3.8.2023 13:33 Susijengillä on perjantain maaotteluavauksessaan paljon hampaankolossa, sillä viime kesän kahdessa keskinäisessä maaottelussa Liettua löylytti suomalaisvieraitaan suurin numeroin. Haaste täpötäydellä Tampereen Nokia Areenalla on kuitenkin merkittävä, koska MM-kisoihin valmistautuva Liettua on jälleen koonnut kasaan rutinoituneen, mitalikelpoisen ryhmän.

NBA-jättiläinen Jonas Valanciunas on Liettuan nimekkäin pelaaja. Kuva: FIBA Europe.
Suurin yksittäinen muutos Liettuan joukkueessa EM-kisakesään 2022 nähden on se, että joukkueen isosta NBA-kaksikosta Domantas Sabonis on tänä kesänä sivussa. 213-senttisessä NBA-veteraanissa Jonas Valanciunasissa on kuitenkin liettualaisella mittakaavalla enemmän kuin riittävä kulmakivi.
- Saboniksen ollessa sivussa Liettua pelaa nopeammin ja paremmalla tilankäytöllä kuin kahden ison miehistyksellä. Liettuan puolustus tulee olemaan tutun aggressiivista ja he tahtovat viedä puolustuksensa koko kentälle ja olla fyysisiä aivan kuin edellisissä otteluissaan Georgiaa, Ukrainaa ja Jordaniaa vastaan, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä arvioi.
Liettuan puolustus on neljässä edellisessä kohtaamisessa ollut Susijengille iso haaste. Viime kesän keskinäisissä otteluissa Susijengi sai Liettuaa vastaan aikaiseksi 61 ja 52 pistettä ja parin vuoden takaisissa otteluissa 49 ja 60 pistettä.
- Liettuan puolustus on äärimmäisen fyysistä ja kamppailevaa. Isot miehet Jonas Valanciunas ja Donatas Motiejunas jäävät suojelemaan koria, jolloin kaaripuolustajat tietävät, että he voivat huoletta laittaa hurjan pallonpaineen, Möttölä arvioi.
- Liettuan henkilökohtainen taitotaso on maailmanluokkaa. He haistavat vastustajan heikkoudet ja rokottavat niistä armotta. Meillä on tietenkin viime kesän kaksi vierastappiota tuoreessa muistissa ja lähdemme siitä, että saamme perjantaina stoppeja puolustuspäässä ja päästään juoksemaan kenttää.
Möttölä kehottaa katsojia kääntämään erityishuomionsa FC Barcelonassa erinomaisen kauden pelanneeseen 194-senttiseen ja 22-vuotiaaseen pelinrakentaja Rokas Jokubaitisiin. Nuoresta Jokubaitisista on kasvamassa Liettuan uuden sukupolven kruununjalokivi.
- Viime kesänä Jokubaitis oli vielä selkeästi vähän nuori poika isossa roolissa, mutta nyt hän ihan selvästi johtaa joukkueensa hyökkäystä ja on ottanut jättimäisen harppauksen eteenpäin.
Susijengi ja Liettua kohtaavat Tampereen Nokia Areenalla perjantaina 4.8. klo 20.00 alkaen. Liput ovat myynnissä. Ottelu televisioidaan Nelosella ja Ruutu-palvelussa klo 19.50 alkaen.
Suomen miesten maajoukkue on historiansa aikana kohdannut Liettuan 21 kertaa, voittanut neljästi ja hävinnyt 17 kertaa.
|
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura 2023-24 |
|
1 |
Donatas TAROLIS |
203 |
1994 |
CSM Oradea (ROU) |
|
2 |
Margiris NORMANTAS |
194 |
1996 |
Lietuvos Rytas Vilna (LTU) |
|
3 |
Dovydas GIEDRAITIS |
193 |
2000 |
Zalgiris Kaunas (LTU) |
|
8 |
Tadas SEDEKERSKIS |
206 |
1998 |
Saski Baskonia (ESP) |
|
9 |
Ignas BRADZEIKIS |
201 |
1999 |
Zalgiris Kaunas (LTU) |
|
12 |
Gabrielius MALDUNAS |
204 |
1993 |
BC Lietkabelis (LTU) |
|
13 |
Rokas JOKUBAITIS |
194 |
2000 |
FC Barcelona (ESP) |
|
17 |
Jonas VALANCIUNAS |
211 |
1992 |
New Orleans Pelicans (NBA) |
|
19 |
Mindaugas KUZMINSKAS |
206 |
1989 |
AEK Ateena (GRE) |
|
20 |
Donatas MOTIEJUNAS |
213 |
1990 |
AS Monaco (FRA) |
|
22 |
Eimantas BENDZIUS |
207 |
1990 |
Dinamo Sassari (ITA) |
|
31 |
Vaidas KARINIAUSKAS |
198 |
1993 |
M Basket Mazeikiai (LTU) |
|
33 |
Tomas DIMSA |
196 |
1994 |
Zalgiris Kaunas (LTU) |
|
91 |
Deividas SIRVYDIS |
203 |
2000 |
Wisconsin (G-League, USA) |
Utah Jazz pelasi avausottelunsa tällä NBA-kaudella voittaen Los Angeles Clippersin kotonaan 129-108. Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 5 syöttöä.
Kesällä käynnistyneen Rohkaisijat-hankkeen keskeinen viesti lapsille ja nuorille on, että että he eivät ole yksin. Nyt 100 nopeinta vanhempaa voi pyytää lapselleen henkilökohtaisen rohkaisun Susijengin tai Susiladiesin tähdeltä.
NBA-kausi 2025-26 alkaa Pohjois-Amerikassa 22.10. Maailman parhaassa koripallosarjassa löytyy suomalaisedustusta kahdelta kantilta, kun Lauri Markkanen pelaa Utah Jazzissa ja Tuomas Iisalo on päävalmentajana Memphis Grizzliesissä.
NBA-kausi 2025–26 käynnistyy tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suomalaisista tulessa alkavalla kaudella ovat Utah Jazzin Lauri Markkanen sekä Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo.
Euroliiga-kautensa alavireisesti aloittanut hallitseva mestari Fenerbahce nappasi torstai-iltana tuiki tärkeän voiton kotikentällään Istanbulissa nujertamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin pistein 88–73 (37–32). Fenerbahcen voiton takuumiehenä loisti viisi kolmosta upottanut Mikael Jantunen.
Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.
Susijengin EM-kisaleiritykseen kuulunut Lapuan Korikobrien kasvatti Perttu Blomgren, 196 cm ja 24 vuotta, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa tappiottomana johtaman MBC Mitteldeutscherin kanssa. Myös Saksan cupin hallitsevana mestarina kauteen lähtenyt Mitteldeutscher pelaa Bundesliigan lisäksi Pohjois-Euroopan liigaa (ENBL).
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Susijengin historiallinen neljäs sija EM-kisoissa nosti joukkueen puheenaiheeksi koko maassa, ja tunnelma oli käsinkosketeltava. Susijengi pelaa MM-karsintojen kotiavauksen Ranskaa vastaan 1. joulukuuta.