Äänekosken Huiman miehille ”tankki ja taituri”

5.9.2003 Miesten SM-Koriksen äänekoskelaisjoukkue Huima on pestannut miehistöönsä kaksi vahvistusta. Uudet miehet Huima-paidassa ovat amerikkalainen yleispelaaja Andrew Wormsley ja englantilainen korinalusjärkäle Stephen Barnes.

24-vuotias ja 195-senttinen Wormsley siirtyy Suomeen Tanskasta. Hän edusti viime kaudella Svendborgin joukkuetta. Wormsley voitti maan pääsarjan korikuninkuuden 23,5 pisteen keskiarvollaan, jonka lisäksi hän napsi 8,0 levypalloa. Pudotuspeleissä tahti oli vielä piirun verran kovempi, kun mies takoi 25,5 pistettä ja otti 10,5 levyriä. Yliopistovuotensa Wormsley vietti NCAA III divisioonan Westminster Collegessa.  

Niinikään Yhdysvalloissa yliopiston käynyt Stephen Barnes on urallaan ehtinyt kiertää jo Eurooppaa. Ennen Suomeen tuloaan Northwestern Staten kasvatti on kolunnut Belgian, Englannin, Espanjan, Hollannin, Portugalin, Ranskan ja Ruotsin sarjoissa. Viime kaudella 203-senttinen, peräti 125-kiloinen ja 30-vuotias Barnes pelasi Espanjan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla EBA-liigassa joukkueenaan Celso Miguez Pontevedra. Pelaamassaan neljässä ottelussa Barnes teki 6,8 pistettä ja otti 5,3 levypalloa 13,8 minuutissa.  

Huiman kotimainen runko pysyy tulevalle kaudelle koossa. Jatkajia ovat mm. Toni Ilmonen ja Tero Rantaniva, joita vahvistamaan saapuivat BC Jyväskylästä Ville-Pertti Lind ja Timo Naukkarinen. Huiman valmentajana jatkaa monissa liemissä keitetty Markku Ranta.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/

Asiat

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

11.6.2026 13:40 Korisliiga

Eino Pällijeff ja Kouvot sopimukseen

Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

Näytä lisää vastaavia