Elina Koskimiehellä ehjä ja hyvä kausi Nördlingenissä – ”Kokonaisuudessaan jäi hyvä maku”

9.6.2023 12:17 Elina Koskimies, 26, pelasi toisen kautensa Saksan liigassa Angels Nördlingenin riveissä. Koskimies nautti suurta vastuuta kauden aikana ja kausi meni pääosin positiivisesti sekä joukkueelta että henkilökohtaisesti.

Elina Koskimies nautti suurta vastuuta Saksassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Angels Nördlingenin kausi oli hieman kaksijakoinen. Viime kaudella Angels ei päässyt pudotuspeleihin, kun kausi päätettiin ilmoitusluontoisesti ennen päätöskierrosta, mutta tänä vuonna se sijoittui runkosarjassa neljänneksi. Pudotuspeleistä tuli kuitenkin lähtö heti avauskierroksella suoraan kahdessa ottelussa.

- Kaudesta jäi lopulta pettymyksen maku, kun putosimme pudotuspelien avauskierroksella. Jos sitä ei oteta huomioon, niin kausi oli muuten positiivinen. Mukaan mahtui tietenkin ylä- ja alamäkeä, mutta kokonaisuudessaan jäi hyvä maku. Tietenkin olisi ollut mukava päästä pudotuspeleissä pidemmälle, Koskimies katsoo mennyttä kautta.

Nördlingen pystyi pitämään edelliskauden jälkeen tärkeimmät lenkkinsä, kun Koskimies, Anissa Pounds ja Samantha Hill jatkoivat seuran riveissä myös tällä kaudella. Jo viime kaudella hyvin sujunut yhteispeli joukkueen sisällä hioutui entisestään täksi kaudeksi, ja se näkyi myös sarjataulukossa.

- Pelasimme paremmin yhteen tällä kaudella. Oli paljon tuttuja pelaajia edelliskaudelta, joten ei tarvinnut rakentaa systeemiä ihan niin yksityiskohtaisesti. Lisäksi meillä oli vähän enemmän pelaajia kuin edelliskaudella. Viime kaudella meillä oli vähemmän pelaajia, joka vaikutti myös treenaamiseen. Ei meillä vieläkään liikaa pelaajia ollut, mutta enemmän kuitenkin kuin edelliskaudella, Koskimies summaa joukkueen vahvaa runkosarjan suoritusta.

Kapea rotaatio kostautui lopulta pudotuspeleissä, kun Osnabrück oli vahvempi suoraan 2-0.

- Meille iski ehkä vähän sellainen kausiväsymys. Meidän rotaatiossa kuusi pelaajaa pelasi todella isoja minuutteja ja ehkä pudotuspeleissä pitkä ja raskas kausi alkoi painaa. Rotaation kapeus oli yksi tekijä. Muutenkin Osnabrück oli meille paha vastus kauden aikana, sillä taisimme voittaa heidät vain kerran ja pelasimme kuitenkin varmaan seitsemän kertaa heitä vastaan. Se oli meille paha match-up.

Koskimiehelle kausi oli jälleen vahva. Peliaikaa tuli peliä kohden yli 28 minuuttia ottelua kohden ja tilastokeskiarvoikseen hän merkkautti 9,1 pistettä, 3,8 levypalloa ja 1,9 syöttöä. 

- Vastuuta tuli ja kausi oli mielestäni parempi ja ehjempi kuin edellisvuonna. Tuntui, että menin eteenpäin myös sellaisissa asioissa, joita ei näy pelkästään tilastoissa. Tietenkin aina on parannettavaa ja voi heittää paremmin, että kyllä niitä kehityskohteitakin löytyy kesätreeneihin.

Ennen Saksaa Koskimies pelasi kaksi kautta Espanjassa Ibaizabalissa. Seuraavaksi edessä siintävät uudet maisemat.

- Nyt katsotaan vähän muuta enkä jatka enää Nördlingenissä. Tykkäsin pelata Saksassa ja se on kilpailullinen ja hyvä sarja, mutta olen pelannut kaksi edelliskautta isoilla minuuteilla, niin ehkä joku toinen haaste voisi olla edessä.

Koskimies kuuluu Susiladiesin avainpelaajiin ja odottaa mielenkiinnolla Ilkka Palviaisen aikakautta joukkueen päävalmentajana.

- Innolla odotan millaisia uudistuksia on tehty ja millainen ilmapiiri on. Odotan mielenkiinnolla ja olen sitoutunut jatkamaan aloitettua projektia.

- Pelillisesti tuskin tulee hirveästi muutoksia ja varmaan sillä Suomi-koriksella mennään, mutta tietenkin uudet valmentajat tuovat mukanaan aina myös uudet tuulet ja jotain uutta.

Ikänsä puolesta Koskimies pystyy pelaamaan myös tämän kesän universiadeissa Kiinassa. Suomi pääsee turnauksessa mittaamaan ainakin USA:n ja Romanian taidot.

- Kansainväliset pelit ovat aina kansainvälisiä pelejä, ja ne ovat aina kovempia ja pitää pelata paremmin, että pärjää. Innolla lähden mukaan, jos minut valitaan joukkueeseen.

Henkilöt

 
5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

19.6.2023 17:17 Suomalaiset ulkomailla

Ninni Salmi pääsi testaamaan Bundesliigan kovuutta – ”Päätin ottaa siitä kaiken irti”

Ninni Salmi, 26, siirtyi vuodenvaihteessa Vimpelin Vedosta Saksan Bundesliigan kärkiseuroihin lukeutuvan Herner TC:n riveihin. Salmi pääsi samalla toteuttamaan yhden tavoitteistaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

Näytä lisää vastaavia