FoKoPolle nippu sopimuksia, Jouni Grönroos joukkueen peräsimeen

8.8.2016 Viime kaudella miesten I divisioona A:n finaaleihin yltänyt Forssan Koripojat on solminut viisi tulevan kauden kattavaa jatkosopimusta. Joukkueen uudeksi päävalmentajaksi astuu Jouni Grönroos, 49.

Lahtelaiskasvatti Juho-Matti Henttonen jatkaa uraansa FoKoPossa. Kuva: Ville Vuorinen.

FIBA Approved Coach -lisenssin suorittanut Grönroos on valmentanut urallaan miesten pääsarjoissa muun muassa Panttereita, ToPoa, Kouvoja, KTP-Basketia sekä Porvoon Tarmoa, jossa Gröönroos on valmentanut viimeksi kausilla 2008-2014.

- On ilo palata jälleen aikuisten kilpakoripalloilun pariin pienen tauon jälkeen. Tauon aikana sain hieman vedettyä henkeä päivittäisestä koripallotyöstä sekä vietettyä kallisarvoista aikaa perheeni kanssa, tuore päävalmentaja kertoo seuran tiedotteessa.

Pelaajasopimukset seuran kanssa ovat solmineet urallaan 83 nuorten maaottelua pelannut ja kuluvana kesänä alle 20-vuotiaiden EM-kisajoukkueeseen kuulunut Juho-Matti Henttonen (8,4 pistettä / 4,8 levypalloa ottelua kohden viime kaudella), Henri Kotavuo (3,9 / 2,1), Johan Kotavuo (3,1 / 0,9) sekä nuorisokaartiin kuuluvat Kevin Aaviste ja Oskari Kaseva.

 
25.11.2025 06:45 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 47

Naisten divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssa ennakkosuosikit pitivät pintansa. Miesten I divisioona A:ssa Lappeenrannan NMKY otti kauden avausvoittonsa ACO Basketin jatkaessa tappiottomana.

17.11.2025 23:46 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 46

Miesten I divisioona A:ssa nähtiin jännittäviä ratkaisuhetkiä ympäri Suomea, kun taas miesten I divisioona B:ssa juhlittiin pisteillä murskavoittojen muodossa. Naisten I divisioonan ainoassa ottelussa ennakkosuosikki Leppävaaran Pyrintö piti pintansa.

10.11.2025 21:14 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 45

Naisten I divisioonassa EBT II hallitsi Espoon paikallisottelua suvereenisti ja jatkaa tappiottomana. Myös Puhuttaret nappasi tärkeän kotivoiton jännittävässä yhden pisteen trillerissä Panttereita vastaan. Miesten I divisioona B:ssa sukat heiluivat tiuhaan, kun useampi ottelu venyi yli sadan pisteen. Miesten I divisioona A:ssa Äänekosken Huima nappasi avausvoittonsa.

4.11.2025 22:27 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 44

Viisi joukkuetta jatkaa lokakuun jälkeen puhtaalla pelillä aikuisten divisioonissa. Naisissa kärkipaikan ovat vallanneet Leppävaaran Pyrintö ja Pyrintö Akatemia. Miesten I divisioona B:ssa Ura Basket on ainoa tappioton joukkue, kun taas divisioona A:ssa ACO Basket ja Kipinä Basket jatkavat vielä puhtaalla pelillä.

28.10.2025 23:02 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 43

Divariviikko tarjosi jännitystä kaikilla rintamilla. Naisten puolella Hyvinkään Ponteva haastoi JBA:n ja Namika taipui niukasti Lemkemille. Miesten I divisioona A:ssa nähtiin vierasvoittojen viikko. Miesten I divisioona B:ssa Hyvinkään Ponteva vastasi kierroksen yllätyksestä.

20.10.2025 20:00 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 42

Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.

13.10.2025 22:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 41

Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

8.10.2025 17:20 Miesten I divisioona A

Aikuisten I divisioonat käynnistyvät torstaina

Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.

20.8.2025 15:00 Miesten I divisioona A

I divisioonien sarjaohjelmat julkaistu

I divisioonat pyörähtävät käyntiin lokakuun alkupuolella. Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10.

Näytä lisää vastaavia