De’Vion Harmonin kulttuurishokki Joensuussa kääntyi voitoksi – ”Ensimmäisen viikon aikana perheessämme itkettiin paljon, mutta nyt otamme jo ilon irti pulkkamäessä”

16.1.2026 14:27 Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.

De'Vion Harmon valittiin kuukauden pelaajaksi joulukuulta 2025. Kuva: Riina Gröhn

Kun Teksasin metropolissa Dallasissa syntynyt ja kasvanut De’Vion Harmon asteli vaimonsa ja kaksivuotiaan poikansa kanssa uuteen kotikaupunkiinsa Joensuuhun, todellisuus iski lujaa.

– En aio valehdella. Perheessämme itkettiin sen ensimmäisen viikon aikana paljon, myöntää Harmon.

Muutto ikuisen kesän ja kahdeksan miljoonan asukkaan urbaanilta alueelta itäsuomalaiseen alle sadan tuhannen asukkaan kaupunkiin keskellä pimenevää ja kylmenevää syksyä oli iso kulttuurishokki. Harmonin edelliset työnantajat olivat NBA:n kehitysliigan eli G-Leaguen joukkueita New Yorkissa ja Indianassa. Ulkomailla hän ei ollut työskennellyt koskaan ennen.

– Emme saaneet unta, koska aikaero oli niin suuri ja arki oli niin erilaista kuin kotona. Mutta se tuntuu jo kaukaiselta, koska sen jälkeen mielentilassamme tapahtui täyskäännös, Harmon iloitsee nyt.

Lähes samassa tahdissa kuin Harmon alkoi takoa jatkuvasti paranevaa tulosta Korisliigassa, myös hänen perheensä alkoi nauttia Suomesta ja Joensuusta. Siinä auttoi tottuminen lumeen ja lämpötilaan ja uusien ihmisten tapaaminen.

– Tunnen oloni siunatuksi, kun saan pelata Katajan kokoonpanossa ja olemme saaneet tavata kaikki nämä ihanat ihmiset. Yritän nyt ottaa ilon irti jokaisesta päivästä, koska tiedän, että muutaman vuoden päästä muistelemme tätä kokemusta lämmöllä, Harmon sanoo nyt.

Vain hetkeä myöhemmin hän tajuaa unohtaneensa tyystin mainita erään tärkeän asian ja lisää iloa tuovien asioidensa listaan vielä vanhan klassikkokeksinnön: pulkan.

– Siitä on tullut pojalleni rakas lelu, ja hänestä on tullut aika taitava sen kanssa. Olen itsekin innostunut oikein kunnolla mäenlaskusta. Se on minulle täysin uutta. Heittäydyn mahalleni pulkan päälle ja annan palaa.

Kataja Basket kamppailee parhaillaan paikasta ylemmässä jatkosarjassa melkoisessa sumpussa. Tarkka sijoitus sarjataulukossa on juuri nyt seitsemäs. Samoissa pisteissä tai korkeintaan yhden voiton päässä suuntaan tai toiseen on neljä muutakin joukkuetta.

Harmon ei tasapainoilusta silti hätkähdä, sillä pukukopissa ja kentällä vallitsee hyvä yhteishenki.

– Valmentajamme Pete painottaa meille todella voimakkaasti päivä kerrallaan etenemistä. On paljon enemmän asioita, joita emme voi hallita, kuin sellaisia, joita voimme, joten täytyy vain jatkaa puiden pilkkomista ja veden kantamista. Niin se vain elämässä menee.

Harmon painottaa, että tästä eteenpäin on vain jatkettava vastoinkäymisten läpi yhdessä ja yhtenäisesti ja noudatettava valmennuksen ohjeita. Eikä sen pitäisi olla kovin vaikeaa, sillä hän antaa kehunsa myös Petri Virtaselle tiimeineen.

– Hän on antanut minulle luottamusta, ja se on valanut minuun myös itseluottamusta. Olen todella kiitollinen hänelle, ja niin on muukin joukkue, koska vuorovaikutus toimii loistavasti. Jos vain annamme voittoa tavoitellessa kaikkemme, pystymme elämään minkä lopputuloksen kanssa tahansa.

 
15.1.2026 21:10 Korisliiga

Pisteet pk-seudun derbystä Hongan nimiin – Bisons otti vierasvoiton Tampereella

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.

14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

3.1.2026 10:25 Korisliiga

Teemu Suokas kärsi jo toisen pettymyksen ulkomailla mutta teki väkevän paluun Vilppaaseen: ”Arkipäivän pienet erot voittavassa ja häviävässä joukkueessa pelaamisen välillä huomaa todella selkeästi”

Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.

30.12.2025 21:56 Korisliiga

Sekä Vaaralle että Suokkaalle tuplatupla Vilppaan voitossa – Hongan Peltoniemi riehaantui kaukoheittoilotteluun Kouvolassa

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.

Näytä lisää vastaavia