Kauhajoki reippaaseen voittoon Gustavsonin johdolla – Pyrintö ja Kouvot vahvistivat asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

1.3.2025 19:21 Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa loistivat tänään maajoukkueesta palanneet pelaajat. Alemmassa jatkosarjassa ratkottiin pudotuspelipaikkojen kohtaloa.

Andre Gustavsonin jyvä oli kohdallaan niin läheltä kuin kaukaakin. Kuva: Janne Yli-Korhonen

Miesten Korisliigan vahva kakkonen Kauhajoki kesytti viidennen sijan Korihait tänään 95–72. Johtotähtenä ottelussa loisti juuri maajoukkuekomennukselta palannut Andre Gustavson 26 pisteellä, kuudella levypallolla ja kahdella riistolla.

Korihaiden puolella joukosta erottui niin ikään juuri maajoukkueen riveissä esiintynyt Mikael Aalto. Hänelle merkittiin 21 pistettä ja neljä levypalloa.

– Tulostaulu ehkä vähän imartelee meitä. Kauhajoen 40 pistettä toisella jaksolla oli ratkaiseva asia. Hienosti keräsimme itsemme kuitenkin toiselle puolikkaalle, ja siitä olen ylpeä. Pystyimme hieman muuttumaan, mutta kyllä se Kauhajoen aloitus söi aika paljon mahdollisuuksiamme, Aalto totesi ottelun jälkeen.

Korihait tavoittelee tilanteesta huolimatta edelleen kotietua playoffeihin. Kauhajoki on jo varmistanut omansa.

Ottelutilastot

Pyrintö ja Kouvot askeleen lähemmäs pudotuspelipaikan varmistamista

Tampereen Pyrintö selvitti kotonaan Pyynikillä ottelunsa Kobria vastaan luvuin 85–79, vaikka vieraat pistivät hanttiin kovalla kädellä. Voiton ansiosta tamperelaisjoukkue sai jälleen turvaväliä kilpailijoihinsa ja on parhaillaan kiinni pudotuspelipaikassa alemman jatkosarjan ensimmäisellä sijalla. Kobrat puolestaan on joutunut tilanteeseen, jossa se putoaa varmuudella ensi kaudeksi Korisliigasta.

Pelin parhaat pistemiehet olivat Pyrinnön Ethan Rusbatch (16 pistettä, viisi levypalloa, kuusi syöttöä ja kolme torjuntaa) sekä Kobrien Joona Tuomala ja Samari Curtis kumpikin 19 pisteellä.

– Emme toteuttaneet suunnitelmaa neljännellä jaksolla. Emme saaneet kunnolla stoppeja emmekä varmistaneet levypalloja. Vastutajille kertyi reippaasti hyökkäyslevyjä, ja sen seurauksena päästimme heitä liikaa vapaaheittoviivalle, Curtis kommentoi Ruudun haastattelussa.

Ottelutilastot

Kouvot on parhaillaan Pyrinnön perässä, ja sen voitto tänään oli erityisen tärkeä. Kouvolalaiset kaatoivat pahimman kilpailijansa Nokian 94–85 ja ovat nyt tasapisteissä mutta keskinäisen edun turvin edellä viimeisen playoff-paikan tavoittelussa.

Kouvojen voiton kannalta ratkaisevaa roolia näytteli Blake Francis, joka paukutti taululle hurjat 40 pistettä ja jakoi viisi syöttöä. Jesper Granlund säesti työtä erinomaisesti 13 pisteellä, kuudella levypallolla, kolmella riistolla ja kahdella torjunnalla.

Nokian Isaiah Ross tilastoi 24 pistettä ja kuusi syöttöä.

– Luulen, että he vain osuivat enemmän heittoja kuin me tänään. He pääsivät vauhtiin, ja yhdellä pelaajalla oli huikea ilta. Meillä taas alkoi homma aivan liian hitaasti, Ross totesi Ruudulla.

Ottelutilastot

 
7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

28.3.2026 20:31 Korisliiga

Pyrinnölle kolmas kerta sanoi toden: kavensi puolivälierät sarjakärki Vilpasta vastaan 2–1:een

Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.

Näytä lisää vastaavia