25.10.2019 21:00 BC Nokia ei ole vielä onnistunut kotiparketillaan voittoa juhlimaan.
Michael Pounds ja KTP eivät antaneet Uralle mahdollisuuksia. Kuva: Ville Vuorinen
KTP-Basket otti kauden neljännen voittonsa Kaarinan Ura Basket eGameStarsin vierailtua Kotkan perjantai-illassa 100–72 (44–38). Uralle tappio oli kauden neljäs seitsemästä ottelusta.
KTP pyrki hallitsemaan ottelua vahvan sisäpelinsä kautta. JayVaughn Pinkston (21/3) ja DeAndre Daniels (22/4) olivatkin Uralle hankalia pysäytettäviä. Lisäksi Kevin Langford (12/12/4s) haali puolustuspäässä levypalloja tasaisen varmaan tahtiin.
– Eka puoliaika olimme vielä vähän käsijarru päällä. Toisella puoliajalla homma aukesi sitten kivasti, yhdeksän pistettä tehtaillut Joonas Timonen (9/9/2s) kertoi Elisa Viihteen haastattelussa.
– Kyllähän se hyvältä tuntui, kun sai onnistumisia ja voitto tuli.
Uran kaukoheittopeli yskähteli pahemman kerran, näinpä vierailijat eivät saaneet kunnon flow-tilaa päälle oikein missään vaiheessa ottelua. Erinomaista alkukautta pelaava laituri Stephaun Branch (27/8/3r/3t) aiheutti monipuolisuudellaan KTP-leirissä päänvaivaa. Myös Atte Perttu (9/4) esitti vieraista kauden parastaan.
– Olimme ensimmäisellä puoliajalla sitä, mitä ei haluta olla. Olimme passiivisia ja pallo ei liikkunut, puolustuskin oli vähän teennäistä. Toisella puoliajalla näytti, että taas oikeaan suuntaan ollaan menossa. Hyviä merkkejä, kun jätkät kannustaa toisiaan ja iloitsee toistensa onnistumisista, KTP:n päävalmentaja Tomi Kaminen linjasi.
KTP matkaa ensi viikon perjantaina Kouvolaan kauden ensimmäiseen Kymenlaakson derbyyn. Ura pelaa seuraavan kerran ensi viikon sunnuntaina, kun Turkuun saapuu vieraita Kauhajoelta.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Korisliigassa kahden ottelun perjantai. Puoliajalla @KTP_Basket - @UraBasket lukemissa 44-38 ja Pirkanmaan derby @BCNokia - @TrePyrinto 49-43. Molemmat matsit suorana @ViihdeSport #Korisliiga pic.twitter.com/4TdEM2iuwp
— Korisliiga (@Korisliiga) October 25, 2019
BC Nokia pelasi perjantaina jo viikon kolmannen ottelunsa, kun Pirkanmaan paikallisottelussa vastaan asettui luonnollisesti Tampereen Pyrintö. Nokialaisjoukkue johti kotiparketillaan pitkään, kunnes sinnikäs Pyrintö marssi voittoon koriluvuin 91–97 (49–43).
Maanantaina BC Nokia hävisi kotonaan Salon Vilppaalle, keskiviikkona Seagulls oli vahvempi Helsingissä. Kolmen tappion viikosta huolimatta BC Nokian pelaamisessa on nähtävissä paljon hyvää. Joukkueen akilleen kantapääksi on alkukaudesta muodostunut pelitempon hienoinen laskeminen ottelun loppua kohti.
– BC Nokia oli hyvin paljonkin alussa niskan päällä. Toisella jaksolla saimme hieman erilaisella viisikolla otetta pelistä ja toisella puoliajalla sitten hivutettiin rinnalle ja ohi, iloitsi Pyrintö-luotsi Sami Toiviainen Elisa Viihteen haastattelussa.
– Puhuimme ennen ottelua paljon BC Nokian intensiteetistä, siitä miten he tulevat otteluun. Oikeastaan ensimmäiset 15 minuuttia Nokia oli täysin hallitseva osapuoli. Mutta vähän se toistui, miten BC Nokian on tällä kaudella pelannut: ihan ei vielä 40 minuuttia sama meno säily.
Pyrinnön parhaat olivat BJ Raymond (22/5), Ray Nixon (21/10/4s) ja Khalil Small (22/10/3s). Vaihtomiehistä etenkin Panu Peltokangas (9/8) toi Pyrinnön pelaamiseen valtavan määrän energiaa.
– Ehkä meillä oli ottelussa sellainen nouseva käyrä. Olimme aika köysissä siinä alussa. Tiesimme, että BC Nokialla on käynyt varsinkin täällä kotona, että vähän alkaa ottelun loppua kohti kone yskimään. Me taas olimme lopussa jo aika hyviä, Pyrinnön kapteeni Antero Lehto mietti.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Davis donkkaa! Hirvikoski kommentoi.😉#YellowRush💛 #Korisliiga pic.twitter.com/9bpOq9ncrW
— BC NOKIA (@BCNokia) October 25, 2019
BC Nokia sai varsinkin alkuottelussa onnistumisia laajalta rintamalta. Vahvan startin kaudelleen saanut sentteri Daniel Dolenc (14/10/3s) jatkoi tehokkaana molemmissa kenttäpäädyissä. Myös Niko Mattila (15/3/4s) uurasti väsymättömästi takakentällä. Ottelun loppua kohti roolia otti jälleen Stacy Davis (22/4).
BC Nokia pelaa seuraavan kerran perjantaina Uudessakaupungissa. Pyrintö isännöi lauantaina Vilpasta.
Suomen Koripalloliitto on ottanut erotuomaritoiminnassa uuden askeleen matkallamme tavoitetta saattaa suomalainen erotuomaritoiminta maailmanluokan tasolle. Uudessa tehtävässä aloittaa Ari Mikkola.
Hallitseva Suomen mestari joutui takaa-ajaksi Bulgarian mestaria BC Rilski Sportistia vastaan. Loppukiri jäi kuitenkin vajaaksi ja bulgarialaiset etenivät jatkoon 71–64-voitolla.
Viimeisen kymmenen vuoden ajan Salon Vilpasta Korisliigassa edustanut Tapiolan Hongan kasvatti Juho Nenonen, 37, lyö pelitossut naulaan. Nenonen ilmoitti päätöksestään tiistaiaamuna sosiaalisessa mediassa. Nenosen uran kruunut olivat kolme Suomen mestaruutta, kaksi cupin mestaruutta, kausi Argentiinassa sekä vuodet Susijengin kanssa.
Mestarien liigan karsintoihin ja tulevaan Korisliiga-kauteen valmistautuva hallitseva Suomen mestari BC Nokia on solminut sopimuksen Antti Kanervon, 35, kanssa.
Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti ja Korisliigan kehittynein pelaaja Teemu Suokas, 188 cm ja 23 v., siirtyy Puolan suurseura Slask Wroclaw’n riveihin 1+1-vuotisella sopimuksella. Suokas vahvistaa Slask Wroclaw’n II-joukkuetta sen ainoana ulkomaalaisvahvistuksena, mutta on myös FIBA:n Mestarien liigaa pelaavan edustusjoukkueen käytössä.
Suomen Koripalloliitto ja mainos- ja liikelahjamaailman syövereissä vaikuttava Millpoint ovat solmineet jatkosopimuksen.
Alunperin helmikuulle kaavaillut naisten ja miesten Suomen Cupin finaalit jäävät tällä kertaa pelaamatta. Suomen Cupin kehitystyö kuitenkin jatkuu ja tavoitteena on ottaa se taas seuraavina vuosina osaksi Koripalloliiton kilpailujärjestelmää.
Viimeiset kaksi kautta Helsinki Seagullsissa viettänyt ja helsinkiläisjoukkueen sen ensimmäiseen Suomen mestaruuteen johdattanut Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 193 cm ja 28 vuotta, siirtyy alkavaksi kaudeksi Viron-Latvian liigaa ja FIBA Europe Cupia pelaavan Pärnu Sadamin riveihin.
Uudenkaupungin Korihaiden kolmas ulkomaalaisvahvistus on yhdysvaltalainen Dravon Mangum. 24-vuotias laituri aloittaa Korisliigassa ammattilaisuransa valmistuttuaan Louisiana Techin yliopistosta.
Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen joukkuetta historiallisella mestaruuskaudella 2022-23 edustaneen 29-vuotiaan yhdysvaltalaisen Jeffrey Carrollin kanssa. Carroll valittiin kyseisellä kaudella Korisliigan vuoden ulkomaalaispelajaaksi ja hän oli mestaruusjoukkueessa isossa roolissa.