206-senttinen Galin Smith tuomaan kokoa Kataja Basketiin, oma kasvatti Kalle Kuivalainen jatkaa joukkueessa

22.7.2022 18:52 Joensuulaisen Kataja Basketin kokoonpano täydentyy isolla sisäpelaajalla. 206-senttinen yhdysvaltalainen Galin Smith, 23, liittyy joukkueeseen ensi kauden kattavalla sopimuksella. Takamiesosasto täydentyy viime kaudella Korisliiga-tasolla debytoineen 17-vuotiaan Kalle Kuivalaisen jatkaessa kasvattajaseurassaan.

Yhdysvalloissa Alabaman ja Marylandin yliopistoissa opiskellut ja pelannut Smith aloitti ammattilaisuransa viime syksynä Ruotsin Södertäljessä, jota myös marraskuun (2021) lopulla Katajaan siirtynyt Nick Griffin ehti edustaa ja jolta saatiin arvokasta lisätietoa maanmiehestään.

– Smith on läpikäynyt kaksi tasokasta yliopisto-ohjelmaa, apuvalmentaja Teemu Turunen taustoittaa seuran tiedotteessa.

– Hän on kookas sentteri, joka tekee kentällä monta asiaa oikein. Meillä on tarjolla hänelle aiempaa suurempi rooli ja uskomme että saavutettavissa olevat hyödyt ovat molemminpuolisia.

Basketliganin 40 ottelussa Smith pelasi keskimäärin 19 minuuttia tilastolukemin 6,0 pistettä, 4,3 levypalloa ja 0,7 torjuntaa. NCAA-uran päätöskausi (2020-21) Marylandissa jätti tilastoihin merkinnät keskimäärin 14 peliminuutista, 3,7 pisteestä ja 2,3 levypallosta.

Smithin lisäksi edustusmiehistössä nähdään tähän mennessä seitsemässä Korisliiga-ottelussa ja viidessä nuorten maaottelussa esiintynyt oma kasvattipelaaja Kalle Kuivalainen, jonka kanssa on sovittu tulevasta kaudesta.

Kataja Basketilla on pelaajasopimukset Smithin ja Kuivalaisen lisäksi Christian Keelingin, Sebastian Lindbergin, Tomi Lommin, Teemu Knihtisen, Joona Tuomalan, Robin Danesin ja Rahlir Hollis-Jeffersonin kanssa. Valmentajina toimivat Petri Virtanen ja Teemu Turunen.

Henkilöt

Asiat

 
11.4.2026 18:07 Korisliiga

Erotuomarit valittu Korisliigan välieriin

Kauden 2025–2026 Korisliigan välierissä puhaltaa kymmenen erotuomarin joukko.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

9.4.2026 12:38 Korisliiga

Pieti Poikola on Korihaiden uusi päävalmentaja ensi kaudesta lähtien

Korisliigan välieriin valmistautuva Uudenkaupungin Korihait tiedottaa tulevien kausien päävalmentajasta. Joukkuetta valmentaa ensi kaudesta lähtien kahden vuoden sopimuksella kolminkertainen Suomen mestari Pieti Poikola.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

Näytä lisää vastaavia