31.5.2021 10:15 Susijengin kesä 2021 käynnistyy tänään maanantaina kolmipäiväisellä leirityksellä Helsingissä. Lähes viidestäkymmenestä pelaajasta koostuvan susiringin kesä muodostuu maaotteluista ja Helsingin ja Kisakallion leirityksistä, joiden rinnalla kulkee Open Gyminä tunnettu maajoukkuepelaajien tukiharjoittelu.
Ville Tahvanainen ja 23 muuta sutta kerääntyy tänään Susijengin kesänavausleiritykseen. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
- Muutamilla pelaajillamme on ehtinyt kulua jo lähes neljä kuukautta seurajoukkuekauden päättymisestä. Kesänavausleiritys on niin nuoremmille kuin vähän kokeneemmillekin pelaajille tilaisuus saada pallotuntumaa ja jalat alle, tiivistää päävalmentaja Henrik Dettmann leirityksen annin.
Susijengin kesänavausleiritykseen osallistuu 24 pelaajaa rouhealla ikähaarukalla 40-vuotiaasta nestori Tuukka Kotista 19-vuotiaaseen Max Besselinkiin.
Kesänavausleirityksessä viilettävistä pelaajista peräti kahdellatoista ei ole vielä ansioluetteloaan miesten maaotteluedustusta. Ensimmäinen tilaisuus uusien susipelaajien sisäänajoon tarjoutuu niinkin aikaisin kuin ensi viikolla, kun Susijengi matkustaa Prahaan tuplamaaotteluun olympiakarsintoihin valmistautuvaa Tshekkiä vastaan.
- Muutamilla pelaajillamme ei ole ollut hetken mahdollisuus kilpailuun, joka on kuitenkin urheilun kaikkein tärkein ja kehittävin elementti. Tshekki-ottelut tarjoavat heille mahdollisuuden punnita oman harjoittelun tehokkuutta, Dettmann kommentoi.
Virallisesti määritellyn maajoukkueohjelman rinnalla Susijengin pelaajilla on mahdollisuus osallistua koko kesän ajan yhtäjaksoisesti pyörivään maajoukkuetoiminnan tukitoimintoon, eli Open Gym -harjoitteluun, Helsingissä.
- Muutamissa maissa, kuten esimerkiksi Espanjassa ja Ranskassa, seurajoukkuekaudet ovat vielä käynnissä. Open Gym mahdollistaa sen, että pelaajat voivat oman kalenterinsa mukaisesti hakea tuntumaa ennen varsinaiseen maajoukkuetoimintaan liittymistä, Dettmann avaa.
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
ALANEN Aapeli |
201 |
1996 |
free agent |
ALI Mubashar |
213 |
1997 |
free agent |
BESSELINK Max |
200 |
2002 |
Santa Clara (NCAA, USA) |
BLOMGREN Perttu |
195 |
2001 |
Salon Vilpas |
EXAUCIA Thomas |
195 |
2001 |
free agent |
GRANLUND Jesper |
196 |
2000 |
Longwood (NCAA, USA) |
HOPKINS Shawn |
195 |
1995 |
Tampereen Pyrintö |
HUFF Shawn | 198 | 1984 | Helsinki Seagulls |
JANTUNEN Mikael |
205 |
2000 |
free agent |
JÄRVI Okko |
193 |
1996 |
free agent |
KARVONEN Ville |
199 |
1996 |
Lahti Basketball |
KIVIMÄKI Aatu |
186 |
1997 |
Tigers Tübingen (GER) |
KOPONEN Petteri | 194 | 1988 | free agent |
KOTTI Tuukka |
205 |
1981 |
Helsinki Seagulls |
NENONEN Juho |
202 |
1987 |
Salon Vilpas |
NIKKARINEN Lassi |
190 |
1997 |
Helsinki Seagulls |
PIHLAJAMÄKI Tomas |
190 |
2000 |
free agent |
PÖLLÄ Hannes |
211 |
1998 |
free agent |
RAITANEN Remu |
206 |
1997 |
Kobrat Lapua |
TAHVANAINEN Ville |
193 |
2000 |
Bradley (NCAA, USA) |
TAINAMO Touko |
202 |
2001 |
Denver (NCAA, USA) |
VALTONEN Elias |
200 |
1999 |
Basquet Manresa (ESP) |
VENTONIEMI Henri |
207 |
1995 |
Lahti Basketball |
Susijengin vauhtipelaaminen näytti pitkään olevan Georgialle liikaa keskiviikon EM-puolivälierässä. Kaapattuaan levypallopelin haltuunsa Georgia kuroi päätösjaksolla kuuden pisteen päähän, mutta menetti otteensa Susijengin haamukolmosiin ja tuittuili tähtipelaajansa kentältä yli 6000-päisen Riian Xiaomi lähettäessä Suomen mitalipeleihin.
Yksi suomalaisen koripallon historian suurimmista otteluista pelataan tänään keskiviikkona Riian Xiaomi Areenalla, kun Susijengi kohtaa EM-puolivälierässä Georgian. Susijengin keulakiviin lukeutuva Mikael Jantunen, 25, kertoo odottaneensa mahdollisuutta pelata mitalipelipaikasta aina Berliinin vuoden 2022 EM-puolivälierän jälkeen.
Georgia on osoittanut viime vuosina pelatuissa EM-karsintaotteluissa viheliäiseksi vastustajaksi Susijengille. Kapealla, mutta taitavalla ja erinomaisesti roolitetulla miehistöllä pelaava Georgia pyrkii keskiviikon puolivälierässä rikkomaan pelitempon alhaiseksi ja hakemaan etulyöntiasemaa Susijengistä vahvojen yksilöidensä turvin.
Kahden nukutun yön jälkeen Susijengin kapteeni Sasu Salin, 34, kertoo sisäistäneensä lauantain myöhäisillan Serbia-voiton todellisen merkityksen. Kun keskiviikon EM-puolivälierään on samaiset kaksi yötä, kapteeni toivoo joukkueeltaan samanlaista latausta ja tarkkuutta kuin Serbiaa vastaan ja suomalaisfaneilta ryntäystä Riikaan tekemään yhdessä historiaa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut ensi viikolla pelattavien EM-puolivälierien otteluajat. Susijengi ja Georgia ottavat yhteen omassa puolivälieräkamppailussaan keskiviikkona 10.9. klo 17.00 alkaen.
Kaksikymmentä vuotta sitten Suomi ja Georgia pelasivat yhdessä vastakkain Euroopan B-divisioonassa. Ensi viikon keskiviikkona joukkueet kohtaavat Latvian Riiassa EM-puolivälierässä, johon Susijengi selvitti tiensä shokeerattuaan mestarisuosikki Serbian ja Georgia nujertamalla sunnuntaina olympiahopeamitalisti Ranskan.
Susijengin keskiviikon puolivälierävastustaja ratkeaa tänään sunnuntaina 7.9. Riian Xiaomi Areenalla pelattavassa neljännesvälierässä Ranskan ja Georgian välillä. Georgia on saapunut EM-kisakentille jo viime vuosista tutulla, NBA- ja Euroliiga-pelaajien tähdittämällä miehistöllään, kun taas Ranska on läpikäynyt arvokisatasolla nuorennusleikkauksen.
Lauantain myöhäisillan neljännesvälieräottelussa mestarisuosikki Serbian sensaatiomaisesti kaatanut Susijengi jatkaa EM-kisataivaltaan kolmen välipäivän jälkeen keskiviikkona, kun joukkue kohtaa puolivälierässä Riiassa Ranskan ja Georgian välisen ottelun voittajan. Liput otteluun ovat myynnissä.
EM-kisojen Round of 16 -vaiheessa Riiassa Susijengi toteutti yhden kaikkien aikojen isoimmista yllätyksistä EM-koripallohistoriassa, kun olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbia kaatui 86-92 (48-44). Susijengi eteni täten EM-puolivälieriin.
Saman sukupolven koripallosuuruuksina Lauri Markkanen ja Nikola Jokic ovat kohdanneet toisensa jo toistakymmentä kertaa NBA- ja maaottelukentillä. Markkanen kehuu Jokicia maailman tämän hetken parhaaksi koripalloilijaksi, jonka korintekokykyäkin vakuuttavampaa on hänen kykynsä saada joukkuetoverit peliin mukaan.