Kalev niukasti Bisonsia etevämpi VTB-liigassa

19.10.2015 Loimaan Bisonsin kausi VTB-liigassa jatkui maanantaina Virossa, jossa kotijoukkue Kalev/Cramo isännöi loimaalaisia. Saku Suurhallin kirkkaiden valojen alla pelattu ottelu pysyi tiukkana loppuun asti, mutta Kalevin rutiinitaso riitti lopulta 83-78 (42-38) –kotivoittoon. Bisonsin VTB-urakka jatkuu torstaina Astanan vieraana.

Mikko Koivisto säkitti kuusi kolmosta, mutta se ei riittänyt kaatamaan Kalevia VTB-liigan maanantain ottelussa. Kuva: Francois Perthuis

Saku Suurhallin odotettua vaatimattomamman yleisömäärän edessä pelattu VTB-liigan ottelu Kalev/Cramon ja Bisonsin välillä oli kahden laadukkaan, mutta vielä parasta teräänsä sekä ensimmäistä voittoaan etsivän joukkueen kohtaaminen.

Kaksijakoisen avauspuolikkaan alkupuolikas kulki enemmän tai vähemmän kotijoukkueen hallinnassa, ja avausjakson jälkeiselle tauolle lähdettiinkin Kalevin 22-13 –johtoasemassa. Bisons selvitti kuitenkin tiensä takaisin otteluun, kun se terävöitti puolustustaan ja onnistui samalla löytämään lisää vauhtia hyökkäyspelaamiseensa. Isolle tauolle lähdettiin kotijoukkueen johtaessa ottelua enää neljällä pisteellä, lukemin 42-38.

Ottelun koko toinen puoliaika oli päällisin puolin tasaista koripalloa, eikä Kalev johtoasemastaan huolimatta pystynyt repäisemään kuutta pistettä isompaa kaulaa. Lopulta virolaisten rutiinitaso riitti pitämään Bisonsin takanaan, vaikka loimalaaiset päätösminuutilla kävivätkin parhaimmillaan pisteen päässä Mikko Koiviston (18 pistettä) kolmen pisteen heitolla. Bisons-laituri Martin Zeno (7/6 levypalloa/4 syöttöä) sai vielä tasoitusheiton ilmaan seitsemän sekuntia ennen päätössummeria, mutta pallo ei löytänyt tietään riman läpi ja Kalev pääsi kaunistelemaan numeroita vielä vapaaheitolla.

Kotijoukkueen kärkiosaamista maanantain ottelussa edustivat sentteri Marco Killingsworth, joka nakutti 24 pistettä ja keräsi tililleen lisäksi 8 levypalloa. Myös takamiehet Rain Veideman (10/10/5 syöttöä/2 riistoa) sekä Gregor Arbet (17) olivat tehokkaalla pelipäällä.

Loimaalaisten kokoonpanosta esille itsensä nostivat joukkueen pisteykkönen Ronnie Clark, joka pussitti 23 pistettä. Vahvalla pelipäällä Koiviston ja Zenon ohella oli myös monipuolisesti tehoillut Tuukka Kotti (12/6/3 syöttöä).

Ottelutilastot: BC Kalev/Cramo - Bisons
 
4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

28.3.2026 20:31 Korisliiga

Pyrinnölle kolmas kerta sanoi toden: kavensi puolivälierät sarjakärki Vilpasta vastaan 2–1:een

Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.

27.3.2026 20:53 Korisliiga

Honka tasoitti pisteen voitolla puolivälierät Korihaita vastaan – Kataja nappasi jo toisen voiton korkeammin sijoittunutta Kauhajokea vastaan

Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.

26.3.2026 20:38 Korisliiga

Korisliiga-puolivälierät: Pyrintö antoi kovan vastuksen, mutta Vilpas onnistui kaivamaan toisen otteluvoiton

Tampereen Pyrinnön ja Salon Vilppaan toisesta puolivälieräkohtaamisesta tuli huomattavasti tiukempi trilleri kuin ensimmäisestä.

Näytä lisää vastaavia