Katajan Henri Kantonen on oman tiensä kulkija, joka lukee intohimoisesti ja kannustaa muitakin samaan: ”Ilman sitä jää moni asia maailmasta kokonaan ymmärtämättä”

6.2.2026 10:00 Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.

Kuva: Riina Gröhn

Ennen saapumistaan Joensuuhun ja Kataja Basketiin lokakuun 2025 lopussa Henri Kantonen aloitti pelikautensa poikkeavissa merkeissä. Hän oli jo täysin toipunut pitkään vaivanneesta polvivammasta, mutta loppukesä ja alkusyksy ennen Korisliigaan hyppäämistä kuluivat silti katsomon penkeillä.

– Pidin hetken taukoa ja venytin syksyä ihan tarkoituksella. En halunnut tarttua hätiköiden yhteenkään ulkomailta tulleeseen sopimustarjoukseen, koska ne eivät täysin vastanneet tavoitteitani. Oli takana pitkä kevät Korisliiga-finaaleissa ja pitkä kesä maajoukkueleireillä, Kantonen perustelee.

Kesä tosiaan kului maajoukkueen harjoitusringissä, mutta tällä kertaa Kantonen – jonka urotyöt Prahan EM-lopputurnauksessa kyllä muistetaan – ei päässyt mukaan Tampereen lopulliseen kisakokoonpanoon. Heti kun hän sai tietää, ettei mahtuisi joukkueeseen, hän päätti pitää lomaa ja matkusti Tampereelle katsomaan otteluita asiakaspaikoilta.

– Tämä saattaa kuulostaa hassulta, mutta halusin olla mukana paikalla, vaikka en ollutkaan rosterissa. Olihan se pettymys, ettei päässyt kentälle, mutta päätin päästä itseni yli siinä tilanteessa ja pään roikottamisen sijaan kokea lopputurnauksen katsojan näkökulmasta. Se on pelaajalle harvinainen mahdollisuus. Eikä sen katsominen tehnyt edes tiukkaa vaan oli pikemminkin hauska kokemus, Kantonen hymyilee.

Henri Kantonen on ollut kuluvalla kaudella merkittävä pala Katajan kokoonpanossa. Kuva: Riina Gröhn

Kataja Basketin kokoonpanoon Henri Kantonen liittyi lokakuun lopussa. Sen jälkeenkään hän ei saanut ulkomailta sellaista tarjousta, joka olisi ollut optiopykälän käyttämisen arvoinen, joten 2. helmikuuta hänen Korisliiga-sopimuksestaan poistuivat ehdot ja hänen pelinsä Korisliigassa kauden loppuun saakka varmistuivat.

Ja hyvä niin. 28-vuotias monipuolinen takamies on nimittäin tilanteeseensa Joensuussa tällä hetkellä erittäin tyytyväinen.

– Tässä vaiheessa uraa, isosta loukkaantumisesta toivuttuani, oli itselleni tärkeintä, että on paikka, jossa voin harjoitella ja kehittyä ja saan pelata isossa roolissa. Uskon, että voin tulevaisuudessa edelleen ottaa askelia eteenpäin pelaajana, ja kunhan pysyn kunnossa, katsotaan taas aikanaan mahdollisuuksia laajemmin, hän pohtii.

Katajan kannalta oli yhtä lailla onni, ettei Kantonen tässä vaiheessa kokenut liian pakottavaa poltetta ulkomaille, sillä seura jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan ja joutuu edelleen taistelemaan playoff-paikkansa varmistamisesta. Nyt joensuulaisilla on alalohkossa mukava etumatka, mutta se on silti mahdollista vielä pelien edetessä menettää.

– Alemmassa jatkosarjassa on ihan erilainen paine voittaa pelejä heti, Kantonen sanoo.

– Emme halua joutua taistelemaan enää viimeisillä kierroksilla kaikin voimin pudotuspelipaikan varmistamisesta, sillä sijoituksemme runkosarjassa ei muuttanut tavoitteitamme mihinkään. Ne ovat yhä yhtä korkealla kuin alun perinkin.

Kantonen kuului kesällä 2025 maajoukkueen harjoitusrinkiin muttei pelannut lopputurnauksessa. Kuva: Ville Vuorinen

Mitä kauden jälkeiseen elämään sen sijaan tulee, Kantosella on mahdollisuus tehdä päätökset urastaan hyvin vapaasti. Hän asuu yksin eikä hänellä ole jälkikasvua, jonka arkea joutuisi miettimään. Omassa yksiössään hän keskittää ison osan kentän ulkopuolisesta ajastaan yhteen todella tärkeään rooliin nousseeseen harrastukseen: lukemiseen.

– Ammattini luonteen takia harrastuksiin ei arvatenkaan kuulu mitään kovin fyysistä. Siksi yritän pitää aktiivisena nimenomaan pääkoppaani. Olen huomannut videopelaamisen ja sen kaltaiset aktiviteetit isoissa määrin itselleni todella epäsopiviksi, ja lukeminen puolestaan on tarjonnut sopivasti oikeanlaista kehittävää ärsykettä.

Kantonen ahmii niin proosaa kuin tietokirjallisuuttakin. Jälkimmäisessä kategoriassa hän on keskittynyt paljon sellaisiin niteisiin, joiden oppeja hän pystyy hyödyntämään käytännön elämässä, kuten Esa Juntusen Vaurastu viisaasti ja Peter Sengen systeemiajatteluklassikko The Fifth Dicipline.

Fiktioteosten puolella häntä puolestaan viehättävät maailmankirjallisuuden kivijalkaklassikot.

– Tämäkin saattaa aiheuttaa kaltaisissani urheilijoissa joskus ihmetystä, mutta juuri hiljattain luin esimerkiksi Karamazovin veljekset. Ylipäätään Dostojevski on muodostunut itselleni tärkeäksi kirjailijaksi, ja lukeminen kaikkiaan on avartanut ajattelua todella paljon. Sepitetyt tarinat voivat usein auttaa ymmärtämään ihmisluontoa ihan siinä missä tiedekin. Ilman lukemisen taitoa jää moni asia maailmasta kokonaan ymmärtämättä. Siksi olen jopa säikähtänyt vähän, kun olen tajunnut, kuinka monet ihmiset ympärilläni kertovat, etteivät ole välttämättä koskaan elämässään lukeneet ainuttakaan kirjaa.

 
21.2.2026 20:30 Korisliiga

Topias Palmi oli Pyrinnön korikuningas tärkeässä voitossa – KTP:n Raitasella ja Pöllällä huikea ilta Kauhajoella

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.

20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

10.2.2026 20:39 Korisliiga

KTP paineli Seagullsin edelle ylemmässä jatkosarjassa tiukalla otteluvoitollaan

Koen Sapwell ja Jayden Taylor paukuttivat pisteitä, kun Kotkassa juhlittiin kotijoukkueen voittoa.

Näytä lisää vastaavia