Rakkaat naapurit: Susijengi tällä vuosituhannella Viroa väkevämpi

27.7.2020 10:56 Historian lehdet havisevat keskiviikkona Tapiolassa, kun Suomi ja Viro ottavat yhteen 50. miesten maaottelussaan kautta aikain. Tähän asti pelatuista 49 keskinäisestä maaottelusta Viro on voittanut 33, mutta vuosituhannen taitteen jälkeen Susijengi on vetänyt pidemmän korren – 2000-luvulla pelatuista 14 ottelusta Suomi on kuitannut yhdeksän voitokseen.

Lauri Markkanen veti ratkaisijan viitan ylleen, kun Susijengi voitti Viron edellisen kerran. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Ensimmäisen kerran Suomi ja Viro kohtasivat miesten maajoukkuetasolla toukokuussa 1939 Liettuan EM-kisoissa 1939 Kaunasissa, jolloin Viro näytti Suomelle kaapin paikan viemällä ottelun nimiinsä pistein 1–91 (0–47). Suomen ainoan pisteen upotti Martti Salminen.

Seuraavan kerran joukkueet kohtasivat marraskuussa 1958, jolloin meno oli tasaisempaa: Viro voitti Helsingin Tennispalatsissa pelatun ottelun toisen puoliajan hurmoksensa turvin 73–86 (43–38). Pentti Salmen erotuomaroiman ottelun suomalaisena pistekuninkaana loisti 23 pistettä heittänyt Seppo Kuusela vanavedessään 15 pisteen Raimo ”Spike” Lindholm.

Viron päänahan Suomi vei ensimmäisen kerran heinäkuussa 1967 Tartossa pistein 49–57 (20–20). Kentän kuninkaana kunnostautui 18 pistettä taituroinut Pertti Laanti.

1900-luvulla pelatuissa 35 keskinäisessä miesten maaottelussa Viro haki voiton 28 kertaa. Vuosituhannen taitteen jälkeen Suomi on kuitenkin päässyt niskan päälle. Maiden ensimmäinen keskinäinen maaottelu 2000-luvulla pelattiin Tapiolan urheiluhallilla kesäkuussa 2002, jolloin Suomi rymisteli 96–88 (53–55)-voittoon Jyri Lehtosen (24/4/5 syöttöä), Antti Nikkilän (21/8) ja Jukka Matisen (20/5) huippupelien turvin.

Viron toistaiseksi viimeinen voitto Suomesta miesten maaottelussa kirjattiin heinäkuussa 2007, jolloin Viro riisui Suomen aseista Tartossa lukemin 57–36 (28–24). Suomen tehokärjiksi kyseisessä ottelussa kohosivat Petri Virtanen (7/5), Shawn Huff (7/4) ja Olli Ahvenniemi (2/6/3 riistoa).

Viimeiset kolme keskinäistä Suomi-Viro-ottelua ovat päättyneet Susijengin voittoon.

Edellisen kerran joukkueet kohtasivat kesällä 2018 tuplamaaottelussa, joista Suomi voitti ensimmäisen jatkoajalla Tallinnassa 69–76 (38–37, 63–63) Shawn Huffin (12/7), Carl Lindbomin (10/8), Matti Nuutisen (10/4), Fiifi Aidoon (10/4) ja Mikko Koiviston (10/3) onnistumisilla.

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Susijengi rymisteli Viron nurin MM-karsintakenraalissa Hartwall Areenalla 95–76 (43–24) Lauri Markkasen (23/12/2 blokkia), Alexander Madsenin (11/5/4 riistoa), Sasu Salinin (11/4/3 syöttöä) ja Jamar Wilsonin (11/1/4 syöttöä) näyttäessä tietä.

Susijengi ja Viro kohtaavat tällä viikolla kahdesti: keskiviikkona 29.7. Tapiolan urheiluhallissa ja torstaina 30.7. Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä. Kumpikin ottelu käynnistyy klo 19.00.

 
1.9.2025 23:16 Susijengi

Liettua teki pelistä pystypainia, suisti Susijengin kesän avaustappioon

Tampereen EM-kotikisoissa Susijengi hävisi ensimmäisen alkulohko-ottelunsa, kun Liettua oli parempi loppunumeroin 78-81 (36-45). Liettua sai koottua johtonsa ensimmäisellä puoliajalla ja onnistui suojelemaan sitä loppuun asti täyteen myydyn Nokia Areenan 12 900 katsojan edessä.

1.9.2025 14:10 Susijengi

50 ottelua ”The Finnisheriä": Lauri Markkasen maajoukkueuran parhaat palat

Susijengin syömähammas Lauri Markkanen, 213 cm ja 28 vuotta, pelasi lauantai-iltana uransa 50. miesten maaottelun joukkueensa peitotessa Montenegron. Markkanen on kymmenen vuotta kestäneellä maajoukkueurallaan kirjoittanut nimensä Suomi-koriksen historiankirjoihin jättimäisin kirjaimin.

31.8.2025 16:28 Susijengi

Vauhtipeliin pyrkivä Liettua asettaa Susijengille maailmanluokan haasteen

Tampereen EM-kotikisalohkon kolme ensimmäistä otteluaan voittaneen Susijengin haaste kohoaa kertaheitolla useammalla pykälällä maanantaina, kun vastaan saapuu kansainvälisen koripallon jättiläisenä tunnettu Liettua. Aiempien vahvuuksiensa lisäksi Liettua on tänä vuonna kehittänyt peliään entistä nopeammaksi, kertoo Susijengin valmentaja Sean Sheldon.

31.8.2025 11:43 Susijengi

Lassi Tuovi saavutti Kari Liimon 47. maaottelullaan, Sasu Salin lähestyy pelattujen maaotteluiden kärkiviisikkoa

Susijengin päävalmentajana viimeiset kolme vuotta toiminut Lassi Tuovi valmensi uransa 47. miesten maaottelun, kun Susijengi peittosi lauantaina Montenegron. Tuovi saavutti näin Kari Liimon kuudenneksi eniten miesten maaotteluita valmentaneena päävalmentajana. Samaan aikaan susikapteeni Sasu Salin lähestyy pelattujen maaotteluiden kärkiviisikkoa.

30.8.2025 23:03 Susijengi

Susijengi sai jyrsittyä voiton sitkeästä Montenegrosta loppuunmyydyllä Nokia Areenalla

Tampereen EM-kisojen alkulohkossa nähtiin taas täpötäysi 12 900 katsojan Nokia Areena, joka pääsi nauttimaan Susijengin kolmannesta voitosta kolmeen otteluun. Tällä kertaa Susijengin kynsiin jäi sitkeänahkainen Montenegro loppunumeroin 65-85 (37-47).

30.8.2025 11:33 Susijengi

Ärsytetty Montenegro tuo Susijengille lauantai-iltana uudenlaisen haasteen

Päihitettyään takamiesvetoiset ja nopeaan peliin pyrkivät Ruotsin ja Iso-Britannian EM-kisojen avausotteluissaan Susijengi saa seuraavaksi vastaansa NBA-jyrä Nikola Vucevicin johtaman ja suurinumeroiset tappiot Saksalle ja Liettualle kärsineen Montenegron, joka pyrkii horjuttamaan Susijengin itseluottamusta taas uudella pelitavalla.

30.8.2025 07:49 Susijengi

Susijengin fanitapaaminen sunnuntaina Laikunlavalla – tervetuloa myös Sudenpesään Keskustorille!

EM-kotikisalohkoa Tampereella isännöivä Susijengi toivottaa kannattajansa tervetulleeksi fanitapaamiseensa sunnuntaina 31.8. klo 18.15 Tampereen keskustaan.

29.8.2025 23:34 Susijengi

Susijengi ja 43 pisteen Markkanen lietsoivat loppuunmyydyn Nokia Areenan hurmokseen

Susijengin toinen EM-ottelu Tampereella päättyi kolmosfestivaalien jälkeen 109-79 (58-42) voittoon Iso-Britanniaa vastaan. Lauri Markkanen oli huikeassa pelivireessä ja sivuutti omaa EM-kisaennätystään säkittämällä 43 pistettä täpötäyden, 12 900 katsojan, edessä Nokia Areenalla.

29.8.2025 13:29 Haastattelu

Miro Little: ”Kaikille jäi ekasta pelistä vähän hampaankoloon”

Kun FIBA myönsi Tampereelle vuoden 2025 koripallon EM-kotikisalohkon, tuskin kukaan muu joukkueessa oli yhtä innoissaan kuin Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, joka sai Euroopan suurimman koriskarnevaalin kotiseuduilleen. Littlen mukaan EM-avausottelu Ruotsia vastaan oli ikimuistoinen kokemus, mutta joukkueelle jäi parannettavaa.

28.8.2025 16:43 Susijengi

Vauhdikas Iso-Britannia seuraava kanto Susijengin kaskessa

EM-kotikisaurakkansa trillerivoitolla Ruotsista käynnistänyt Susijengi kääntää seuraavaksi katseensa perjantain iltaottelun vastustajaansa Isoon-Britanniaan, joka väläytteli EM-karsinnoissa kaatamalla mm. Tshekin ja Kreikan. Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Sean Sheldon peräänkuuluttaa omiltaan erityisesti huolellisuutta.

Näytä lisää vastaavia