14.1.2025 20:49 Helsinki Seagulls on jo varmistanut runkosarjan voiton. Kouvot ja Tapiolan Honka jatkavat pelejä alemmassa jatkosarjassa.

Topias Jokela jäi illan ottelussa pisteittä mutta keräsi 12 levypalloa. Kuva: Mikko Mäkelä
Kouvot hoiteli kotonaan Mansikka-aholla BC Nokian reippain luvuin 98–80. Jatkosarjasijoituksiin ottelu ei kummallakaan joukkueella enää vaikuttanut, sillä kumpikin pelaa tällä kaudella varmuudella alemmassa lohkossa. Myös sieltä on kuitenkin kaksi paikkaa jaossa playoffeihin, ja sarjapisteet siirtyvät jatkovaiheeseen joukkueiden mukana, joten nämä sijoilla yhdeksän ja kymmenen olevat joukkueet tarvitsevat niitä kipeästi noustakseen pudotuspeleihin.
Illan hurjin pistetykki oli 28 pistettä upottanut Admon Gilder. Blake Francis pussitti 24 pistettä ja jakoi kahdeksan syöttöä, ja Hakim Hartin rivillä paistoi 26 pistettä, seitsemän levypalloa ja kuusi syöttöä. Suomalaissentteri Topias Jokela jäi pisteittä mutta napsi peräti 12 levypalloa.
Nokian korkein pistesaldo oli Isaiah Rossin 20 pistettä.
Sijalla kahdeksan taulukossa oleva Tapiolan Honka pyrkii pitämään kiinni playoff-paikastaan ja paransi asemaansa tänään 93–88-voitolla Kobrista. Lapualaiset puolestaan ovat parhaillaan sarjassa viimeisinä.
Hongan Anthony Roberts säväytti 20 pisteellä, 12 levypallolla ja kolmella riistolla. Kobrien Trent Buttrickille kirjattiin 20 pistettä ja kymmenen levypalloa.
Illan kolmas voittaja oli Helsinki Seagulls, joka on varmistanut jo runkosarjan voiton ja sen myötä myös playoff-paikkansa. KTP-Basket taipui tänään Kotkassa Seagullsille 83–114.
Ottelun vauhtikolmikkona nähtiin Kalib Boone, Rene Rougeau ja Lassi Nikkarinen. Boone merkkautti hurjan rivin 31 pistettä, 14 levypalloa, kaksi riistoa ja neljä torjuntaa. Rougeaun rivillä näkyi 16 pistettä, kymmenen levypalloa, seitsemän syöttöä ja kaksi riistoa, ja Nikkarinen tilastoi 15 pistettä ja kahdeksan syöttöä.
KTP:n puolella Tavon Kingille merkittiin 25 pistettä ja Joonas Timoselle 16 pistettä, viisi levypalloa ja kahdeksan syöttöä.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.