanut suurempaa roolia, kun mahdollisuus on loukkaantumisten myötä tullut.
KTP puolestaan joutuu tulemaan toimeen ilman isoa laituriaan, DeAndre Danielsia. Daniels oli sivussa jo lauantaina voitokkaasta Seagulls-kamppailusta. Korismaanantaina katseet kääntyvät erityisesti KTP:n kapteeni Michael Poundsiin (8,9/1,9). Pounds on usein kotkalaisten peleissä käänteentekevä hahmo, joka aloittaa ottelut aina vaihtopenkiltä. Vauhtiin päästessään Pounds saattaa nopeassakin tahdissa siivittää kasvattajaseuransa juuri ratkaisevalle karkumatkalle.
– Ensimmäinen koitos Katajaa vastaan edessä ja molemmat joukkueet lähtevät peliin lyhyellä valmistautumisella. Kataja on kärsinyt loukkaantumisista, mutta joukkueen amerikkalaiset ovat ottaneet isoa roolia ja he ovatkin onnistuneet käärimään kovia voittoja. Puolustuksessa edellisen pelin merkkausvirheet pois ja sama intensiteettitaso mielessä kotivoittoa hakemaan, KTP:n valmennuksesta Harri Laine toteaa.
Suomen Koripalloliitto on ottanut erotuomaritoiminnassa uuden askeleen matkallamme tavoitetta saattaa suomalainen erotuomaritoiminta maailmanluokan tasolle. Uudessa tehtävässä aloittaa Ari Mikkola.
Hallitseva Suomen mestari joutui takaa-ajaksi Bulgarian mestaria BC Rilski Sportistia vastaan. Loppukiri jäi kuitenkin vajaaksi ja bulgarialaiset etenivät jatkoon 71–64-voitolla.
Viimeisen kymmenen vuoden ajan Salon Vilpasta Korisliigassa edustanut Tapiolan Hongan kasvatti Juho Nenonen, 37, lyö pelitossut naulaan. Nenonen ilmoitti päätöksestään tiistaiaamuna sosiaalisessa mediassa. Nenosen uran kruunut olivat kolme Suomen mestaruutta, kaksi cupin mestaruutta, kausi Argentiinassa sekä vuodet Susijengin kanssa.
Mestarien liigan karsintoihin ja tulevaan Korisliiga-kauteen valmistautuva hallitseva Suomen mestari BC Nokia on solminut sopimuksen Antti Kanervon, 35, kanssa.
Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti ja Korisliigan kehittynein pelaaja Teemu Suokas, 188 cm ja 23 v., siirtyy Puolan suurseura Slask Wroclaw’n riveihin 1+1-vuotisella sopimuksella. Suokas vahvistaa Slask Wroclaw’n II-joukkuetta sen ainoana ulkomaalaisvahvistuksena, mutta on myös FIBA:n Mestarien liigaa pelaavan edustusjoukkueen käytössä.
Suomen Koripalloliitto ja mainos- ja liikelahjamaailman syövereissä vaikuttava Millpoint ovat solmineet jatkosopimuksen.
Alunperin helmikuulle kaavaillut naisten ja miesten Suomen Cupin finaalit jäävät tällä kertaa pelaamatta. Suomen Cupin kehitystyö kuitenkin jatkuu ja tavoitteena on ottaa se taas seuraavina vuosina osaksi Koripalloliiton kilpailujärjestelmää.
Viimeiset kaksi kautta Helsinki Seagullsissa viettänyt ja helsinkiläisjoukkueen sen ensimmäiseen Suomen mestaruuteen johdattanut Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 193 cm ja 28 vuotta, siirtyy alkavaksi kaudeksi Viron-Latvian liigaa ja FIBA Europe Cupia pelaavan Pärnu Sadamin riveihin.
Uudenkaupungin Korihaiden kolmas ulkomaalaisvahvistus on yhdysvaltalainen Dravon Mangum. 24-vuotias laituri aloittaa Korisliigassa ammattilaisuransa valmistuttuaan Louisiana Techin yliopistosta.
Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen joukkuetta historiallisella mestaruuskaudella 2022-23 edustaneen 29-vuotiaan yhdysvaltalaisen Jeffrey Carrollin kanssa. Carroll valittiin kyseisellä kaudella Korisliigan vuoden ulkomaalaispelajaaksi ja hän oli mestaruusjoukkueessa isossa roolissa.