Catz vei tiukan ottelun Helsingissä

28.1.2021 19:52 Lappeenrannan Catz matkasi Helsinkiin HBA-Märskyn vieraaksi. Catz vei tiukan taistelun jälkeen pisteet mukanaan 67-60.

Roosa Kosonen johdatti joukkueensa voittoon. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Ottelun ensimmäisellä neljänneksellä näytti, että ottelusta tulee iso pisteinen. Molemmat joukkueet onnistuivat hyökkäyspäässä ja ensimmäiselle tauolle mentiin vierasjohdossa 26-20.

Toisella jaksolla molemmat joukkueet tiivistivät puolustustaan. Erityisesti HBA:n puolustus teki vieraiden hyökkäämisestä vaikeaa ja Catz jäikin jaksolla vain seitsemään pisteeseen. Puoliajalle mentiin kotijohdossa 36-33.

Kolmannella neljänneksellä joukkueiden roolit vaihtuivat. Tällä kertaa kotijoukkue tuskaili hyökkäyspelinsä kanssa. Catz vei neljänneksen 18-6 ja nousi jälleen johtoon.

Viimeinen jakso oli pisteiden valossa ottelun tasaisin. HBA onnistui uhkaamaan vieraiden voittoa, mutta aivan loppuun asti se ei riittänyt. Catz otti voiton 67-60.

Ottelu oli tilastojen valossa hyvin tasainen. Vieraat onnistuivat kuitenkin kolmen pisteen heitoissa kotijoukkuetta paremmin.

Veera Pirttinen vastasi ottelun suurimmasta pistemäärästä. Hän teki 27 pistettä ja keräsi kahdeksan levypalloa. Roosa Kosonen kasasi tupla-tuplan 19 pisteellä ja 15 levypallolla. Kotijoukkueesta Saga Ukkonen teki niin ikään tupla-tuplan. Hän teki 16 pistettä ja kymmenen levypalloa. 

Ottelutilasto

 
17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

7.3.2026 20:37 Naisten Korisliiga

Vimpelille kotivoitto ja kärkipaikka - EBT:lle revanssi ToPosta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.

6.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

Pyrintö pysyi mukana runkosarjan voittokamppailussa - BC Nokialle vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.

4.3.2026 09:35 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on jälleen naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.

28.2.2026 20:51 Naisten Korisliiga

ViVe kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.

27.2.2026 22:23 Naisten Korisliiga

HBA peittosi kotonaan Peli-Karhut Luukkasen johdolla – Honka jatkoi Kouvottarien ahdinkoa

Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.

25.2.2026 22:23 Naisten Korisliiga

ToPo:lle sarjapisteet EBT:n kustannuksella

Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa ToPo paransi asemiaan kaatamalla kotikentällään EBT:n. Ottelu päättyi 72–66.

21.2.2026 20:15 Naisten Korisliiga

BC Nokia yllätti PeKa:n Kotkassa – muut kärkijoukkueet pitivät pintansa

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Illan voittajia olivat BC Nokia, Pyrintö, ViVe ja EBT.

Näytä lisää vastaavia