Justin Hawkins Bisonsista Kouvoihin

12.11.2013 Alkukaudella Korisliigaa ja Eurocupia Nilan Bisonsin punapaidassa pelannut amerikkalaislaituri Justin Hawkins, 28, siirtyy avausvoittoaan jahtaavan Kouvolan Kouvojen riveihin. Kouvot jatkaa toistaiseksi neljällä amerikkalaispelaajalla.

Justin Hawkins vahvistaa Kouvoja. Kuva: Francois Perthuis.

201-senttinen Hawkins on ehtinyt tällä kaudella viimeistellä Korisliigassa 7,5 pistettä ja 4,5 levypalloa sekä Eurocupissa 6,0 pistettä ja 5,0 levypalloa ottelua kohden. Toissa kaudella ToPossa Hawkins kääri pronssijoukkueelle 18,1 pisteen ja 6,7 levypallon keskiarvoilla.

 

– Justin on pelaaja, joka pystyy pelaamaan paikkoja 1-4. Monipuolisuudellaan hän mahdollistaa kaikki variaatiot jenkkiemme peluuttamisessa. Hyvänä scoraajana ja syöttäjänä hänelle on kaavailtu isoa roolia hyökkäyksessämme, kaavailee Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen Kouvojen tiedotteessa.

 

– Olen iloinen Kouvoihin tulostani. Olemme aloittaneen kauden vaisusti, mutta meidän täytyy vaan tehdä kovasti töitä. Uskon, että pudotuspelipaikan saavuttaminen on meille vielä mahdollista, Hawkins toteaa.

 

Hawkinsin lisäksi Kouvojen muut amerikkalaispelaajat Delvon Johnson, Lawrence Wright ja Frankie Sullivan jatkavat joukkueen kokoonpanossa.

 

Hawkins on ehtinyt uransa aikana pelata Suomen lisäksi Ranskassa, Valko-Venäjällä ja NBA:n kehitysliigassakin (D-League). Valko-Venäjällä Hawkins pelasi EuroChallengea 13,7 pisteen, 2,5 levypallon ja 1,8 syötön keskiarvoilla.

 

Liigakauden ensimmäiset kahdeksan otteluaan hävinnyt Kouvot kohtaa huomenna vieraskentällä Namika Lahden.

 

Lisätietoja: Justin Hawkins
 
Lisätietoja: Kouvojen tiedote
 
13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

Näytä lisää vastaavia