15.7.2024 12:00 Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Viime kaudella Kalle Peltonen pelasi BC Nokian keltapaidoissa. Kuva: Korihait
201-senttinen Peltonen aloittaa Korihaissa viidennen Korisliiga-kautensa. Aiemmin kaksi kautta Kauhajoella sekä Nokialla pelannut laituri on viimeistellyt 144 liigaottelussa keskimäärin 3,0 pistettä ja 1,8 levypalloa. Kauhajoella pelatessaan Peltonen saavutti sekä Suomen mestaruuden että SM-hopeaa.
– Hienoilla fiiliksillä tulen Uuteenkaupunkiin! Voisi sanoa, että nyt on oikea hetki tulla kaupunkiin, kun korisbuumi on korkealla ja uusi halli valmistumassa, Peltonen tunnelmoi.
Kahden kauden stintti Nokialla päättyi keväällä sensaatiomaiseen Suomen mestaruuteen. Peltosella oli tärkeä rooli mestaruusjoukkueen rotaatiossa ja pudotuspeleissä peliaikaa kertyikin vajaat 13 minuuttia ottelua kohden.
Peltonen ei omien sanojensa mukaan ole täysin sisäistänyt vielä, että viime kausi päättyi kuten päättyi. Yksi opetus kaudesta oli kuitenkin se, että yhteispelillä kaikki on mahdollista, vaikka budjetti ei välttämättä ole sarjan suurin. Tämän hän pitää mielessä tullessaan Korihaihin.
– Korihaissa on paljon tuttuja naamoja, kuten Bojan Sarcevic, Thomas Vehmanen ja Valtteri Pihlajamäki. Uskon pelisysteemin sopivan mulle, ja Bojanhan nyt tekee ympärillä olevista pelaajista parempia, Peltonen kommentoi.
Seitsemän nuorten maaottelua pelannut Peltonen on korin läheisyydessä monipuolinen työjuhta, jonka merkitys ei aina näy perinteisissä tilastoissa. Heittovoimaa löytyy myös kolmen pisteen viivan takaa.
– Voimaa ja taitoa löytyy sekä halua laittaa palloa eteenpäin, sillä vanhemman koulukunnan syöttökoripallo on lähellä sydäntä, hän kuvailee itseään pelaajana.
– Suomen Boris Diaw, Peltonen naurahtaa.
Takamiehet
Laiturit
Sentterit
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.