Koris.netin haastattelussa: Domingo Diaz

2.7.2007 Naisten koripallomaajoukkueen tuore päävalmentaja Domingo Diaz saapui kesäkuun lopussa Suomeen ja suuntasi suorinta tietä Vierumäelle naisten maajoukkueleirille. Koris.net tapasi espanjalaisen Diazin naisten maajoukkueen toisena leiripäivänä.

Olet nyt Suomessa kolmatta päivää. Mikä on ensivaikutelmasi Suomen naisten maajoukkueen pelaajista?

Tänä aamuna, toisten harjoitusten jälkeen, olimme apuvalmentaja Jukka Mantereen kanssa todella tyytyväisiä näkemäämme. Pelaajilla on erinomainen työmoraali. He janoavat tietoa – he ovat kuin sieniä, jotka tahtovat imeä itseensä kaiken annetun tiedon! Mielestäni pelaajat ovat menneet selkeästi eteenpäin jo kaksissa harjoituksissa. Tällä rytmillä pystymme elokuun lopussa taistelemaan tasaväkisesti Puolaa vastaan.

Valmennusmeriittisi ovat huikeat. Mikä sai sinun jatkamaan valmennusuraasi juuri Suomessa?

Viimeisen kuuden kuukauden ajan olen tehnyt toimistotyötä Espanjan koripalloliitossa. Halusin päästä takaisin ”kentälle”, tuntea käytännön valmennushuuman ja nähdä kehityksen pelaajaryhmässäni. Samanlaista jännitystä ei voi kokea toimistosta käsin. Olen hyvin iloinen siitä, että Suomen Koripalloliitto otti minuun yhteyttä ja tarjosi tämän mahdollisuuden.

Naisten maajoukkueen pelaajista vain muutama on sinulle aikaisemmin tuttu. Mitkä ovat maajoukkueen materiaalin heikkoudet ja vahvuudet näin ensi näkemän mukaan?

Pidän siitä, että pelaajani ovat urheilullisia ja fyysisesti hyväkuntoisia. Jonkinlainen kulttuurien välinen ero on havaittavissa siinä, että osalta suomalaispelaajista puuttuu luonnollinen, jatkuva kilpailuvietti, mitä Espanjassa on jokaisella pelaajalla.

Mikä on Domingo Diazin pelifilosofia? Minkälaista koripalloa tahdot joukkueesi pelaavan?

Rakastan ennen kaikkea aggressiivista, koririkasta koripalloa, jossa juostaan nopeita hyökkäyksiä paljon. 5-5-hyökkäyspelimme tulee olemaan kontrolloitua, mutta nopeaa. Tärkeää on se, että joukkueessani on hyviä heittäjiä, jotka osuvat silloin, kun heille pelataan vapaa korintekopaikka.

Suomen naisten koripallomaajoukkue on viimeksi ollut EM-kisoissa 1987, sen jälkeen suomalainen naiskoris on ollut ikään kuin jatkuvassa ”käymistilassa.” Maajoukkuepelaajat ovat vaihtuneet tiuhaa tahtia ja nuoria pelaajia tuodaan jatkuvasti lisää maajoukkuerinkiin. Millä keinoin aiot saavuttaa tilanteen, jossa naisten maajoukkuetoiminnassa on aitoa jatkuvuutta?

Henkilökohtainen lähtökohtani on se, että olen 51-vuotias – joskin virallinen ikäni on 18 – ja minulla on 35 vuotta kokemusta koripallovalmennuksesta. Silti tahdon kaikessa toiminnassani katsoa mieluummin eteen- kuin taaksepäin. Olen ollut ylpeä siitä, että olen saanut valmentaa Espanjaa ja tahdon luoda ilmapiirin, jossa kaikki pelaajani ovat ylpeitä siitä, että he saavat edustaa Suomea maajoukkuetasolla.

Pyrin siihen, että syksyn karsintaotteluissa jalkeilla on 12 sellaista pelaajaa, jotka aidosti tahtovat edustaa Suomea. Yhteishenki on yksi osa kilpailullisuutta ja tahdon joukkueeni olevan kilpailullinen.

Oletko kartoittanut pelaajiesi vahvuuksia ja heikkouksia ennen Suomeen tuloasi? Mitä tiedät pelaajistasi yleensä?

Apuvalmentajani Jukka Mantere on tehnyt minulle paljon ennakkomateriaalia. Hän on lähettänyt DVD:ita pelaajistani, kirjoittanut kirjallisia analyysejä ja kartoittanut heidän henkilökohtaisia taitojaan. Jukalla on takanaan pitkä valmennuskokemus ja hän on korvaamaton apu minulle. Olemme tehneet myös analyysia viime syksyn maaotteluista.

Naiskoripallo nauttii Euroopassa suurta suosiota, Suomessa kysymys on jossain määrin marginaalilajista. Uskotko, että suomalaisen naiskoripallon (tai koripallon yleensä) on mahdollista aikaansaada buumi, jonka myötä suurempi yleisö kiinnostuu lajista?

Suomen ongelma on se, että kyseessä on pieni maa, jossa kaikki pitävät urheilusta. Silloin tarjontaa on ikään kuin ”liikaa.” Koripallo on kansainvälisesti valtavan suosittu, kilpailullinen laji, jossa ei päästä huipulle aivan pienillä satsauksilla.

Kansalla pitää olla idoleita, joiden edesottamuksista kaikki voivat olla ylpeitä. Esimerkkinä voisin mainita Argentiinan. Kun Emanuel Ginobili pääsi NBA:han, maahan nousi hirveä korisbuumi ja maajoukkue pääsi MM-kisoihin. Tämän kaltaisiin asioihin myös Suomen Koripalloliiton kannattaa keskittyä. Miten markkinoida lajia? Kaikki urheilulajit tarvitsevat median apua menestykseen. Jos media kiinnostuu lajista ja näkee, että sillä on tulevaisuutta, lajiliitolla on hyvä syy panostaa mainontaan. Miten Suomen Koripalloliitto aikoo markkinoida esimerkiksi Petteri Koposta, joka vasta draftattiin NBA:han?

On olemassa myös buumeja buumien jälkeen. Kun Espanjan koripallomaajoukkue voitti miesten MM-kultaa 2006, lisenssipelaajien määrä nousi huikeat 200 000 kappaletta. Nyt Espanjan tavoitteena on saada lisenssipelaajien määrä kahteen miljoonaan Beijingin olympiakisoihin 2008 mennessä. Nyt lisenssejä on 1,2 miljoonaa, mutta silti Espanjassa uskotaan tavoitteen olevan mahdollinen.

Vuoden –87 EM-kisojen jälkeen suomalaisen naiskoripallon profiilipelaajien määrä on pienentynyt. Lea Hakalan kaltaisia koko kansan tuntemia pelaajia ei ole. Näetkö, että nykyisen maajoukkuerungon pelaajissa on aineksia tähän?

Kysymykseen on vaikea vastata, koska en ole seurannut kehitystä Suomessa. Maajoukkuepelaajista esimerkiksi Reetta Piipari ja Taru Tuukkanen ovat käyneet läpi NCAA-yliopistosarjan, luoneet uraa jotakuinkin yhtäpitkään ja saavuttaneet tietyn kilpailullisuuden ja kovatavoitteisuuden. Heidän kaltaistensa profiilipelaajien ympärille täytyy lyödä urheilullinen joukkue. Tärkeää on säilyttää jatkuvuus. Pelaajille täytyy tarjota aina vain korkeampia tavoitteita, jotta runkopelaajat säilyttävät motivaationsa ja muuttuvat ”profiilipelaajiksi.”

Suomalaisia naiskoripalloilijoita lähtee vuosittain Yhdysvaltojen yliopistoihin tai Euroopan sarjoihin ammattilaisiksi. Mikä on oma näkemyksesi? Kumpi kehittää pelaajaa enemmän, USA vai Eurooppa

Minulla on omat epäilyni Yhdysvalloista. Kouluja on paljon, mutta taso koulujen välillä vaihtelee suuresti. Jotkut yliopistot tekevät erinomaista työtä, mutta toisaalta näkyy myös esimerkkejä, joissa pelaajat eivät ole kehittyneet lainkaan. Espanjassakin joihinkin seuroihin ostetaan valmiit tähdet, toisaalla sitoudutaan pelaajien kehittämiseen.

Koulua tai seuraa valitessa pelaajan täytyy käyttää kunnolla aikaa valintaan, jotta hän voi olla varma siitä, että löytää paikan jossa kehittyä. Toisaalta herää kysymys, onko pelaajan aina pakko lähteä ulkomaille? Joissain tapauksissa kotimaahan jääminen on oikein hyvä vaihtoehto.

Suomen naisten maajoukkuetrio Taru Tuukkanen-Reetta Piipari-Heta Korpivaara solmi juuri ensi kauden kattavan sopimuksen Espanjan pääsarjajoukkue Gran Canarian kanssa. Suomalaiset naispelaajat ovat muutenkin tehneet vuosien aikana säännöllisesti tiliä Espanjassa. Mikä Espanjassa vetää suomalaiskoripalloilijoita luokseen?

Espanjassa sarjat ovat laajentuneet paljon. Pääsarajssa on 14 joukkuetta ja 2. divisioonassa, joka on niin ikään ammattilaissarja, on 28 joukkuetta ja lukumäärä lisääntyy vielä neljällä. Espanjassa on paljon paikkakuntia, jotka tahtovat viedä naiskorista eteenpäin. Kun pelaajia ei ole valmiina, kysyntää tulee ja EU-pelaajat ovat usein halvempia kuin amerikkalaiset. Suomalaispelaajille tarjoutuu näin erinomainen mahdollisuus ammattilaisuuteen.

Lue myös artikkeli: "Diaz nimesi naisten maajoukkueeseen 16 pelaajaa"

Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/