Catzille hieno voitto

14.2.2022 21:04 Tapiolan Honka ja Lappeenrannan Catz aloittivat jatkosarjaurakkansa Espoossa. Vierasjoukkue pelasi vahvasti ja haki voiton 71-62.

Lotta Hämäläinen johti hienosti Catzin peliä voitossa. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Lappeenrantalaisryhmä aloitti ottelun vahvasti. Se esitti hienoja otteita erityisesti puolustuspäässä ja pääsi avaustauolle sen ansiosta johdossa 17-10.

Toisella jaksolla molemmilta joukkueilta nähtiin onnistumisia. Puoliajalla vierasjohto oli edelleen seitsemän pistettä.

Honka tuli pukusuojista pirteämmin. Se ei kuitenkaan onnistunut ottamaan johtoasemaa itselleen. Viimeiselle jaksolle lähdettiin vieraiden johtaessa 51-47.

Catz osoitti päätösjaksolla rautaisia hermoja. Se vei jakson viidellä pisteellä ja vei sarjapisteet mukanaan 71-62.

- Odotetunlainen peli eli tasainen ja fyysinen. Menoa ja meininkiä. Onneksi voitettiin levypallot sitä etukäteen puhuttiin että niissä pitää pärjätä. Pallosta piti pitää huolta, ensimmäiseen kahteen neljännekseen 13 menetystä ja sitten parannettiin. Oltiin fiksuja kolmannella ja neljännellä jaksolla ja puolustussuunnitelma toimi kohtuullisen hyvin. Tästä on hyvä aloittaa jatkosarja, Catzin päävalmentaja Petri Joukainen sanoi tyytyväisenä pelin jälkeen.

Elena Melto teki ottelussa tupla-tuplan 15 pisteellä ja 13 levypallolla. Lotta Hämäläinen teki kahdeksan pistettä ja jakoi kymmenen koriin johtanutta syöttöä. Honka oli amerikkalaisvahvistuksiensa varassa. Desiree Ramos upotti 25 pistettä ja Carmen Tyson-Thomas teki 21 pistettä ja keräsi kahdeksan levypalloa.

- Onnittelut Catzille voitosta. Catz hallitsi tänään irtopallopelaamista ja oli paljon paljon energisempi joukkue kuin me, Hongan päävalmentaja Niko Nyholm harmitteli.

Ottelutilasto

 
15.3.2025 19:45 Naisten Korisliiga

Kouvottarille sarjapisteet Helsingistä - myös molemmat espoolaisjoukkueet voittoihin

Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Päivän voittajia olivat Kouvottaret, Honka ja EBT.

15.3.2025 10:59 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ottelu Vimpelin Veto–Forssan Alku on peruttu

Forssan Alku on lauantaina 15.3. aamulla anonut ottelusiirtoa saman päivän naisten Korisliigan otteluun Vimpelin Veto–Forssan Alku. Kilpailujaos ei myöntänyt ottelusiirtoa, minkä jälkeen Forssan Alku ilmoitti luovuttavansa ottelun.

12.3.2025 15:41 Naisten Korisliiga

Re'Shawna Stone Naisten Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–2025 Naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Kouvottarien Re'Shawna Stone.

8.3.2025 19:35 Naisten Korisliiga

Yli tuhatpäinen yleisö todisti ToPo:n voittoa Espoossa - alemmassa jatkosarjassa kärki menee menojaan

Naistenpäivää juhlistettiin Naisten Korisliigassa neljällä ottelulla. Ylemmässä jatkosarjassa voittoihin ylsivät PeKa ja ToPo. Alemman jatkosarjan puolella voitot kirjattiin EBT:lle ja HBA:lle.

7.3.2025 10:02 Koripalloliitto tiedottaa

Maila- ja pallopelien manifesti: Tytötkin pelaa – tehdään yhdessä tilaa pelikentille!

Tytötkin haluavat juosta, pelata ja kamppailla. Harhauttaa ja ohittaa. Kaatua ja tehdä comebackin – voittaa. Maailma on täynnä piileviä asenteita, jotka vaikuttavat siihen, kuka astelee pelikentälle ja kenestä kasvaa itsevarma yksilö. On aika tehdä pelikentille tilaa tytöille!

2.3.2025 18:21 Naisten Korisliiga

Päävalmentajaa vaihtanut Pyrintö kaatui Kouvolassa

Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu. Ylemmässä jatkosarjassa Kouvottaret paransi aseminaan, kun Pyrintö kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen 83-79.

1.3.2025 19:03 Naisten Korisliiga

BC Nokia matkalla pudotuspeleihin - Peli-Karhuille kotivoitto

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Päivän voittajia olivat BC Nokia ja PeKa.

28.2.2025 19:55 Naisten Korisliiga

Vimpelille tärkeät pisteet pudotuspelitaistelussa

Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Alemmassa jatkosarjassa Vimpelin Veto katkaisi tappioputkensa, kun se haki vieraspisteet HBA-Märskyltä 86-83.

22.2.2025 18:57 Naisten Korisliiga

Sarjakärjet voittoihin molemmissa jatkosarjoissa - BC Nokia vahvasti kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät ToPo, Kouvottaret, EBT ja BC Nokia.

19.2.2025 20:59 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vei Kymenlaakson derbyn - alemmassa jatkosarjassa kärkijoukkueet voittoihin

Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo, EBT ja HBA.

Näytä lisää vastaavia