3.10.2025 14:03 Biddy Basket ry vei elokuusta syyskuun loppuun valmentajia ympäri Suomen, kaikkiaan seitsemälle eri paikkakunnalle.
Kohtasimme yhteensä 276 lasta ikäluokassa 1.9.2012 syntyneistä -> nuorempiin. 1-tason paikkakuntina tänä vuonna ja seuraavinakin olivat seuraavat:
1. Espoo ja Tampere
2. Turku ja Lahti
3. Kisakallio, KolmenKampuksenOpisto
4. Helsinki ja Jyväskylä
Näiltä seitsemältä leiriltä valittiin tänä vuonna Kisakallion 2-tason leirille 210 peluria, joista 196 ottivat kutsun vastaan. Ja saapuivat KolmenKampuksenOpistolle 26.-28.9.
2-tason leiri oli tänäkin vuonna todella laadukas ja hyvä. Paikalla oli 14 pitkän linjan ammattivalmentajaa, jotka halusivat antaa täysin pyynteettömästi lapsille omaa ammattitaitoaan. Jokaisessa harjoituksessa oli 1 joka johti harjoitusta ja 6 jotka opettivat korilla toimintaa henkilökohtaisella perustasolla. Uskallan paikalla olijana väittää, että jokainen pelaaja sai erittäin laadukasta ja välittävää henkilökohtaista ohjausta ja kotiin vietävää omaan harjoitteluunsa.
Valmentajamme tekivät saumatonta yhteistyötä ja saivat valittua 2-tason leiriltä suuresta massasta huolimatta joukkueet.
Kaikki toimintamme perustuu henkilökohtaiseen tekemiseen ja jokaisen oman seuratoiminnan kannustamiseen. ”Oman joukkueen Valmentajat ovat Maailman Parhaita”.
- Me emme halua olla seurojen tai liiton kilpailijoita
- Me haluamme olla auttamassa 45 vuoden kokemuksella pelaajia henkilökohtaisella tasolla
- Me haluamme olla tekemässä suomalaista juniorikoripalloa yli seurarajojen - ilman rekrytointia
- Me haluaisimme olla ”ponnahduslauta” tuleville valmentajille tarjoten hiukan erilaista valmennusoppia
Valmentajamme ovat valinneet 24 poikaa ja 24 tyttöä + varapelaajat USA:n matkalle. Matka kohdistuu tänä vuonna poikien osalta 10.-20.3.26 Mandevilleen, Lousianaan. Ja tyttöjen osalta matka kohdistuu 17.-27.3.26 Lafayette, Lousianaan.
Toinen matkamme tulevana vuonna suuntautuu Espanjaan. Valmentajamme ovat valinneet matkaan 12 poikaa ja 12 tyttöä + varapelaajat. Matkustusaika on pojilla ja tytöillä 3.-10.6.26. Paikkana tulee olemaan itä-Espanja ja lennot Alicanteen.
Tämän lisäksi olemme valinneet jokaiseen joukkueeseen riittävästi varapelaajia. He siis ovat mukana joukkueen jäseninä aina loppuun saakka. He maksavat vain ja ainoastaan omat osallistumisensa 3-tason leirille tai sitten mahdollisen joukkueeseen pääsyn kautta matkan omakustanteisen hinnan.
Nyt on siis vuoden 2026 valintatoiminta päättynyt. Aloitamme elokuun -26 alusta valinnat vuodelle -27. Jos lapsesi seurasta riippumatta haluaa lähteä huippu juniorivalmentajien oppiin, niin tervetuloa!
Ensi vuoden leirien ilmoittautuminen avautuu toukokuun alussa. Seuraa Basket.fi tai Biddyfinland.com sivuja niin löydät varmasti mahdollisuuden päästä ensi vuoden leiritykseen.
Tämä on seuran ilmoitus. Koripalloliitto tarjoaa jäsenseuroilleen mahdollisuuden ilmoittaa koripallotoimintaansa liittyvistä asioista Seura tiedottaa -uutisissa.
Lahdessa tulevana pääsiäisenä 3.-5.4.2026 järjestettävän Kempower Easter Tournament 2026 koristurnauksen ilmoittautuminen aukeaa maanantaina 13.10.2025 kello 9.00!
Helsinki Basketball Festival tulee taas! Satoja joukkueita, kansainvälistä fiilistä ja koriksen iloa – ilmoittaudu mukaan kevään 2026 turnaukseen nyt!
Syysloman korisjunnujen taitoleirit järjestetään ensimmäistä kertaa, niin Kisakalliossa (vko 42) kuin Pajulahdessakin (vko 43). Leirit on tarkoitettuja kaikille innokkaille ja kehittymishaluisille 2011-2015 -syntyneille junioripelaajille, tytöille ja pojille.
Salon Vilpas Koripallo ry on yksi Suomen suurimmista ja tunnetuimmista koripalloseuroista. Toiminnassamme on mukana yli 400 pelaajaa aina nuorimmista junioreista miesten Korisliigan ja naisten I divisioonan edustusjoukkueisiin.
BC Nokia hakee valmentajaa vahvistamaan koripalloakatemian aamuvalmennusryhmää.
Jos olet vuonna 2016-18 syntynyt poika ja olet koripallon EM-kisojen kautta saanut kipinän koripallosta, niin tervetuloa mukaan kokeilemaan. Susijengin kapteeni Sasu Salin aloitti oman koripallouransa MaSun alkeiskurssilta. Oletko sinä seuraava Sasu?
LePy järjestää perinteisen Pikkusudet-turnauksen 2017-ikäluokan tytöille ja pojille. Turnaus pelataan sunnuntaina 21.9.2025 Leppävaaran liikuntahallilla. Tapahtuma on osallistujille maksuton.
Ensimmäinen Helsinki Basketball Festival keräsi jo tänä vuonna yli 130 joukkuetta ja 1300 pelaajaa Suomesta, Latviasta ja Italiasta. Viikonloppu oli täynnä korishuumaa, hauskanpitoa ja voitonriemua.
Karavaani lähti liikkeelle viime viikonloppuna 9.-10.8.25 Espoosta ja Tampereelta. Vielä ehtii mukaan!
Gran Canarialta kotoisin oleva 27- vuotias Angel on A-lisenssivalmentaja, jolta löytyy valmennuskokemusta Espanjasta ja Suomesta. Kolme vuotta sitten Suomeen saapunut Angel toimi viime kaudella BC Nokian Naisten korisliigajoukkueen apuvalmentajana ja WU19-16 -joukkueiden päävalmentajana.