Raholan Pyrkivä etsii valmentajia

18.3.2025 09:00 Raholan Pyrkivä etsii juuri sinua! Meillä on tilaa vielä muutamalle innostuneelle ja motivoituneelle korisvalmentajalle, niin tyttö- kuin poikajuniorijoukkueissa kaudelle 25-26.

Raholan Pyrkivä on perinteikäs länsitamperelainen koripalloseura. Seura kasvaa ja kehittyy vahvasti ja panostamme paljon juniorijoukkueiden toimintaan nyt ja jatkossa. Kehitystyön tuloksena olemme 2024 saavuttaneet Olympiakomitean vihreän Tähtiseuramerkin.

Etsimme nyt motivoituneita ja innostavia oto-valmentajia juniorijoukkueisiimme. Valmennusryhmä ja -määrät sovitaan yhdessä, joten pääset itse vaikuttamaan omaan valmennusmäärääsi.

Meille Raholassa on tärkeää tarjota valmentajillemme mahdollisuuksia kasvaa valmennustehtävässä ja kannustammekin vahvasti valmennusosaamisen lisäämiseen koko valmennusuran ajan. Valmentajana pääset vaikuttamaan myös koko seuran toimintaan ja kehitykseen niin halutessasi. Raholan Pyrkivä tarjoaa valmentajalle lisäksi seuravaatetuksen sekä kulukorvauksen oman sitoutumisen mukaisesti.

Tule mukaan kasvavaan ja alati kehittyvään seuraan, jossa pidetään huolta harrastajista ja valmentajista. Olemme jo usean vuoden ajan tarjonneet pelaajillemme erilaisia mahdollisuuksia työllistymisen ja koulutuksen tueksi. Pyrimme tukemaan myös seuran valmentajia näissä asioissa.

Toiminta-ajatuksemme kiteytyy sloganeihimme:
#ilokasvaayhdessä
#enemmänkuinurheiluseura

Lisätietoja

Jorgo Dakaj jorgo.dakaj@rapy.net, puh 0449725838
Raholan pyrkivän johtokunta johtokunta@rapy.net

 
8.5.2025 13:40 Seura tiedottaa

Jussi Syrjänen WB-Panttereiden toiminnanjohtajaksi

WB-Pantterit jatkaa vahvaa junioritoiminnan kehittämistä Itä-Helsingissä. Uusi toiminnanjohtaja on aloittanut seurassa 1.4.2025 alkaen.

8.5.2025 11:54 Seura tiedottaa

Biddy Basketin vuoden 2025-26 toiminta käyntiin

Biddy Basket on saanut selvyyden tulevan kauden aikatauluista. Tämän vuoden leiritykseen suuresti vaikuttavana tekijänä on Susijengin EM-Kisat Tampereella sekä jatko-ottelut Latviassa. Sekä kovatasoiset turnaukset elokuussa Tampereella sekä Espoossa.

8.5.2025 09:36 Seura tiedottaa

Tule YMCA Tampere koripallolle töihin

YMCA Tampere koripallo hakee päätoimista työntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen. Tarjoamme monipuolisen työn, jossa on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa.

8.5.2025 09:33 Seura tiedottaa

Katukoristurnaus Uudenkaupungin Merefesteillä 7. kesäkuuta

Korihait järjestää tänäkin vuonna suositun katukoristurnauksen Uudenkaupungin Merefesteillä lauantaina 7. kesäkuuta! Tapahtuma pidetään Sorvakon katukoriskentällä osoitteessa Kullervontie 5, 23500 Uusikaupunki, klo 10:stä alkaen.

7.5.2025 09:46 Seura tiedottaa

Jokelan katukoris järjestetään 14.6.

Perinteinen Jokelan katukoristurnaus on järjestetty jo vuodesta 1999.

2.5.2025 09:19 Naisten I divisioona

Naisten I divisioona -joukkueen Team Lemkemin päävalmentajaksi Jarkko Sallinen

Lahti Basketball Junioreiden naisten valtakunnallisen I divisioonan joukkueen päävalmentajaksi on kiinnitetty pelikaudelle 2025–2026 kokenut orimattilalaislähtöinen Jarkko Sallinen.

2.5.2025 09:17 Seura tiedottaa

Suosittu Vuoristopässi-katukoris tulee taas - kesän rennoin koristapahtuma Karkkilassa

KaU Karkkila järjestää tuttuun tapaan kesän kuumimman ja rennoimman koristurnauksen Karkkilassa. Tapahtuma järjestetään Tekopan parkkipaikalla Ala-Emalin upeassa ruukkimiljöössä lauantaina 19.7. Sarjat miehille, naisille ja yli 45-vuotiaille miehille.

29.4.2025 13:27 Seura tiedottaa

ToPoLa rekrytoi - haemme vastuuvalmentajaa 2019-syntyneille ja ohjaajia kerhoihin

Lauttasaarelainen koripalloseura ToPoLa hakee vastuuvalmentajaa 2019-syntyneiden joukkueisiin sekä kerho-ohjaajia 2022-2020 -syntyneiden kerhoihin. Sinulla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus päästä tekemään tärkeää työtä lasten ja nuorten kanssa seurassa, jossa tähdätään laadukkaaseen, turvalliseen ja kaikille avoimen toimintaan.

29.4.2025 13:25 Korisleirit

Miro Little -korisleiri Varalan Urheiluopistolla 15.-19.6.

Miro Littlen korisleiri järjestetään Varalan Urheiluopistolla 15.-19.6.2025. Leiri on suunnattu 2010–2015 syntyneille tytöille ja pojille.

29.4.2025 12:41 Miesten I divisioona A

Esa Mäki-Tulokas jatkaa Raidersin päävalmentajana

Koripalloliitto on tarjonnut Raidersille miesten I divisioona A -paikkaa täydennysmenettelyn kautta, minkä Raiders ottaa innolla vastaan ja täyttää sarjapaikkahakemuksen I divisioonaan A:han.

Näytä lisää vastaavia