1.6.2021 08:23 Susiladies aloittaa maajoukkuekesänsä Open Gym -harjoittelun tänään tiistaina 1. kesäkuuta Pasilan urheiluhallissa, Helsingissä. Koolle on kutsuttu 25 pelaajaa, joista osa on kutsuttu myös alle 20-vuotiaiden maajoukkueeseen.
Open Gym -harjoittelunsa tänään, kesäkuun 1. päivä aloittava Susiladies panostaa harjoittelussaan edellisvuosien tapaan alkuun henkilökohtaiseen taitoon ja fysiikkaan. Kun kesä menee pidemmälle, niin harjoitteluun lisätään joukkueasioita, joissa tähtäimenä on marraskuussa 2021 pidettävään EM-karsintaikkunaan.
– Todella mukavaa nähdä kaikkia ja pelaajat on tulossa suurella innolla ja motivaatiolla paikalle. Nais- ja tyttökoripallon ympärillä on tällä hetkellä kivaa pöhinää ympärillä, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen aloittaa.
– Jokaiselle pelaajalle luodaan henkilökohtainen paketti, jossa treenataan pelipaikkakohtaisesti ja jokaisessa harjoituksessa on mukana yksittäisille pelaajille räätälöity fysiikkatreeni. Ideana on antaa lisäeväitä heidän uralleen ja seuraavalle kaudelle. Osana kesään kuuluu myös harjoiteltavien taitojen vieminen peltilanteisiin muun muassa erilaisten pienpelien kautta.
Maajoukkuekesä on vielä koronaviruspandemian vuoksi vähän auki, mutta Susiladiesin tarkoitus on loppukesästä pelata harjoitusotteluita. Loppukesästä kohti harjoitteluun lisätään yhä enemmän joukkuetaktisia asioita.
– Mitä pidemmälle mennään, niin sitä paremmin asiat selkeytyvät. EM-karsinnat alkavat marraskuussa ensimmäisellä ikkunalla, joten samanaikaisesti meidän toiminnan pitää palvella sitä; kerrata vanhoja asioita, lisätä samalla uusia.
Osa kutsutuista pelaajista on kutsuttu myös Suomen alle 20-vuotiaiden naisten maajoukkueryhmään. WU20-maajoukkue aloittaa oman Open Gym -harjoittelunsa 8. kesäkuuta.
Nimi | Syntymävuosi | Pituus | Seura |
Janette AARNIO | 2002 | 181 | HBA-Märsky |
Elina AARNISALO | 2005 | 176 | Tapiolan Honka |
Elina ARIKE | 2000 | 183 | UTEP (NCAA) |
Annika HOLOPAINEN | 1993 | 186 | BC Montbrison (FRA) |
Anna KAHELIN | 1999 | 176 | Maine (NCAA) |
Marianne KALIN | 1997 | 186 | Bembibre (ESP) |
Elina KOSKIMIES | 1996 | 180 | free agent |
Awak KUIER | 2001 | 194 | Dallas Wings (WNBA) |
Lotta-Maj LAHTINEN | 1999 | 176 | Georgia Tech (NCAA) |
Linda-Lotta LEHTORANTA | 1991 | 178 | free agent |
Roosa LEHTORANTA | 1997 | 176 | free agent |
Kati OLLILAINEN | 2003 | 173 | HBA-Märsky |
Ebba PEKONEN | 2001 | 172 | Helsingborg (SWE) |
Sofia PELANDER | 1992 | 190 | free agent |
Veera PIRTTINEN | 1997 | 180 | free agent |
Sara ROKKANEN | 1996 | 178 | free agent |
Henna SANDVIK | 2003 | 183 | free agent |
Liisa TAPONEN | 2002 | 193 | free agent |
Helmi TULONEN | 1998 | 189 | free agent |
Sanni TUOMISTO | 2001 | 182 | free agent |
Saga UKKONEN | 2000 | 175 | Texas Tech (NCAA) |
Lotta VEHKA-AHO | 2000 | 165 | Peli-Karhut |
Lotta VESILUOMA | 1997 | 172 | free agent |
Silja VIITA | 2001 | 185 | HBA-Märsky |
Anniina ÄIJÄNEN | 1995 | 189 | free agent |
Nimi | Syntymävuosi | Pituus | Seura |
Janette AARNIO | 2002 | 181 | HBA-Märsky |
Alexanda AILUS | 2002 | 168 | free agent |
Cia EKLÖF | 2002 | 179 | free agent |
Janette HANNI | 2001 | 171 | Eastern Wyoming (NJCAA) |
Elli HEIKKILÄ | 2002 | 181 | free agent |
Mirva KARVINEN | 2001 | 174 | free agent |
Awak KUIER | 2001 | 194 | Dallas Wings (WNBA) |
Saana KUJALA | 2002 | 184 | HBA-Märsky |
Emerita MASHAIRE | 2001 | 180 | Cincinnati (NCAA) |
Elina MÄNTYNEN | 2002 | 175 | free agent |
Venla MÄÄTTÄNEN | 2001 | 178 | free agent |
Viivi PALOMÄKI | 2002 | 194 | HBA-Märsky |
Lotta-Kaisa PALTEMAA | 2001 | 177 | free agent |
Ebba PEKONEN | 2001 | 172 | Helsingborg (SWE) |
Teresa SEPPÄLÄ | 2002 | 182 | free agent |
Liisa TAPONEN | 2002 | 193 | free agent |
Sanni TUOMISTO | 2001 | 182 | free agent |
Saga UKKONEN | 2000 | 175 | Texas Tech (NCAA) |
Silja VIITA | 2001 | 185 | HBA-Märsky |
16-vuotiaiden tyttöjen saavuttama Euroopan mestaruus on pitkän työn tulos – Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann muistaa, että EM-mitali määriteltiin maajoukkuetoiminnan tavoitteeksi jo liittovaltuuston kokouksessa 2006. Dettmann jakaa erityistunnustukset menestyksestä ihmisille, jotka pyörittävät pelaajien ja joukkueiden jokapäiväistä arkea.
Florida Statessa keväällä NCAA-uransa päättänyt Sara Bejedi, 24, on tehnyt sopimuksen unkarilaisen KSC Szekszárdin, joka karsii syksyllä pääsystä Euroliigaan. Bejedi oli yksi Susiladiesin kesän otteluiden avainpelaajista ja kerännyt tähän mennessä 16 ottelua naisten maajoukkueessa.
Susiladies ja olympialaisiin valmistautuva Saksa esittivät jännitysnäytelmän Urhea-hallissa, kun Saksa nousi voittajaksi vasta jatkoajan jälkeen. Loppunumerot 90-91 (40-43, 76-76) nostettiin vasta 0,2 sekuntia ennen loppusummeria. Awak Kuier oli hurjassa vireessä 37 pisteellä.
Susiladies pelaa tänään sunnuntaina 7.7. klo 18:00 olympialaisiin valmistautuvaa Saksaa Urhea-hallissa, Helsingissä. Ottelu on myös katsottavissa Koristv:ltä.
Susiladies kohtaa sunnuntaina 7.7. klo 18:00 Urhea-hallissa, Helsingissä Saksan, joka valmistautuu Pariisin olympialaisiin 2024. Tässä artikkelissa pureudumme Saksan pelityyliin ja avainpelaajiin Susiladies-valmentaja Jussi Laakson avustuksella.
Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier, 22, on tehnyt jatkosopimuksen italialaisseura Reyer Venezian kanssa. Kuier juhli seuran väreissä tänä keväänä Italian mestaruutta ja Peli-Karhut-kasvatti palkittiin finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Olympialaisia tänä kesänä emännöivä Ranska oli toistamiseen Susiladiesia selkeästi parempi Roche-sur-Yonissa pelatussa maaottelussa. Susiladies paransi edellisestä, mutta Ranska voitti loppunumeroin 117-59 (58-25).
Olympialaisia tänä kesänä emännöivä Ranska antoi myrskyvaroituksen kisakunnostaan La Roche-sur-Yonissa pelatussa maaottelussa, jossa Ranska päihitti Susiladiesin 129-50 (69-23). Joukkueet kohtaavat uudestaan maanantaina.
Susiladies kohtaa lauantaina ja sunnuntaina vieraskentällä La Roche-sur-Yonissa Ranskan, joka emännöi tämän kesän olympialaisia. Päävalmentaja Ilkka Palviainen pitää joukkueen kohtaamista äärimmäisenä kunniana.
Susiladiesin toinenkin maaottelu Tshekkiä vastaan vieraissa päättyi tappioon, kun Tshekki voitti Kutna Horassa loppunumeroin 83-70 (49-39). Tshekki onnistui pakottamaan Suomen 22 menetykseen ja vei levypallot selkein lukemin.