Mäntylä ja Andersson erotuomareiksi EM-kisoihin

27.2.2013 Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on nimennyt suomalaiserotuomarit Petri Mäntylän ja Karolina Anderssonin EM-kisoihin. Andersson jakaa oikeutta Ranskassa 15.-30.6.2013 pelattavissa naisten EM-kilpailuissa, kun Mäntylä puolestaan valittiin toisen kerran peräkkäin miesten EM-lopputurnaukseen.

Erotuomari Petri Mäntylä (vas.) sai kutsun toisiin peräkkäisiin miesten EM-kisoihin.

Karolina Andersson lähtee kesäkuussa kolmanteen naisten EM-lopputurnaukseensa. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Miesten EM-kilpailut pelataan Sloveniassa 4.-22.9.2013. Kisoissa esiintyy myös Suomen maajoukkue eli Susijengi, joka pelaa turnauksen alkulohkossa D yhdessä Italian, Kreikan, Ruotsin, Turkin ja Venäjän kanssa.

Petri Mäntylä toimi erotuomarina myös Liettuan EM-kisoissa 2011 edeten aina pudotuspelivaiheeseen saakka. Liettuan kisat olivat Mäntylän uran ensimmäinen aikuisten arvoturnaus. Kansainvälisissä erotuomaritehtävissä Mäntylä on toiminut jo vuodesta 1999.

Slovenian EM-kilpailuihin nimettiin kaikkiaan 40 erotuomaria ympäri Euroopan.

Anderssonille kolmannet EM-kisat 

Naisten EM-kilpailuissa Karolina Andersson on 27 valituksi tulleen erotuomarin joukossa. Ranskan EM-kisat tulee olemaan Anderssonin uran kolmas visiitti naisten EM-lopputurnaukseen. Ensimmäisen kerran hän oli EM-parketeilla vuonna 2005, jota seurasivat kutsut naisten MM-lopputurnaukseen 2006 sekä vuoden 2007 EM-kisoihin.

Sekä Mäntylä että Andersson toimivat erotuomareina kotimaan Korisliigassa. Anderssonista tuli sarjahistorian ensimmäinen naispuolinen erotuomari debytoituaan Korisliigassa vuonna 2000.

 
26.9.2024 12:00 Erotuomarit

Ari Mikkola on Koripalloliiton ensimmäinen ammattierotuomari

Suomen Koripalloliitto on ottanut erotuomaritoiminnassa uuden askeleen matkallamme tavoitetta saattaa suomalainen erotuomaritoiminta maailmanluokan tasolle. Uudessa tehtävässä aloittaa Ari Mikkola.

18.6.2024 09:29 Pääjuttu

Erotuomari Miltos Ioannidis sai uralleen haluamansa päätöksen: ”Kausi oli hyvä, tunne on loistava”

26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

1.3.2024 12:15 Erotuomarit

Harvinaisuus Korisliigassa: Erotuomarit Miltos ja Nikolaos Ioannidis isä-poika-tiiminä samassa ottelussa

Helsinki Seagullsin ja Salon Vilppaan perjantaisessa Korisliiga-ottelussa nähdään harvinaisuus, kun ottelun ovat tuomitsemassa isä ja poika. Yli lajirajoen kyseessä on harvinaisuus: ensimmäinen isä-poika-erotuomaripari oli Rauno ja Juha-Petri Nieminen kaudella 1984-85. Tapahtuma on harvinainen pääsarjatasolla myös kansainvälisesti.

1.2.2023 14:00 Korisliiga

Tough Calls: floppaamisia sekä epäurheilijamaisia virheitä

Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

15.6.2022 16:00 Koripalloliitto tiedottaa

Johannes Sarekoski Koripalloliiton huippuerotuomarivalmentajaksi

Suomen Koripalloliiton uudeksi huippuerotuomarivalmentajaksi on valittu pitkän linjan Korisliiga-erotuomari Johannes Sarekoski, 47. Sarekoski aloittaa uudessa pestissään kesällä 2022.

16.2.2022 08:00 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls 2021–22 #3: tarkastelussa transition-pelin epäurheilijamaiset virheet

Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

21.10.2021 09:00 Erotuomarit

Korisliiga Tough Calls 2021–22 #1: videotarkituksia ja mielenkiintoinen vapaaheittotilanne

Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

20.11.2020 11:15 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls #2: uusi heittoliike, tekninen virhe loppuhetkillä

Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee tasaisin väliajoin niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

27.10.2020 15:10 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls #1: askelrikkeitä ja virheitä ennen heittotilanteita

Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee tasaisin väliajoin niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

Näytä lisää vastaavia