12.9.2025 19:51 Sitkeä Susijengi pisti hanttiin hallitsevalle maailmanmestarille Saksalle EM-kisojen välierissä, mutta lopulta Saksa vei voiton 98-86 (61-47). Tappio tarkoittaa Saksan enenemistä loppuotteluihin, kun taas Suomen EM-kisat huipentuvat pronssiotteluun sunnuntaina.
Daniel Theis halaamassa Edon Maxhunia ottelun jälkeen. Kuva: Ville Vuorinen.
Ensimetreillä tuli jo selville Susijengin puolustuksen yrittämä linja: Franz Wagner, Dennis Schröder ja Andreas Obst pyritään pitämään mahdollisimman vähillä koreilla. Täten Daniel Theis pääsi rankaisemaan takaovesta kahdesti.
Susijengin alku oli kuitenkin erinomainen: Mikael Jantunen, Miro Little ja Jacob Grandison tekivät kukin 5 pistettä mieheen. Susijengi vei pelin tempoa ja Saksa räpelteli heittonsa korin läheltä ohitse. Neljänneksen puolivälin tienoilla Susijengi johti 11-18.
Saksa ei kuitenkaan hätkähtänyt. Välittömästi, kun Saksa pääsi juoksemaan, niin hallitseva maailmanmestari vei peliä. Wagnerin heiluttaessa tahtipuikkoa Saksa tulee lopulta ohitse. Olivier Nkamhouan tärkeä kolmonen ja Markkasen kaksi vapaaheittoa pitivät kuitenkin eron neljässä.
Susijengi kärsi kehnosta alusta. Joukkuevirheet tulivat ripeästi täyteen ja Saksa pääsi heittelemään pääosin vapaaheittoviivalta itsensä ensin 10 pisteen johtoon ja sitten ero repesi 12 pisteeseen. Wagner viimeisteli kaksi pistettä Saksan päätyrajapelin päätteeksi ja Susijengi joutui aikalisälle.
Kolmen minuutin kuivakausi sai päätöksensä, kun Markkanen donkkasi hyökkäyslevypallosta. Saksan hyökkäys rullasi ja pallo liikkui erinomaisesti pelaajalta toiselle. Wagner upotti kaksi kolmosta ja saksalaisten johto venyi jo 19 pisteeseen.
Susijengi löysi pelaaja kerrallaan – järjestyksessä Jantunen, Edon Maxhuni, Jantunen uudestaan ja Olivier Nkamhoua – onnistumisia hyökkäyspäästä, mutta puolustuspään stopit jäivät vähiin. Lopulta Susijengi kairasi itsensä takaisin peliin Miikka Muurisen upottaessa kolme pistettä tilanteeseen 53-39 ja Saksa oli pakotettu aikalisälle, kun kellossa oli aikaa kaksi ja puoli minuuttia.
Saksa jatkoi myllytystään kolmen pisteen viivan takaa: Schröder, Wagner ja Tristan Da Silva onnistuivat kolkeissaan. Saksa heitti kolmosensa ensimmäisellä puoliajalla 8/16 ja pääsi puoliajalle 14 pisteen johdossa.
Kolmannella neljänneksellä Saksa yritti kerta toisensa jälkeen katkaista Susijengin selkärangan, mutta suomalaiset olivat sitkeitä ja vain taipuivat. Ero heilui pitkään 15 pisteen hujakoilla.
Sitkeys palkittiin! Markkasen kolmonen, Maxhunin oikean käden ajo ja Nkamhouan hypäri läheltä korien myötä Susijengi kiri 11 pisteen päähän ja Saksa oli pakotettu aikalisään. Se ei kuitenkaan katkaissut Susijengin hyvää pätkää, kun Valtonen luikkeli Saksan puolustuksen keskeltä ja viimeisteli virheestä huolimatta ja hetkeä myöhemmin Maxhuni säkitti kolmosen.
Vaikka ottelu vaikutti jo lipsuneen lopullisesti Saksan käsiin, niin Susijengin jakson kiri kavensi eron vain 8 pisteeseen!
Susijengin hyökkäyspeli jälleen takkusi jakson alkupuolella. Toisaalta niin myös Saksan, joka kivitti helppojakin heittoja rautoihin. Susijengi hämmensi hetken aikaa peliä paikkapuolustuksellaan, mutta lopulta Saksa löysi lääkkeen Obstin kolmosen muodossa tilanteeseen 90-75, kun peliä oli jäljellä viisi minuuttia.
Saksa kuitenkin osoitti suoritusvarmuutensa. Susijengille tuli onnistumisia, mutta Saksa vastasi aina. Loppukiri jäi jokainen kerta tyngäksi. Saksa eteni ansaitusti finaaleihin, Susijengi pronssiotteluun.
Saksa osoitti suuruutensa monellakin tavalla. Kolmoset upposivat 14/35 (40%) ja Susijengi oli jatkuvasti pakotettu saamaan joukkuevirheensä täyteen, mikä poiki Saksalle peräti 31 vapaaheittoa, jotka upposivat loisteliaasti 26/31 (84%). Lisäksi saksalaiset menettivät pallon vain 7 kertaa, kun Susijengille niitä kertyi 14 kappaletta. Suomi heitti kolmosensa kelvollisesti 11/35 (31%).
Henkilökohtaisella tasolla Saksan tähtikaksikko Franz Wagner (22/5) ja Dennis Schröder (26/5/12 syöttöä) olivat parketin kaksi parasta pelaajaa. Duunariosastolla Daniel Theis (10/11), Tristan Da Silva (13/4) ja Isaac Bonga (10/5) täyttivät paikkansa. Erityisesti Bonga teki mainion päivätyön Lauri Markkasen päällystakkina.
Susijengin ykkönen oli tänään Olivier Nkamhoua, joka säkitti erinomaisin tarkkuuksin 21 pistettä ja napsi 8 levypalloa. Muut pistenikkarit olivat Lauri Markkanen (16/8), Mikael Jantunen (12/6) ja Miikka Muurinen (12/2).
”Vaikea peli tietenkin. Hyvä joukkue vastassa, joka rankaisi meidän virheistä. Taisteltiin loppuun asti, mutta se ei riittänyt tänään. Pysytään nyt yhdessä. Ollaan ennenkin hävitty ja sen jälkeen noustu voittoon. Otetaan mitali sunnuntaina.”
– Lauri Markkanen
”Jos Saksalle antaa 61 pistettä ensimmäiseen puoliaikaan, niin on vaikea voittaa. Taisteltiin hyvin, mutta jos lähtee 20 pinnan takamatkalta, niin harva siihen pystyy. Parempi joukkue voitti tänään.”
– Mikael Jantunen
”One day, brother.”
– Olivier Nkamhoua Maodo Lo'lle Xiomi Areenan mixed zonella
"Tulemme oppimaan paljon tästä. Emme olleet täydellisiä, mutta toisaalta voimme olla ylpeitä. Tämän illan jälkeen fokus siirtyy sunnuntaihin."
– Päävalmentaja Lassi Tuovi
EM-kisoja on tätä kirjoittaessa jäljellä enää kolme ottelua: toinen välierä, finaali ja pronssiottelu. Kreikka ja Turkki pelaavat illalla toisen välierän, josta selviää sekä finaali- että pronssiottelun toiset joukkueet. Susijengillä on mahdollisuus ottaa historiallinen pronssimitali sunnuntaina 14.9. klo 17:00 joko Kreikkaa tai Turkkia vastaan.
EM-kisojen Round of 16 -vaiheessa Riiassa Susijengi toteutti yhden kaikkien aikojen isoimmista yllätyksistä EM-koripallohistoriassa, kun olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbia kaatui 86-92 (48-44). Susijengi eteni täten EM-puolivälieriin.
Tampereen EM-kotikisoissa Susijengi hävisi ensimmäisen alkulohko-ottelunsa, kun Liettua oli parempi loppunumeroin 78-81 (36-45). Liettua sai koottua johtonsa ensimmäisellä puoliajalla ja onnistui suojelemaan sitä loppuun asti täyteen myydyn Nokia Areenan 12 900 katsojan edessä.
Tampereen EM-kisojen alkulohkossa nähtiin taas täpötäysi 12 900 katsojan Nokia Areena, joka pääsi nauttimaan Susijengin kolmannesta voitosta kolmeen otteluun. Tällä kertaa Susijengin kynsiin jäi sitkeänahkainen Montenegro loppunumeroin 65-85 (37-47).
Susijengin toinen EM-ottelu Tampereella päättyi kolmosfestivaalien jälkeen 109-79 (58-42) voittoon Iso-Britanniaa vastaan. Lauri Markkanen oli huikeassa pelivireessä ja sivuutti omaa EM-kisaennätystään säkittämällä 43 pistettä täpötäyden, 12 900 katsojan, edessä Nokia Areenalla.
Hurmiossa kolmosia paukuttaneen Ludvig Håkansonin Ruotsi oli hakemassa Tampereen Areenan 12 400 -päisen kotikatsomon kauhuksi ryöstöä Susijengistä EM-kisojen avauspäivänä. Miikka Muurinen käänsi päätösjaksolla pelin energian, jonka jälkeen Lauri Markkasen ja Edon Maxhunin johtama Susijengi käänsi rutiinilla ottelun 90–93 (48–49) -voittoon.
Nelonen ja Ruutu välittävät Susijengin kaikki EM-kisojen ottelut kotikatsomoihin. Ottelun ennakkostudio käynnistyy tuntia ennen ottelua.
Susijengin avausvastustajaksi Tampereen EM-alkulohkoon saapuva, ensimmäisiä EM-kisojaan kahteentoista vuoteen pelaava Ruotsi on julkaissut kesän maajoukkuerinkinsä. Päävalmentaja Mikko Riipisen nimeämän kuudentoista pelaajan ryhmän tähtinä kimmeltävät Miami Heatissa mainion tulokaskauden pelannut Pelle Larsson sekä jo vuosikymmenen päivät Espanjassa pelannut pelinrakentaja Ludvig Håkanson.
Tämän kesän koripallon EM-kotikisat ovat mukana WWF:n urheilu- ja tapahtuma-alan vastuullisuusmerkin pilottihankkeessa. Elokuun kisat saavat ensimmäisenä Suomessa WWF:n vastuullisuusmerkin.
Lipunmyynti elo-syyskuun vaihteessa pelattaviin koripallon EM-kotikisoihin vetää ja Suomen otteluihin lehterit täyttyvät tasaisesti. Susijengin isännöimälle Tampereen kisaviikolle on myyty yli 70 000 pääsylippua.
Hallitsevana maailmanmestarina Tampereen EM-alkulohkoon saapuvan Saksan ykköstykki, Orlando Magicin 208-senttinen ja 23-vuotias Franz Wagner, on vahvistanut olevansa mukana EM-kisoissa. NBA-pelaajista mukanaolonsa Tampereen EM-alkulohkossa ovat tähän asti vahvistaneet mm. Nikola Vucevic (Montenegro), Jonas Valanciunas (Liettua) ja Pelle Larsson (Ruotsi).