30.6.2025 22:51 Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

Seuran mukaan tavoitteena on kehittää erityisesti B2B-kumppanuuksia ja laajentaa Seagullsin yritysverkostoa merkittävästi tulevina kausina. Uuden taustayhtiön perustamismuodollisuudet käynnistyvät heti, ja seura tiedottaa omistajarakenteesta sekä tulevaisuuden suunnitelmista tarkemmin heinäkuun aikana.
Koripalloliiton kilpailujohtaja Tom Westerholm iloitsee siitä, että asiaan löytyi ratkaisu.
– Kiitos kaikille seuroille pitkäjänteisestä kärsivällisyydestä. Näin suurten asioiden järjestyminen vie usein aikaa, ja tämä on vaikuttanut koko pääsarjakenttään. On hienoa, että Korisliigassa pelataan ensi kaudella täysi 12 joukkueen sarja, Westerholm toteaa.
Westerholmin mukaan Korisliigan otteluohjelman valmistelu etenee nyt nopealla aikataululla:
– Tavoitteena on saada sarjaohjelma valmiiksi kahden viikon sisällä. Muiden pääsarjojen ohjelmat viimeistellään elokuun alkuun mennessä, heti kun Korisliigan aikataulut on saatu kommenttikierrokselle seuroihin.
Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.