Jussi Syrjänen WB-Panttereiden toiminnanjohtajaksi

8.5.2025 13:40 WB-Pantterit jatkaa vahvaa junioritoiminnan kehittämistä Itä-Helsingissä. Uusi toiminnanjohtaja on aloittanut seurassa 1.4.2025 alkaen.

Jussi Syrjäsen työnkuvaan WB-Panttereissa kuuluu seuran hallinnon ja valmennuksen johtaminen sekä toiminnan tavoitteellinen kehittäminen. Tehtävät ovat alkaneet seuran toiminnassa jo mukana olevien henkilöiden kanssa keskusteluilla, toimintaympäristöön tutustumalla ja tulevan kauden valmennustiimien kartoittamisella.

- Itä-Helsingissä on paljon potentiaalia ja on itselleni mielenkiintoinen haaste päästä nostamaan se esiin. Muutos vie aina oman aikansa ja tämän työn vaiheissa pitää olla pitkäjänteinen ja kärsivällinen. Jäädään odottamaan, mikä on työni palkinto tällä kertaa, kommentoi Jussi Syrjänen alkanutta pestiään.

Syrjänen on pitkän linjan valmentaja ja koripalloammattilainen. Hänen mukaantulo tuo Itä-Helsinkiin valtavasti kokemusta ja näkemystä. Syrjänen on toiminut aiemmin urallaan merkittävissä rooleissa mm. Tapiolan Hongan ja Leppävaaran Pyrinnön valmennuksessa sekä viimeisimpänä Torpan Poikien seura- ja valmennusjohdon tehtävissä.

Päivittäisvalmennuksesta Jussilla löytyy kokemusta eri juniori-ikäluokkien lisäksi aikuisten liiga- ja 1-divisioona- joukkueiden valmentajan tehtävistä.

Lisätiedot:
jussi.syrjanen@wb-pantterit.fi


Tämä on seuran ilmoitus. Koripalloliitto tarjoaa jäsenseuroilleen mahdollisuuden ilmoittaa koripallotoimintaansa liittyvistä asioista Seura tiedottaa -uutisissa. 

 
8.5.2025 11:54 Seura tiedottaa

Biddy Basketin vuoden 2025-26 toiminta käyntiin

Biddy Basket on saanut selvyyden tulevan kauden aikatauluista. Tämän vuoden leiritykseen suuresti vaikuttavana tekijänä on Susijengin EM-Kisat Tampereella sekä jatko-ottelut Latviassa. Sekä kovatasoiset turnaukset elokuussa Tampereella sekä Espoossa.

8.5.2025 09:36 Seura tiedottaa

Tule YMCA Tampere koripallolle töihin

YMCA Tampere koripallo hakee päätoimista työntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen. Tarjoamme monipuolisen työn, jossa on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa.

8.5.2025 09:33 Seura tiedottaa

Katukoristurnaus Uudenkaupungin Merefesteillä 7. kesäkuuta

Korihait järjestää tänäkin vuonna suositun katukoristurnauksen Uudenkaupungin Merefesteillä lauantaina 7. kesäkuuta! Tapahtuma pidetään Sorvakon katukoriskentällä osoitteessa Kullervontie 5, 23500 Uusikaupunki, klo 10:stä alkaen.

7.5.2025 09:46 Seura tiedottaa

Jokelan katukoris järjestetään 14.6.

Perinteinen Jokelan katukoristurnaus on järjestetty jo vuodesta 1999.

2.5.2025 09:19 Naisten I divisioona

Naisten I divisioona -joukkueen Team Lemkemin päävalmentajaksi Jarkko Sallinen

Lahti Basketball Junioreiden naisten valtakunnallisen I divisioonan joukkueen päävalmentajaksi on kiinnitetty pelikaudelle 2025–2026 kokenut orimattilalaislähtöinen Jarkko Sallinen.

2.5.2025 09:17 Seura tiedottaa

Suosittu Vuoristopässi-katukoris tulee taas - kesän rennoin koristapahtuma Karkkilassa

KaU Karkkila järjestää tuttuun tapaan kesän kuumimman ja rennoimman koristurnauksen Karkkilassa. Tapahtuma järjestetään Tekopan parkkipaikalla Ala-Emalin upeassa ruukkimiljöössä lauantaina 19.7. Sarjat miehille, naisille ja yli 45-vuotiaille miehille.

29.4.2025 13:27 Seura tiedottaa

ToPoLa rekrytoi - haemme vastuuvalmentajaa 2019-syntyneille ja ohjaajia kerhoihin

Lauttasaarelainen koripalloseura ToPoLa hakee vastuuvalmentajaa 2019-syntyneiden joukkueisiin sekä kerho-ohjaajia 2022-2020 -syntyneiden kerhoihin. Sinulla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus päästä tekemään tärkeää työtä lasten ja nuorten kanssa seurassa, jossa tähdätään laadukkaaseen, turvalliseen ja kaikille avoimen toimintaan.

29.4.2025 13:25 Korisleirit

Miro Little -korisleiri Varalan Urheiluopistolla 15.-19.6.

Miro Littlen korisleiri järjestetään Varalan Urheiluopistolla 15.-19.6.2025. Leiri on suunnattu 2010–2015 syntyneille tytöille ja pojille.

29.4.2025 12:41 Miesten I divisioona A

Esa Mäki-Tulokas jatkaa Raidersin päävalmentajana

Koripalloliitto on tarjonnut Raidersille miesten I divisioona A -paikkaa täydennysmenettelyn kautta, minkä Raiders ottaa innolla vastaan ja täyttää sarjapaikkahakemuksen I divisioonaan A:han.

25.4.2025 20:30 Seura tiedottaa

Bc Nokia Juniorit hakee päävalmentajaa B-divisioonaan

Miesten I divisioona B:ssä pelaava Bc Nokia 2 hakee päävalmentajaa.

Näytä lisää vastaavia