Andre Gustavson: ”Tuntuu kuin ei olisi ollut päivääkään poissa”

18.6.2024 10:59 Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.

Still D.R.E.: Andre Gustavson on palannut susipaitaan. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi & Richmond Spiders.

Gustavson nähtiin tositoimissa edellisen kerran pelikaudella 2022–23, jolloin hän kellotti NCAA-liigaa pelaavassa Richmondissa 29,2 minuuttia ottelua kohden puolustus- ja pallonkäsittelyjohtoisessa roolissa.

Tuon kauden jälkeen Gustavson joutui operaatioon, joka piti hänet sivussa kentiltä koko päättyneen 2023–24-seurajoukkuekauden. Hänellä olisi ollut mahdollisuus palata Eurooppaan kuntouttamaan itseään, mutta hän koki itse Richmondiin jäämisen kuudenneksi vuodeksi järkevämmäksi.

- Olen jonkun verran kuulut puhetta siitä, että olisin jo vuosi sitten lopettanut koripallon, mutta kyse ei ollut ollenkaan siitä, Gustavson kertoo.

- Operaatiosta toipuminen olisi vienyt joka tapauksessa niin pitkän aikaa, että kausi olisi mennyt sivu suun. Richmondiin jääminen tarjosi minulle tilaisuuden hakea kauppatieteiden maisterin paperit ja toimia joukkueen avustavana valmentajana samalla, kun kuntoutin itseäni ammattilaisuralle.

Kun Gustavsonia katsoo viilettämässä kentällä Susijengin harjoituksissa, näyttää siltä, ettei Wartti Basketin kasvatti olisi ollut päivääkään sivussa. Karhu Basketin kanssa ammattilaisuransa ensimmäisen sopimuksen tehnyt helsinkiläinen uhkuukin olevansa parhaassa kunnossaan koskaan.

- Suurin tavoite ammattilaisuraltani on täyttää oma potentiaalini. Olen nyt siinä kunnossa, että ammattilaiseksi lähteminen on luontevaa. Tähän vaiheeseen uraani Karhu Basket tarjosi parhaan paikan sen toteuttamiseksi.

Parhaiden vierellä ja parhaita vastaan: Gilyard, Murray ja Gustavson

Vaikka Suomen näkövinkkelistä Gustavson onkin ollut viime vuosina tutkan ulkopuolella, ovat hänen näyttönsä NCAA:sta kiistattomat.

Viiden NCAA-kautensa aikana Gustavson kuului Richmond Spidersin kuuteen eniten minuutteja pelanneen pelaajan joukkoon. Spiders voitti keväällä 2022 Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen mestaruuden Gustavson yhtenä takuumiehistään ja eteni samana vuonna NCAA:n valtakunnallisen lopputurnauksen toiselle kierrokselle.

Vuosien aikana Gustavson on myös saanut kunnian ottaa mittaa mm. Keegan Murrayn, Bones Hylandin, Scottie Pippen Jr.:n, Obi Toppinin ja Aaron Nesmithin kaltaisista nykyisistä NBA-pelaajista.

- NCAA avasi silmäni sille, mihin ihminen koriskentällä pystyy ja millaisia taitoja koripalloilija voi kehittää. Pääsin Richmondissa mittaamaan omaa tasoani ikäluokkani huippuja vastaan. Olen ottanut itselleni ylpeydenaiheen siitä, että olen aina se pelaaja, joka ottaa puolustettavakseen vastustajan parhaan takamiehen tai pienen laiturin, Gustavson kertoo.

- Muistan hyvin, miten katsottiin Keegan Murraysta scouttifilmi, jossa Murray ottaa levypallon, kuljettaa pallon päästä päähän ja donkkaa. Tosi iso, nopea ja taitava kaveri. Murray on sen verran isompi, että tahtoi viedä mut kolmen sekunnin alueelle koko ajan. Onnistuin tosin kaarella puolustamisessa sen verran, ettei Murray tahtonut haastaa mua siellä.

Myös Richmondin takakentällä Gustavson pääsi pelaamaan tulevan NBA-pelaajan vieressä. 173-senttisestä Jacob Gilyardista ei povattu NBA-pelaajaa, mutta Gilyard päätti itse toisin.

- Jacob haki viiden NCAA-kautensa aikana melkein 400 riistoa, mikä on liigan kaikkien aikojen ennätys, jota ei ihan äkkiä rikota. Jacob onnistui peliälyllään, taidollaan ja ajoituksellaan hakemaan aina parhaan mahdollisen ratkaisun. Ymmärsimme toisiamme kentällä todella hyvin ja kentän ulkopuolella Jacob oli aina valmis juttelemaan ja antamaan apuaan.

Gilyard-Gustavson-kaksikon yhteispeli loksahti erityisesti uomiinsa jo mainitussa kevään 2022 Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksessa. Richmond oli turnauksen ensimmäisen kierroksen ottelussa puoliajalla neljäntoista pisteen takaa-ajomatkalla Rhode Islandia vastaan. Loppu on historiaa.

- Tultiin tauolta kentälle, väännettiin vivusta ja sen jälkeen kukaan ei enää katsonut taakse, Andre naurahtaa.

- Hullu kokemus. Neljä voittoa neljään päivään. Jokaisessa ottelussa oltiin vähintään kymmenen pistettä takana. Oltiin pelattu koko joukkueena niin pitkään yhdessä, että ymmärrettiin, että tämä homma voidaan voittaa vain pelaamalla yhteen. Jacob (Gilyard) voitti turnauksen parhaan pelaajan palkinnon. Tuntui ihan erityiseltä olla sen tason pelaajan kanssa peliälyllisesti samalla sivulla.

Vanhojen ystävien seurassa

Vaan Gustavsonin NCAA-vuodet ovat nyt historiaa ja ensi viikolla hän vetää susipaidan päälleen ensimmäistä kertaa sitten koronakesän 2020 Viro-tuplamaaotteluiden.

Aika rientää. Gustavsonin vanhat HBA-pelikaverit ja ikätoverit Edon Maxhuni, Elias Valtonen ja Mikael Jantunen ovat viimeksi kuluneiden vuosien aikana palanneet NCAA:sta Eurooppaan ja aloittaneet ammattilaisuransa.

Tuttuja nimiä löytyy muitakin. Sasu Salin on edelleen Susijengissä, kuten myös Alexander Madsen ja Daniel Dolenc. Samalla ajan kulkua alleviivaa se, että Susijengiin ovat tiensä raivanneet mm. Andrea viisi vuotta nuorempi Miro Little ja kahdeksan vuotta nuorempi Miikka Muurinen.

- Tuntuu tosi hyvältä olla takaisin, Andre hymyilee.

- Hetkittäin tuntuu vähän kummalliselta, ja sitten tuntuu taas siltä, etten olisi ollut päivääkään poissa. Varmaan paluuta on helpottanut sekin, että tuntee nämä ihmiset aika pitkälti ennalta. Vanhojen kavereiden kanssahan tässä treenataan.

Joukkueen tilanne ja sisäinen kilpailuasetelma takaa senkin, että Gustavsonilla on mahdollisuus kellottaa merkittäviä maaotteluminuutteja jo ensi viikolla. Kesän ensimmäinen maaottelu Uutta-Seelantia vastaan pelataan viikon päästä, eikä Valencian olympiakarsintoihinkaan ole aikaa kuin kaksi viikkoa.

Jos kutsu kentälle käy, tuore ammattilainen on haasteeseen valmis.

- Puolustuspäässä olen kehittynyt hurjasti, mutta olen myös hyökkäyspäässä monipuolisempi. Olen pystynyt syventämään vahvuuksiani ja vahvistamaan kehityskohteitani yliopistovuosien aikana. Tuon varmasti kentälle aggressiivisuutta, pallovarmuutta ja puolustuspään stoppeja ja autan joukkuetta sitä kautta, Gustavson linjaa.

- Meillä on kaikki mahdollisuudet yllättää. Tämä on nuori, kilpailukykyinen ja yhteen pelaava jengi, mistä uhkuu intohimo ja energia.

Ennen heinäkuun olympiakarsintoja Susijengi pelaa kaksi kotimaaottelua. Tiistaina 25.6. Susijengi kohtaa Uuden-Seelannin Espoo Metro Areenalla: liput myynnissä täällä. Perjantaina 28.6. Susijengi pelaa Latviaa vastaan Tampereen Nokia Areenalla: liput myynnissä täällä.

Henkilöt

 
28.6.2023 10:35 Susijengi

Joel Mäntynen: ”Korintekeminen on mun isoin vahvuus”

Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.

26.6.2023 12:11 Susijengi

Eemi Luukkonen etenee kehitysharppauksesta toiseen

Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.

21.6.2023 10:35 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Ei ole enää lähtöjännitystä”

Perttu Blomgren, 21, sai seurajoukkuekaudesta 2022–23 sen, mitä tavoittelikin: runsaasti peliminuutteja ja mahdollisuuden jatkaa nousuaan Korisliigan kärkipelaajien joukkoon. Nyt edessä on Blomgrenin uran toinen susikesä ja jo ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan hän osoitti, miksi häntä pidetään kansainvälisen tason pelaajalupauksena.

20.6.2023 11:29 Susijengi

Vili Nyman: ”Tuntuu hyvältä vetää taas Suomi-paita päälle”

Perinteikkään kotkalaisseuran KTP:n kasvatti Vili Nyman, 25, kuului oman ikäluokkansa juniorimaajoukkueen ehdottomiin kärkinimiin. Määrätietoinen harjoittelu auttoi Nymania tekemään läpimurtonsa Korisliigan kotimaiseen eliittiin 2022-23-kaudella ja nyt mies on palannut puolen vuosikymmenen jälkeen Suomi-paitaan Susijengi Rising Stars -leirityksessä.

14.6.2023 12:32 Susijengi

Thomas Tumba: ”Korisliiga on ollut oikea askel”

KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.

7.12.2021 09:15 Korisliiga

Maisteri Jamar Wilson: ”Haluan antaa takaisin saamastani hyvästä”

Susijengiä viimeiset kuusi vuotta edustanut Kataja Basketin pelinrakentaja Jamar Wilson, 37, saavutti syksyllä merkittävän rajapyykin valmistuttuaan urheilujohtamisen maisteriksi Southern New Hampshiren yliopistosta. Wilson keskittyy vielä täysillä koripallouraansa, mutta uskoo koulutuksen olevan apuna yhteisön auttamisessa pelivuosien jälkeen.

23.7.2020 11:36 Korisliiga

Shawn Hopkins: Enemmän kuin pelkkä lentäjä

BC Nokian juniorimyllystä maailmalle lähtenyt 195-senttinen ja 25-vuotias Shawn Hopkins palasi viime syksynä kotimaahansa neljän Yhdysvalloissa viettämänsä kauden jälkeen. Jo debyyttikausi Korisliigassa osoitti, että ”Pikku-Hopi” ei ole pelkästään lennokas donkkaaja, vaan kansainvälistä uraa havitteleva ja kovaa vauhtia kehittynyt jokapaikanhöylä.

20.5.2019 09:33 Susijengi

Suomeen palaava Shawn Huff: ”Korisliigassa on leveyttä ja laajuutta”

Korisliigaan saadaan syksyllä kosolti kansainvälistä kokemusta lisää, kun Helsinki Seagullsin kanssa kolmivuotisen sopimuksen solminut Susijengin kapteeni Shawn Huff, 35, kirmaa kotimaan pääsarjakentille ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen.

8.3.2017 Haastattelu

Tiina Sten ja Ville Kaunisto valittiin FIBA:n Time Out -koulutusohjelmaan

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n Time Out –koulutusohjelma tarjoaa peliuransa päättymistä lähestyville eurooppalaisille huippupelaajille mahdollisuuden opiskella urheilujohtamista kansainvälisessä ympäristössä.

18.12.2015 10:20 Haastattelu

Joonas ”Suobacca” Suotamo: ”Lontoosta soitettiin, että pääsisitkö tapaamaan J.J. Abramsia”

Suomalaisessa viihdemaailmassa räjähti keskiviikkona pommi, kun uuden Tähtien Sota -elokuvan ”The Force Awakens” yhteydessä paljastui suomalaisen Joonas Suotamon, 29, esittävän elokuvassa Chewbacca-wookieta. Entisen Korisliiga- ja Susijengi-sentterin johtopäätös elokuvan Lontoon ensi-illan jälkeen on tyhjentävä: ”Ilman koripalloa en olisi täällä nyt.”

Näytä lisää vastaavia