Kolminkertainen Korisliiga-mestari René Rougeau Seagullsiin

22.7.2022 09:57 Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen 36-vuotiaan yhdysvaltalaisen René Rougeaun kanssa. Kolminkertainen Korisliiga-mestari on edustanut aiemmin urallaan Kauhajoen Karhu Basketia yhteensä 139 ottelussa.

René Rougeau nähdään myös ensi kaudella Korisliigassa, tällä kertaa Seagullsin paidassa. Kuva: Ville Vuorinen.

– Olen erittäin kiitollinen saamastani mahdollisuudesta. On kunnia päästä pelaamaan Seagullsissa ja olen valmiina kamppailemaan jälleen Korisliigan mestaruudesta yhdessä päävalmentaja Jussi Laakson kanssa! Hän antoi minulle ensimmäisen mahdollisuuden Suomessa vuonna 2017, josta olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Odotan innolla, että pääsemme jälleen yhdessä tekemään töitä uuden mestaruuden eteen, Rougeau iloitsee seuran tiedotteessa.

Yhdysvaltojen Sacramentosta kotoisin olevalle 198-senttiselle laiturillle alkava Korisliiga-kausi on jo hänen uransa neljäs. Suomen lisäksi hän on pelannut komean kansainvälisen uransa aikana myös Uudessa-Seelannissa, Meksikossa, Venezuelassa, Israelissa ja Ranskassa.

– Kolme kautta Suomessa ja kolme mestaruutta, se kertoo paljon miehestä nimeltä René Rougeau. Tietyllä tavalla ympyrä sulkeutuu, kun vuonna 2017 olin tuomassa häntä Suomeen. Siitä lähtien olemme olleet yhteydessä ja päässeet nostamaan Pantteria kahdesti. Olen äärettömän iloinen, että pääsen työskentelemään hänen kanssaan jälleen, Helsinki Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso iloitsee.

Mestaruuteen päättyneellä kaudella 2018-2019 Rougeau valittiin Korisliigan Vuoden ulkomaalaisvahvistukseksi. Erityisesti puolustuspään maestrona tunnetuksi tulleen Nevadan yliopiston (UNLV) kasvatin tilastot ovat erittäin komeaa luettavaa: 139 Korisliiga-ottelussa hän on tilastoinut yhteensä 2028 pistettä, 489 syöttöä, 1001 levypalloa, 246 riistoa ja peräti 197 heiton torjuntaa.

– Hän on edelleen yksi monipuolisimmista pelaajista, joita olen valmentanut. Pelitaitojensa lisäksi hän on suuri johtaja, joka vaatii paljon itseltään ja muilta. Asia, jota ei voi väheksyä, on luottamus, joka välillemme on syntynyt jo viisi vuotta sitten. Se auttaa varmasti meitä kohti tavoitteidemme saavuttamista, Laakso kertoo.

Rougeaun liittymisen myötä Seagullsin kokoonpano on tällä hetkellä seuraava: Robert Hall III, Timo Heinonen, Okko Järvi, Antti Kanervo, Sakari Laakso, Elias Leskinen, Henri Mennander, Lassi Nikkarinen, Markus Rautasalo, René Rougeau ja Thomas Rönnholm.

Henkilöt

 
7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

Näytä lisää vastaavia