Hussain Dassouki palaa Saksasta Tapiolan Honkaan

25.5.2022 13:12 Tapiolan Hongan miesten ja vanhimpien poikajunioreiden valmennusryhmä saa ensi kaudelle merkittävän vahvistuksen, kun Hussain Dassouki palaa kahden Saksassa vietetyn vuoden jälkeen Tapiolan Honkaan.

Hussain Dassouki palaa Honkaan. Kuva: Tapiolan Honka

Ennen Saksaan lähtöään ”Husbo” ehti olla Tapiolan Hongassa mukana kaksi kautta eri ikäisten junioreiden valmennuksessa. Saksassa Husbo toimi Danny Janssonin apuvalmentajana Tubingen Tigersissa, Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Pro A:ssa. Jälkimmäinen kausista päättyi hienosti sarjan kakkossijaan.

”Huikean hienoa saada Husbo takaisin Honkaan. Hän on motivoitunut, innostunut ja innostava valmentaja, joka on erittäin yhteistyökykyinen ja positiivinen. Jo ennen Saksaan lähtöään hän oli erittäin pidetty työkaveri ja valmentaja, jota kukaan ei luultavasti koskaan ole nähnyt huonolla tuulella! Husbo tuo sekä työyhteisöön että kentän laidalle energiaa ja positiivisuutta, mutta mukana tulee takuuvarmasti myös paljon valmennustaitoa ja ajatuksia, jotka ovat kahden Saksan vuoden aikana entisestään jalostuneet” Hongan urheilutoimenjohtaja Antti Viitanen iloitsee.

Lopuksi Husbo saa itse kertoa, kuka on ja millä fiiliksillä palaa Tapiolaan:

Kuka olet?

Hussain ”Husbo” Dassouki. Espoon Akilleksen / EBT:n kasvatti, kotoisin Espoosta. Korista on tullut pelattua nuoresta saakka ja vähän alle 100 miesten divaripeliä pelattuna. Päätin kuitenkin jo nuorena siirtyä valmentamaan. Olen saanut tutustua erilaisiin ympäristöihin ja valmentanut mm. Turun Urheiluakatemiassa, Tapiolan Hongassa ja viimeisimpänä 2 vuotta Saksan Pro A:ssa Tubingen Tigersissa Danny Janssonin apuvalmentajana.

Minkälaiset fiilikset sinulla on uusista haasteista Hongassa?

Loistavat fiilikset ja olen odottanut tätä innolla. Päästä takaisin Suomeen! Kiva palata hienoon organisaatioon tekemään töitä loistavien ihmisten kanssa ja ennen kaikkea lähteä auttamaan nuoria pelaajia.

Ison osan pelaajista kanssa edessä on ”jälleennäkeminen”, kun olen saanut heitä aikaisemminkin valmentaa. Odottava, mutta samalla turvallinen fiilis, kun päästään Aapo Heinosen kanssa tekemään hommia Korisliigassa ja vanhempien nuorten joukkueissa.

Mitä tuot mukanasi Honkaan?

Tätä kirjoittaessa meillä päättyi juuri Pro A:n finaalit harmittavaan tappioon. Kun on saanut olla edelliset kaksi kautta kansainvälisessä ympäristössä, jossa koris on se ykkösjuttu, jonka eteen tehdään paljon töitä, vastaisin tähän että tuon mukanani ainakin vaatimustasoa.

Mutta ehdottomasti tuon myös huumorintajua tekemiseen ja uutta energiaa. Homman pitää olla hauskaa ja niin myös tulee olemaan jatkossa!

Minkälaisen valmentajan Honka saa?

Energisen ja yhteistyökykyisen ”salirotan”. Minut löytää hallilta melkein aina!

 
26.3.2024 08:00 Seura tiedottaa

Sykki etsii valmentajia

Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.

28.2.2024 13:35 Seura tiedottaa

LePy hakee valmentajia Unified-toimintaan

Unified-koripallossa kehitysvammaiset urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa.

23.1.2024 15:41 Seura tiedottaa

Porvoon Tarmo hakee juniorivalmentajaa

Porvoon Tarmo hakee innokasta ja osaavaa valmentajaa. Tule mukaan kehittämään juniorikoripalloa Porvoossa.

19.1.2024 12:25 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan vahva panostus juniorityöhön tuottaa tuloksia

Tapiolan Honka tukee pelaajien kehityskaarta vahvasti tarjoamalla huippuluokan valmennuksen ja harjoitusmahdollisuudet sekä mahdollistaa polun juniorijoukkueista aikuisten kilpa- ja huippukoripallosarjoihin. Timo Mannosen tekemät tilastotutkimukset naisten ja miesten koripallon maajoukkue- ja pääsarjapelaajien pelaajapoluista osoittavat, että Tapiolan Honka on onnistunut pitkäjänteisessä työssä kasvattajaseurana.

7.8.2023 10:36 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY:n päävalmentajat kaudelle 2023-2024

Päävalmentajat vastaavat joukkueen valmentamisesta yhdessä valmennustiiminsä kanssa. Ylpeänä seura julkaisee kauden päävalmentajat, joista löytyy pitkän linjan valmennuskokemusta sekä osaavia, motivoituneita nuoria valmentajia hyvässä suhteessa!

19.7.2023 10:03 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Porvoon Tarmoon

Seura hakee päätoimista valmentajaa seuran eri ikäisille junioreille.

19.6.2023 19:12 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Sykkiin?

Seuramme nuorimpien joukkueissa on vielä muutama valmentajapaikka avoinna.

30.5.2023 14:17 Seura tiedottaa

ToPon valmentajat 23-24

ToPon tulevan kauden valmennustiimit alkavat muotoutumaan.

26.5.2023 11:48 Seura tiedottaa

ToPoLa hakee valmentajia

Touhun Pojat Lauttasaari ToPoLa on vuonna 1978 perustettu koripalloseura Helsingin Lauttasaaressa. Haemme valmentajia vielä muutamaan ikäryhmäjoukkueeseen.

24.5.2023 15:35 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan päävalmentajat 2023-2024

Tapiolan Hongan tulevan pelikauden päävalmentajat on nimetty. Eri ikäluokkien päävalmentajien nimet ovat alla olevassa listassa. Hongan joukkueiden valmennuksesta vastaavat pääosin tutut nimet, mutta valmennusvastuissa on jonkun verran muutoksia edelliskauteen verrattuna.

Näytä lisää vastaavia