Korihait ja Kauhajoki kolmituntisessa trillerissä – Katajan Salohallin kirous jatkuu

25.1.2025 20:16 Lauantain Korisliiga-ilta ei jättänyt ketään kylmäksi. Korihait ja Kauhajoki tarvitsivat paremmuuden selvittämiseen kaksi jatkoaikaa. Salon Vilpas puolestaan nousi hurmiollisen viimeisen kympin myötä voittoon Kataja Basketista.

Korihait ja Kauhajoki vetivät pidemmän kaavan kautta. Kuva: Ella Jalava

Korihaiden ja Kauhajoen ylemmän jatkosarjan ottelu tarjosi molempien joukkueiden kannattajille laajan ja vahvan tunneskaalan. Korihait karkasi avauskympillä parhaimmillaan 18 pisteen johtoon, mutta Kauhajoki kavensi puntteja toisella neljänneksellä.

Kauhajoki nappasi päätöskympillä otteen jo voitosta, kun se nousi seitsemän pisteen johtoon neljä minuuttia ennen loppua. Korihait kuitenkin kampesi jatkoajalle vapaaheittoviivalla tarkkana olleen Bojan Sarcevicin johdolla.

Ensimmäinen jatkoaika ei tuonut ratkaisua, vaan lopulta kaksi minuuttia yli kolmetuntisessa ottelussa voiton vei toisen jatkoajan jälkeen Kauhajoki 99–100-vierasvoitolla.

- Oli kyllä ottelu, joka oli hävitty ja voitettu montaa kertaa. Tässä oli niin paljon tapahtumia, vaikea lähteä ottamaan edes kiinni mihinkään. Pitää antaa vastustajalle kunnia, meidän hyökkääminen meni loppua kohti tahmeaksi. Vapaaheittoviivalle jäi tosi paljon pisteitä tänäänkin, Kauhajoen päävalmentaja Janne Koskimies summasi ottelua Ruudun haastattelussa.

Kauhajoen pistekunkkuina häärivät tuplatuplat mieheen saalistaneet Quan Jackson (21/12) ja Setric Millner Jr (21/11).

Korihaiden pisteykkönen oli vajaat 48 minuuttia uurastanut Jalen Jackson 31 pisteellään. Bojan Sarcevicin tilastorivi näytti ottelun päätyttyä lukemaa 24/7/9.

Ottelutilastot >

Vilppaan hurja päätöskymppi toi voiton Katajasta

Kataja Basket karkasi Vilppaan vieraana heti avauskympillä pitkälti kaikkialta onnistuneen KeShawn Curryn johdolla. Curry tilastoi avauspuoliajalla 28 pistettä. Joensuulaisten meno puoliajan jälkeen jatkui yhtä hurjana, kun se johti ottelua parhaimmillaan 31–57.

Mutta niin vain salolaisisännät kampesivat otteluun mukaan vieden päätöskympin peräti 31–12 ja koko ottelun 80–78 (29–46). Kataja johti kahdella pisteellä 6 sekuntia ennen loppua Naje Smithin onnistuttua toisessa vapaaheitossaan.

Vilpas sai viime hetkillä rakennettua kolmeen pisteen heittopaikan Mikko Koivistolle, jota rikottiin tilanteessa. Koivisto (15 p) upotti kaksi ensimmäistä tasoittaen ottelun, mutta kolmas meni ohi. Irtopallon kävi tippaamassa koriin kuitenkin Omar Payne (12/8) sekunti ennen loppua, joka toi Vilppaalle voiton ylemmän jatkosarjan ottelussa.

Katajan edellinen voitto Salohallilta on niinkin kaukaa kuin joulukuulta 2018.

Vilppaan pisteykkönen oli Eero Innamaa 16 pisteellä. Innamaan lisäksi neljä muut Vilpas-peluria kirjautti kaksinumeroisen pistesaldon. Vilpas-paidassa debytoinut Raiquan Clark tilastoi 2 pistettä ja 3 levypalloa vartin peliajalla.

Avauspuolikkaalla pitelemätön KeShawn Curry viimeisteli Katajalle lopulta 35 pistettä.

Ottelutilastot >

BC Nokia kaatoi Kouvot alemmassa jatkosarjassa

Jos Kataja Basketin Curry oli avauspuoliajalla tulessa, vielä paremmaksi pisti BC Nokian Gage Davis, joka kuritti alemman jatkosarjan ottelussa Kouvoja 33 pisteellä ensimmäisen 20 minuutin aikana. Kotijoukkue BC Nokia karkasi Kouvolta avauspuoliajalla vieden sen nimiinsä 61–39.

Vaikka Kouvot paransi toisella puolella, jäi sarjapisteet Nokialle kotijoukkueen selvällä 104–88-voitolla.

Davis tilastoi lopulta voittajille 39 pistettä ja 11 levypalloa. Myös Isaiah Ross oli oivalla pelipäällä upottaen 28 pistettä. Kouvojen parhaat pistemiehet olivat 22 pistettä mieheen heittäneet Blake Francis ja Admon Gilder.

Ottelutilastot >

 
18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

5.3.2026 20:41 Pääjuttu

Kouvot varmisti Korisliiga-paikkansa ensi kaudelle kahden pisteen voitolla

Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.

Näytä lisää vastaavia