29.11.2020 14:41 Unified-koripalloa pelataan kuluvalla kaudella valtakunnallisessa sarjassa 17 joukkueen ja kahdeksan seuran voimin. Tammikuussa 2020 forssalaisessa Feeniks Basketissa perustettiin joukkue, joka osallistuu sarjaan ensimmäistä kertaa.
Unified-koripalloa pelataan kaudella 2020/21 neljässä divisioonassa Special Olympics Unified-sarjassa. Mukana on kokonaisuudessaan 17 joukkuetta kahdeksasta eri seurasta. Forssalaisen Feeniks Basketin joukkue Feeniks Unified pelaa ensimmäistä kauttaan 4. divisioonassa.
Uuden Unified-seuran taustalla on tuttu tekijä eli Pia Heino, joka on ollut mukana Unified-toiminnassa jo kymmenen vuotta. Hän on ollut perustamassa Unified-joukkueita Turun Rientoon, kaarinalaiseen Ura Basketiin ja nyt synnyinkaupunkiinsa Forssaan vuoden alusta lähtien.
– Jokainen seura on ollut välittömästi innostunut, kun olen ehdottanut joukkueen perustamista. Seuran kautta tätä kuitenkin tehdään ja hankitaan toimijoita. Valmentajat on helppo saada mukaan, partneripelaajat taas vähän vaikeampia, Heino aloittaa.
– Forssassa tätä oltiin pohdittu jo pitkään, mutta toiminnan aloittaminen vaatii tekijöitä niin kuin aina. Kysyin vanhalta ystävältäni Mari Mattilalta, joka innostui saman tien, eikä häntä tarvinnut edes houkutella valmentajaksi.
Isoin haaste toiminnan aloittamisessa on partneripelaajien löytäminen. Koripallossa kehitysvammaisten urheilijoiden rinnalla urheilevat vammattomat partneripelaajat, joiden ainoa rajoitus on, etteivät he saa olla dominoivia pelaajia kentällä.
– Olemme saaneet partneripelaajia mukaan yhteistreeneistä junioreiden tai aikuisten kanssa. Kun he pääsevät saliin mukaan aistimaan ja näkemään fiiliksen, tunnelman, riemun, ilon ja aitouden, niin sitä kautta porukka on ihan myyty, Heino hymyilee.
Feeniksissä muun muassa seuran puheenjohtaja Kirsi Ylösmäestä tuli partneripelaaja.
– Kun hän tuli ensimmäistä kertaa mukaan treeneihin, niin sen jälkeen hän on ollut joka kerta, Heino nauraa.
Feeniks Basketin Unified-koripallo aloitti toimintansa tammikuussa 2020 ja joukkue osallistui ensimmäistä kertaa virallisiin sarjaotteluihin Special Olympics -sarjassa kuluvalla kaudella. Joukkueessa on tällä hetkellä 13 urheilijaa. Uudet kehitysvammaiset urheilijat ja partneripelaajat ovat tervetulleita mukaan toimintaan.
Lisätietoja:
Pia Heino, joukkueenjohtaja, Feeniks Unified
piaheino@gmail.com
Lisätietoja Unified-koripallosta:
Ulla Karlsson
044 556 7776
ulla.karlsson@basket.fi
28.11.-6.12.2020 vietetään kansainvälistä Special Olympics koripalloviikkoa.
Special Olympics on kehitysvammaisten kansainvälinen urheilujärjestö. Suomessa Special Olympics Finlandin alaisuudessa toimii yli 20 lajia. Unified-koripallo on yksi Special Olympics lajeista. Unified-koripallossa kaikenikäiset kehitysvammaiset tai muuta erityistä tukea tarvitsevat urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa. Kentällä yhdessä joukkueessa pelaa samaan aikaan kolme urheilijaa ja kaksi partneria. Lähde rohkeasti kokeilemaan Unified-koripalloa urheilijana tai partnerina!
Saman sukupolven koripallosuuruuksina Lauri Markkanen ja Nikola Jokic ovat kohdanneet toisensa jo toistakymmentä kertaa NBA- ja maaottelukentillä. Markkanen kehuu Jokicia maailman tämän hetken parhaaksi koripalloilijaksi, jonka korintekokykyäkin vakuuttavampaa on hänen kykynsä saada joukkuetoverit peliin mukaan.
Susijengi on jatkanut Tampereen ikimuistoisen EM-alkulohkon jälkeen matkaansa Latvian Riiaan ja kääntänyt katseensa lauantain myöhäisillan neljännesvälieräkohtaamiseen mestarisuosikki Serbiaa vastaan. Valmistautuessaan otteluun suurta ennakkosuosikkia vastaan päävalmentaja Lassi Tuovi odottaa omiltaan ennen kaikkea rohkeutta pelata.
Susijengin pelit Tampereen EM-alkulohkossa huipentuvat tänään keskiviikkoiltana otteluun hallitsevaa maailmanmestaria Saksaa vastaan. Vaikka kaksi vuotta sitten Saksa antoi Susijengille oppitunnin Okinawan MM-kisoissa, Susijengin ”likaisen työn tekijäksi” kisaviikon aikana profiloitunut Olli Nkamhoua uskoo omiensa yllätysmahdollisuuksiin kotiyleisön edessä.
Kun FIBA myönsi Tampereelle vuoden 2025 koripallon EM-kotikisalohkon, tuskin kukaan muu joukkueessa oli yhtä innoissaan kuin Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, joka sai Euroopan suurimman koriskarnevaalin kotiseuduilleen. Littlen mukaan EM-avausottelu Ruotsia vastaan oli ikimuistoinen kokemus, mutta joukkueelle jäi parannettavaa.
Susifaneille koittaa torstai-iltana kauan odotettu hetki, kun Suomi-koriksen suurlupaus Miikka Muurinen, 18, juoksee ensimmäistä kertaa tänä kesänä kentälle Susijengin pelipaita yllään. EM-kotikisakesää Valencian olympiakarsinnoista asti odottanut ja taas yhden vuoden Yhdysvalloissa korkoa kasvanut Muurinen uhkuu pelihaluja ottelupäivän aamuna.
Alexander Madsen, 30, pelasi vuosi sitten elämänsä ottelun, kun Susijengi nousi viidentoista pisteen takaa voittoon Puolasta Valencian olympiakarsinnoissa. Sunnuntaina riitti kuitenkin oma, varma peruspelaaminen, kun EM-kotikisoihin valmistautuva Susijengi haki Puolasta vierasvoiton. Ja mitä rutiininomaisemmin voitto tulee, sen parempi, Madsen arvioi.
Susijengi on saalistanut EM-kotikisalohkoon valmistavissa maaotteluissaan kolme voittoa yhtä monesta ottelusta. Kun Tampereen EM-huumaan on enää yhden harjoitusviikon ja toisen Puola-maaottelun verran matkaa, arvioi Susijengin monitoimikone Elias Valtonen, 26, ryhmänsä tekemisen olevan kautta linjan hyvässä mallissa.
Susijengissä kesällä 2021 debytoinut ja vuosi vuodelta yhä suurempaa roolia joukkueessa ottanut Jacob Grandison, 27, arvioi kesän harjoitusviikkojen ja kahden Belgia-pelin lupaavan hyvää. Sen lisäksi, että tunnelma joukkueen sisällä on erinomainen, kokee Grandison päässeensä henkilökohtaisella tasolla sinuiksi FIBA-koripallon kanssa vuosien myötä.
Pitkän koripalloilijanpolun HBA-Märskyn ja Yhdysvaltain NCAA-liigan kautta kulkenut Andre Gustavson, 26, löi itsensä läpi Susijengin rotaatioon vuoden takaisissa olympiakarsinnoissa Valenciassa. Toisen EM-kisaleiritysviikon alussa Gustavson kertoo saaneensa ensimmäisestä ammattilaiskaudestaan mukaansa entistä paremmat valmiudet pelata huipputasolla.
Susijengin isojen pelien mieheksi profiloitunut Ilari Seppälä, 32, on saapunut EM-kotikisaleiritykseen uransa parhaan ammattilaiskauden jäljiltä. Erinomainen kausi, sitä edeltänyt onnistunut kuntoutus ja perhearki muodostavat lapualaislähtöiselle pelinrakentajalle erinomaiset lähtökohdat tavoitella paikkaa EM-kotikisajoukkueessa.