Kataja katkaisi Pyrinnön pitkän putken

29.4.2009 Korisliigan runkosarjan voittanut Joensuun Kataja näytti kevään kuumimmaksi joukkueeksi nousseelle Tampereen Pyrinnölle kaapin paikan välierien avauksessa. Joensuulaiset katkaisivat Pyrinnön 15 ottelun mittaiseksi venyneen voittoputken tuloksella 84-69 (36-34).

- Hyvä voitto. Tästä on helpompi lähteä seuraavaan peliin. Joukkueen itseluottamus on korkealla ja puolustus toimii nyt pudotuspeleissä paremmin kuin runkosarjassa, huokaisi Katajan päävalmentaja Ray Ailus pelin jälkeen.

Kataja otti tahtipuikon haltuunsa alusta alkaen, mutta Pyrintö yritti sitkeästi viedä sen joensuulaisten käsistä. Toisella jaksolla jo 12 pisteen tappioasemassa (26-14) käynyt Pyrintö nousi Damon Williamsin ja Antti Nikkilän koreilla 36-34-puoliaikatilanteeseen.

Toisen puoliajan alkupuolella tamperelaiset piipahtivat jopa pelin ainoassa johtotilanteessa, kun Chris Hester nosti kahdella peräkkäisellä korillaan vieraat 43-39-johtoon. Katajan hyvin toiminut puolustuspeli ja vahva ote levypalloissa käänsivät kurssin uudelleen joensuulaisille.

- Tiesimme, että Pyrintö-sarjasta tulee erittäin fyysinen ja tänään pärjäsimme sillä osastolla hyvin. Kumpi levypallopeliä tässä ottelusarjassa hallitsee, on vahvoilla, Ailus linjasi.

Joensuu haki ottelussa peräti 26 hyökkäyspään levypalloa. Ne olivat omiaan Pyrinnön pelättyä paikkapuolustusta vastaan.

- En ole ollut niinkään huolissani Pyrinnön paikasta, vaan avainasia on se, mistä asemista pääsemme taistelemaan hyökkäyslevyreistä, paljasti Ailus.

Päätösjaksolla vieraiden viimeisetkin voitontoiveet sammuttivat Anssi Kinnaslampi ja Petri Virtanen onnistuneilla kolmosillaan.

Larry Blair teki voittajille 22 ja maajoukkuelaituri Sami Lehtoranta 20 pistettä. Kataja-sentteri Jeremiah Wood kauhoi ottelussa 17 levypalloa, joista peräti kymmenen hyökkäyskorilla.

Damon Williams keräsi Pyrinnölle 17 pistettä ja 14 levypalloa. Antti Nikkilä ja Kenneth Lowe päätyivät 14 pisteeseen.

Namika Lahti riisti kotiedun Hongalta

 

Namika Lahti kävi ryöväämässä välierien toisen otteluparin kotiedun Espoon Hongalta pistein 72-65 (38-39). Lahti päätti samalla kreivin aikaan kahdeksan ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa Espoossa.

- Lahti puolusti tänään hyvin ja oli varsin fyysinen, myönsi Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic.

Ilmatilaa hallinnut Honka kävi toisella neljänneksellä Akeem Scottin (22/4) tahdittamana parhaimmillaan seitsemän pisteen (28-21) johdossa, mutta se irtiotto ei kantanut. Lahti tuli väkisin rinnalle ja kiihdytti heti tauon jälkeen vastustamattomasti ohi, jolloin se huimisteli reilun viiden minuutin jakson ratkaisevasti 18-2 nimiinsä. Siinä vaiheessa Tapiolan tahtipuikkoa heiluttivat vuorostaan Ray Nixon (12/2) ja Jason Conley (19/8).

Lahden voiton vahvoihin tekijöihin lukeutui edelleen Vesa Mäkäläinen, jonka parhaat avut löytyvät puolustuksesta. Mäkäläinen (17/13) nosti ratkaisevasti myös tehojaan toisella puoliajalla.

- Hän on puolustuksemme ehdoton johtohahmo, kehaisi Lahden valmentaja Sami Toiviainen kuluvalla kaudella suurin harppauksin kehittynyttä Mäkäläistä.

Hongasta Scottin lisäksi kaksinumeroisille teholukemille ylsivät Tuukka Kotti (11/11) ja Ben Perkins (11/7).

Voittajista kokenut Teemu Laine viimeisteli kymmenen pistettä ja otti kolme levypalloa. Laine pisti kolmosensa sisään juuri silloin, kun Namika sitä kipeimmin kaipasi.

- Ei tämä yksi voitto vielä mitään merkitse. Hongan esitystä vaikeuttivat tänään Scottin ja Muurisen (Kimmo) virhevaikeudet, sanoi playoff-kettu Laine.

Pyrintö-Kataja –pari pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina (2.5.). Kyseinen ottelu televisioidaan suorana Urheilukanavalla. Lahti ja Honka ottavat puolestaan yhteen seuraavan kerran sunnuntaina Lahdessa. Finaalipaikka heltiää kolmella voitolla.

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

1.4.2026 14:51 Korisliiga

Tapiolan Hongan vastalausetta ei tutkita

Tapiolan Honka jätti vastalausevarauksen 29. maaliskuuta pelatun Korisliigan puolivälieräottelun Korihait-Tapiolan Honka-ottelun loppuhetkien tapahtumista.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

Näytä lisää vastaavia