Nuori Susijengi haastaa Tshekin Prahassa

11.6.2021 11:00 Valmistautumisensa vuosien 2021–23 MM-karsintoihin ja syksyn 2022 EM-kisoihin aloittanut Susijengi pelaa viikonloppuna ensimmäiset ottelunsa sitten helmikuun. Susijengi kohtaa Prahassa lauantaina ja sunnuntaina Tshekin keski-iältään 22,3-vuotiaalla joukkueella, jonka pelaajista peräti viisikollinen kärkkyy ensimmäisiä maaotteluminuuttejaan.

26-vuotias Shawn Hopkins kuuluu Prahaan lähtevän Susijengin senioriosastoon. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

- Kilpailu on urheilun tärkein ja kehittävin elementti. Ottelut olympiakarsintoihin valmistautuvaa Tshekkiä vastaan ovat nuorille pelaajillemme erinomainen tilaisuus punnita oman harjoittelun tehokkuutta, päävalmentaja Henrik Dettmann sanoo.

- Tähtäimessämme ovat, kuten aina tässä vaiheessa kesää, kollektiivisen itseluottamuksen kartuttaminen sekä kansainvälisen pelitempon saavuttaminen.

Vajaan kahden viikon ajan joukkueena harjoitellut Susijengi lähtee Prahan pelimatkalle neljäntoista pelaajan voimin. Kuvaavaa on, että maaotteluedustuksilla mitattuna ryhmän kokenein pelaaja on vasta 21-vuotias Mikael Jantunen, jolle on kertynyt tähän asti 19 miesten maaottelua.

Prahaan lähtevän susilauman ”konkareiksi” voidaan laskea myös Elias Valtonen (12 maaotteluedustusta), Edon Maxhuni (11), Shawn Hopkins (8), Ville Tahvanainen (7) ja Aapeli Alanen (5). Yksittäisiä maaotteluita on kirjattu myös kesän 2020 maajoukkuedebytanteille Tuukka Jaakkolalle (2), Remu Raitaselle (2) ja Lassi Nikkariselle (1).

Ensimmäisiä maaotteluminuuttejaan lähtevät Prahasta hakemaan marraskuun 2021 EM-karsintaleiritykseen osallistunut Max Besselink (200 cm/19 v), erinomaisen tulokaskauden Tampereen Pyrinnössä pelannut Tomas Pihlajamäki (193/21) sekä sentterit Mubashar Ali (213/24), Federiko Federiko (208/20) ja Luukas Vaara (206/20).

Tshekki kerää ”Dream Teamia”

Lauantain ja sunnuntain maaotteluissa vastassa on heinäkuun taitteessa pelattaviin olympiakarsintoihin valmistautuva Tshekki, joka lähtee kilpailemaan paikasta Tokion olympialaisiin todellisella unelmajoukkueella, keihäänkärkinään Chicago Bullsin pelinrakentaja Tomas Satoransky ja Euroliiga-kauden 2018–19 arvokkain pelaaja, Jan Vesely.

Satoransky ja Vesely eivät kuulu Tshekin kokoonpanoon vielä viikonlopun maaotteluissa, mutta vuosien 2017–18 MM-karsintapeleissä Susijengiä vastaan kunnostautuneesta joukkueesta riveissä ovat mm. Bilbao Basketin 217-senttinen järkäle Ondrej Balvin sekä kesäkuussa 2018 Susijengiä vastaan 30 pistettä upottanut kokenut Vojtech Hruban.

- Tshekki on panostanut maajoukkueohjelmaansa määrätietoisesti viime vuosina, mistä vuoden 2019 MM-kisojen kuudes sija on erinomainen osoitus. Nuorille pelaajillemme Tshekki-maaottelut ovat erinomainen tilaisuus punnita omaa tasoa kansainvälistä huippujoukkuetta vastaan, Dettmann kommentoi.

Tshekki ja Susijengi kohtaavat lauantaina 12.6. klo 16.00 Suomen aikaa suljettujen ovien takana sekä sunnuntaina 13.6. klo 13.30 Suomen aikaa yleisön edessä. Tshekin CT Sport -kanava televisioi sunnuntain ottelun, jonka lisäksi ottelun live-tilastointia on mahdollista seurata Tshekin koripalloliiton verkkosivuilla.

Susijengi Prahassa 11.–14.6.

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

Aapeli ALANEN

201

1996

free agent

Mubashar ALI

213

1997

Florida Memorial (NAIA, USA)

Max BESSELINK

200

2002

Santa Clara (NCAA, USA)

Federiko FEDERIKO

208

2001

free agent

Shawn HOPKINS

195

1995

Tampereen Pyrintö

Tuukka JAAKKOLA

209

1999

Cal Poly (NCAA, USA)

Mikael JANTUNEN

205

2000

free agent

Edon MAXHUNI

188

1998

free agent

Lassi NIKKARINEN

187

1997

Helsinki Seagulls

Tomas PIHLAJAMÄKI

194

2000

Tampereen Pyrintö

Remu RAITANEN

206

1997

KTP-Basket, Kotka

Ville TAHVANAINEN

193

2000

Bradley (NCAA, USA)

Luukas VAARA

206

2001

HBA-Märsky, Helsinki

Elias VALTONEN

200

1999

Basquet Manresa (ESP)

Päävalmentaja Henrik DETTMANN
Valmentaja Mikko LARKAS
Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
Valmentaja Jussi HIRVONEN

 
18.8.2025 11:33 Susijengi

Elias Valtonen: ”Sitoudutaan pakkiin, uhrataan kroppaa ja pelataan toisillemme”

Susijengi on saalistanut EM-kotikisalohkoon valmistavissa maaotteluissaan kolme voittoa yhtä monesta ottelusta. Kun Tampereen EM-huumaan on enää yhden harjoitusviikon ja toisen Puola-maaottelun verran matkaa, arvioi Susijengin monitoimikone Elias Valtonen, 26, ryhmänsä tekemisen olevan kautta linjan hyvässä mallissa.

18.8.2025 09:53 Susijengi

Vucevic liekeissä Israelia vastaan, Saksa taipui Serbialle

Susijengiä vastaan Tampereen EM-alkulohkon kolmannessa ottelussa asettuva Montenegro päihitti valmistavassa maaottelussaan Israelin Nikola Vucevicin loistaessa pääroolissa. Maailmanmestari Saksa puolestaan joutui taipumaan kotikentällään Münchenissa edelleen tappiottomalle Serbialle.

17.8.2025 18:17 Susijengi

Susijengi selätti Puolan Sosnowiecin painimolskilla, Markkanen nautiskeli 42 pistettä

Susijengi jatkoi sunnuntaina voittojaan kellistämällä vieraskentällä Sosnowiecissä kolmen vuoden takaisen EM-välieräjoukkue Puolan 88–97 (41–45) kaksi tuntia ja 20 minuuttia kestäneessä maratonottelussa. Kentän hahmona loisteli erinomaista kesää pelaava Lauri Markkanen, joka rynni 42 pistettä ja keräsi 12 levypalloa vajaassa 24 peliminuutissa.

16.8.2025 19:36 Susijengi

Susijengi Puolaa vastaan kolmellatoista miehellä

Susijengi jatkaa EM-kotikisoihin valmistavia maaotteluitaan sunnuntaina iltapäivällä Sosnowiecissä pelattavalla ottelulla Puolaa vastaan. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on nimennyt kolmentoista miehen kokoonpanon sunnuntain peliin.

16.8.2025 14:19 Susijengi

Saksa ja Liettua jatkavat tappiottomina

Hallitseva maailmanmestari Saksa haki kolmannen voittonsa yhtä monessa EM-kisoihin valmistavassa maaottelussa kukistamalla Turkin kotonaan Münchenissa 73-71. Samaan aikaan Siauliaissa Liettua otti jo viidennen perättäisensä voittonsa löylyttämällä ilman Luka Doncicia pelannutta Sloveniaa 94-72.

16.8.2025 14:02 Susijengi

Loydilla varustettu Puola Susijengin seuraava koetinkivi

Belgia-tuplaotteluissa voitokkaasti esiintynyt Susijengi saa seuraavaksi vastaansa kolmen vuoden takaisissa EM-kisoissa mitalipeleihin edenneen Puolan. Puola menetti heti EM-leirityksensä alkajaisiksi NBA-miehensä Jeremy Sochanin, mutta vahvisti rivejään tuoreeltaan Puolan passin saaneella pistetykki Jordan Loydilla.

15.8.2025 14:07 Susijengi

Lauri Markkanen lähestyy 1000 maaottelupisteen rajaa ennätystahdissa

Susijengin ja Suomi-koriksen ykköstykki Lauri Markkanen on käynnistänyt maajoukkuekesän 48 ja 31 pisteen saldoilla kahdessa maaottelussa Belgiaa vastaan. Markkanen on kerännyt pelaamassaan 45 miesten maaottelussa 980 pistettä ja on lähellä rikkoa 1000 maaottelupisteen rajaan nopeimpana maajoukkuepelaajana kautta aikain.

15.8.2025 11:22 Susijengi

Jokubaitis ja Liettua trillerivoittoon Riiassa

Susijengin kanssa Tampereen EM-alkulohkossa kamppaileva Liettua otti neljännen perättäisen voittonsa yhtä monessa EM-kisoihin valmistavassa maaottelussa nujertamalla Latvian Riiassa 11 000 katsojan edessä lukemin 105–109. Liettuan sankari oli 20 pistettä viimeistellyt Rokas Jokubaitis.

14.8.2025 12:08 Susijengi

Jacob Grandison: “Joukkuekemiamme on parempi kuin koskaan”

Susijengissä kesällä 2021 debytoinut ja vuosi vuodelta yhä suurempaa roolia joukkueessa ottanut Jacob Grandison, 27, arvioi kesän harjoitusviikkojen ja kahden Belgia-pelin lupaavan hyvää. Sen lisäksi, että tunnelma joukkueen sisällä on erinomainen, kokee Grandison päässeensä henkilökohtaisella tasolla sinuiksi FIBA-koripallon kanssa vuosien myötä.

13.8.2025 13:03 Susijengi

Sean Sheldon: ”Ilo nähdä Lauri joukkuekavereineen pitämässä hauskaa”

Toista kesäänsä Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Utah Jazzin apuvalmentaja Sean Sheldon, 32, kertoo palanneensa Suomeen entistä motivoituneempana ja valmiimpana FIBA-ympäristöön. Suomen kesässä viihtyvää michiganilaislähtöistä Sheldonia ilahduttaa erityisesti paitsi Lauri Markkasesta, myös koko joukkueesta EM-kisojen kynnyksellä välittyvä peli-ilo.

Näytä lisää vastaavia