Kataja suvereeni kärkikamppailussa

20.2.2006 Korisliigan kärkiottelusta ei muodostunut odotetun tiukkaa kamppailua. Sarjajohtaja Katajan ylivoima oli liikaa eikä Namika Lahti pystynyt haastamaan joensuulaisia kunnolla edes kotikentällään. Loppulukemat Lahden Urheilutalolla olivat 82–105 (32–50).

Pienen suvantovaiheen jälkeen pelinsä jälleen kuntoon saanut Kataja ratkaisi pelin nopeasti. Vierailija johti ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen jo 30–16 ja piti hankkimansa selkeän etumatkan loppuun saakka.

Vierailijan tehokkain oli Sami Lehtoranta. Hän kuritti entistä seuraansa 21 pisteellä ja poimi päälle vielä kahdeksan levypalloa. Clifton Jones vuorostaan kirjautti komean saldon 19/17.

Namikan ja koko kentän ykkönen oli lukemat 26/20 haalinut Jonathan Jones. Myös Michael Kuebler pääsi 26 pisteeseen.

Lappeenranta ratkaisi toisella puoliajalla

Lappeenrannan NMKY haki odotetusti SM-koriksen pisteet Tarmolta. Vierasvoitto Porvoosta irtosi numeroin 75–86 (43–42). Ottelun ratkaisuksi koitui kolmas neljännes. Namika voitti sen 19–5 ja ehti näin karata isäntien ulottumattomiin.

Lappeenrantalaisten ykkönen oli 23 pistettä heittänyt ja kahdeksan levypalloa ottanut Chris Christoffersen. Kotijoukkueen korkeimman pistemäärän, 24, tekaisi Damen Maddox.

Turussa 120 levypallon ilta

Lauantaina oli Hongan vuoro hakea pisteet SM-koriksen heittopussiksi jääneeltä Aura Basketilta. Numerot Turussa olivat kaikessa lohduttomuudessaan tylyt 66–112 (31–60).

Pelin todellinen erikoisuus löytyi levypallotilastoista. Honka napsi niitä ällistyttävät 74 kappaletta ja kotijoukkuekin 46.

– Melkoista heittosirkustahan tämä peli oli. Minulle ei ainakaan muistu mieleen vastaavaa levypallomäärää, ihmetteli Hongassa ja pääsarjassa jo 12. kauttaan pelaava Markus Hemdahl.

Aura Basketille tappio oli jo 19. perättäinen. Joukkue jatkaa kohti karsintasarjaa puhtaasti kotimaisin voimin, sillä se irtisanoi viime tiistaina molempien amerikkalaispelaajiensa, 23,3 pisteen keskiarvolla liigan korintekijätilastoa johtaneen Danny Gathingsin ja Kareem Johnsonin sopimukset.

Hongan ykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli Monte Cummings (24/13). Jan-Axel Alanko teki Auralle 21 pistettä.

Pyrintö yllätti Uudessakaupungissa

Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta taisteleva Tampereen Pyrintö venyi yllätysvoittoon Uudessakaupungissa. Pisteet lähtivät vierailijan matkaan lukemien 81–91 (36–36) siivittäminä.

Tamperelaiset käänsivät tiukan pelin edukseen kolmannella neljänneksellä. Siinä joukkue onnistui rykäisemään kahdeksan pisteen kaulan, joka kesti loppuun saakka.

Voittajajoukkueen ässinä kentällä häärivät Uka Agbai (24/7) ja Albert Mouring (23/2). Boakai Lalugba heitti isännille 30 pistettä, mutta se ei riittänyt.

Kouvot väänsi pisteet Vantaalta

Kouvot onnistui hakemaan SM-koriksen pisteet Pussihukilta täyden päivätyön jälkeen. Vielä puoliajalla kotijoukkue johti 51–42, mutta 40 minuutin jälkeen Myyrmäen Urheilutalon tulostaululla seisoivat niukasta vierasvoitosta kertoneet 83–87-lukemat.

Kouvolalaisten voitonavaimena olivat onnistuneet kaukoheitot. Joukkue teki pisteistään liki puolet kolmosilla, joita se linkosi erinomaisella 59 prosentin osumatarkkuudella.

Kouvojen näkyvimmät pelaajat olivat John Allen (23/10) ja David Bell (19/3). Kimi Klingberg pussitti vantaalaisille 27 pisteen edestä.

KTP aseeton ToPon vieraana

ToPo otti lauantaina korisliigan pisteet reippaalla 91–60 (41–23)-voitolla KTP:stä. Torpan puolustuspeli masensi kotkalaiset ottelun alussa täysin ja vieraat menivät kokovartalokipsiin.

Ilman kuumesairasta Anssi Kinnalampea peliin lähtenyt KTP sai ensimmäisen neljänneksen aikana kasaan vaivaiset seitsemän pistettä ToPon kahtakymmentä vastaan. ToPo hoiteli loputkin neljännekset nimiinsä ja tyylitteli 31 pisteen voittoon.

– Meitä vastaan ei varmasti ole kivaa pelata. Kylmä totuus on, että meillä pari-kolme hyvää hyökkäyspään pelaajaa jo loput raatavat perse ruvella ympäri kenttää. Olen hemmetin ylpeä jätkistä, tuumasi ToPo-luotsi Pekka Salminen.

– Luulin ennen ottelua, että voitamme pelin, mutta nyt jopa vähän ehkä hävettää.

ToPon puolustus oli hyvää, mutta ensimmäisellä puoliskolla ainakin viidesti pelaajamme olivat yksin korin alla ja heittivät silti ohi. Huono heittoprosentti, taistelun puute ja 12 menetystä ensimmäisellä puoliskolla olivat pääsyinä häviöön, pettynyt KTP:n valmentaja Kari Liimo summasi.

Torpan tehokkain oli 19 pistettä heittänyt Maurizio Pratesi. Kotkalaisten ykkönen oli 15 pinnaa kasaan saanut Jari Vekkilä.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
22.2.2026 19:05 Korisliiga

Alemmassa jatkosarjassa panokset kovenevat: Kataja otti tärkeän voiton playoff-tavoitteen kannalta, Kouvot puolestaan sarjassa pysymisen

Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.

21.2.2026 20:30 Korisliiga

Topias Palmi oli Pyrinnön korikuningas tärkeässä voitossa – KTP:n Raitasella ja Pöllällä huikea ilta Kauhajoella

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.

20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia