14.2.2022 18:27 Korihait päivittää laiturivahvistuksiaan odotellessaan alemman jatkosarjan alkua, kun Trey Zeigler poistuu kokoonpanosta.

Korihait kertoo tiedotteessaan, että joukkueessa tapahtuu pelaajamuutoksia vielä jatkosarjan kynnyksellä. Viime joulukuussa kolmannen kerran kokoonpanoon liittynyt Trey Zeigler on purkanut pelaajasopimuksensa yhteisymmärryksessä seuran kanssa ja ilmoittanut jatkavansa uraansa Kuwaitissa.
Korvaaja kuitenkin löytyi nopeasti, sillä Korihait on jo nyt tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen yhdysvaltalaislaituri Gokul Natesanin kanssa. 27-vuotias Natesan tuli tunnetuksi suomalaiselle korisyleisölle viime kaudella, kun hän pelasi alkukauden miesten I-divisioona B:ssä Forssan Koripojissa ja loppukauden Korisliigassa BC Nokian riveissä.
Korisliigassa hänen tilastonsa olivat silloin 13 ottelussa – joista viisi oli pudotuspeleissä – keskimäärin 17,8 pistettä. Lisäksi hänen riistokeskiarvonsa oli sarjan vahvimmasta päästä, 2,5. Pelaaja on NCAA:n kakkostasolla pelaavan Colorado Minesin kasvatti, ja ammattilaisena hän on pelannut aiemmin Australiassa, Ukrainassa ja Uruguayssa.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Lahti Basketballin uusi päävalmentaja on juuri Korisliigassa hopeaa Kataja Basketin kanssa voittanut Teemu Turunen, 32. Turunen siirtyy Lahteen Joensuusta, jossa vietti viimeiset neljä kautta Petri Virtasen apuvalmentajana. Turusen sopimus lahtelaisseuran kanssa on kolmivuotinen.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.