Jesper Parve vahvistamaan Namika Lahtea

16.6.2004 Miesten SM-Koriksessa pelaava Namika Lahti on solminut vuoden pituisen sopimuksen virolaisen Jesper Parven kanssa. Hopeajoukkueen päävalmentajana jatkaa vuoden valmentaja Lars Ekström.

Viime kaudella 197-senttinen Parve pelasi Viron liigassa Ehitustööriist/Audentesissa 8,2 pisteen ja 3,0 levypallon tehoilla. Kaudella 2002-03 BC Pallurin riveissä hän oli liigan paras pistemies 19,2 pisteen keskiarvolla. Namika Lahti saa 24-vuotiaasta virolaisesta leveyttä hyökkäyspään ratkaisijoihinsa. Urheilullinen ja nopea Parve tulee pelaamaan Lahdessa laitapelaajana.

Namika Lahti on koonnut 15 pelaajan harjoitteluryhmän ensi kaudeksi. Edustusjoukkueen harjoitteluringin lisäksi on perustettu kakkos- ja kolmosharjoitteluryhmät, joista tarvittaessa voidaan nostaa pelaajia edustukseen.

Edustusjoukkueen valmennuksesta vastaa vuoden valmentaja palkinnon pokannut Lars Ekström, apunaan Jouni Mäkäläinen. Fyysisestä valmennuksesta vastaa Olli Hyyppä. Seuran kakkos- ja kolmosharjoitusryhmästä vastaavat Sami Toiviainen ja Tuomo Keskiväli, sekä fyysisestä valmennuksesta Ami Pekkarinen. Kaikki nämä kuusi henkilöä muodostavat kokonaisuuden, jolla seuran edustusjoukkue, 22-vuotiaat sekä A-juniorit lähtevät taistelemaan ensikaudella mestaruussarjoihin.

Edustusjoukkueen harjoitteluryhmän pelaajat tällä hetkellä

Jesper Parve

 

Teemu Laine

 

Tom Gustafsson

 

Mikko Kyrö

 

Ville Mäkäläinen

 

Ilkka Vuori

 

Antti-Jussi Sipilä

 

Vesa Mäkäläinen

 

Arttu Mannelin

 

Sebastian Laine

 

Ville Nummelin

 

Tuomas Uola

 

Timo Saukkola

 

Janne Rekola

 

Kristian Järvenpää

 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/
 
5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

28.3.2026 20:31 Korisliiga

Pyrinnölle kolmas kerta sanoi toden: kavensi puolivälierät sarjakärki Vilpasta vastaan 2–1:een

Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.

27.3.2026 20:53 Korisliiga

Honka tasoitti pisteen voitolla puolivälierät Korihaita vastaan – Kataja nappasi jo toisen voiton korkeammin sijoittunutta Kauhajokea vastaan

Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.

Näytä lisää vastaavia