26.2.2025 20:26 Hurjassa vireessä alemmassa jatkosarjassa ollut KTP-Basket dominoi levyjä ja vei yhden jaksoista peräti 20 pisteellä.

Joonas Timonen on ollut KTP:lle tärkeä lenkki kummassakin kenttäpäässä. Kuva: Mikko Mäkelä
KTP-Basket lähti jatkosarjavaiheeseen ikävästä asetelmasta: sarjataulukon toiseksi viimeisenä joukkueena ja vain voiton verran putoamispaikan yläpuolella. Sen jälkeen kotkalaisjoukkue on pistänyt tuulemaan. Tänään se otti viidennen perättäisen voittonsa kaataessaan kotona Tapiolan Hongan 87–67.
KTP varmisti voitolla sarjapaikan. Lopputulos tietää myös sitä, että Kobrat putoaa ensi kaudeksi sarjaporrasta alemmas.
Isäntien isoimman pistemäärän, 24, upotti Alijah Comithier. Ohessa hän keräsi myös kuusi levypalloa. Vahvassa vedossa oli myös joukkuetoveri Joonas Timonen, joka pussitti 18 pistettä ja nappasi kaksi riistoa.
Hongan riveissä maininnan arvoista työtä teki muiden muassa Darius Quisenberry, jolle merkittiin 15 pistettä, viisi levypalloa, neljä syöttöä ja kaksi riistoa. Joukkuetoveri Riku Korhonen teki viisi pistettä ja kommentoi ottelua Ruudun haastattelussa:
– KTP tuli puoliaikatauolta aivan hirveällä energialla. Emme pystyneet vastaamaan siihen ollenkaan vaan jäimme ihan jalkoihin. Emme saaneet toteutettua hyökkäyspäässä ollenkaan, eikä puolustuskaan hyvää ollut. En tiedä, montako hyökkäyslevypalloa heillä oli, mutta aika monta.
KTP:n hyökkäyslevypallosaldo oli ottelussa 18, ja kolmannen jakson joukkue voitti pistein 27–7.
Joukkueet kohtaavat toisensa revanssissa heti perjantaina 28. helmikuuta.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.
Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.
Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.
Tampereen Pyrintö kaatoi Kobrat tehden 133 pistettä. Vastaavaan lukemaan on ylletty 2000-luvun aikana vain neljästi. Illan muita voittajia olivat Kauhajoki ja KTP-Basket.
Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Tapiolan Honka pitävät kolmen kärkeä miesten Korisliigassa.
Räjähtävän sisääntulon Korisliigaan viime kaudella tehnyt Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, palaa maajoukkuetaukoon asti kestävällä sopimuksella hallitsevan SM-hopeamitalisti Karhu Basketin riveihin. Sopimuksessa on optio loppukaudesta. Wartti Basketin kasvatteihin lukeutuva Gustavson edusti Suomea mitalipeleihin päättyneissä historiallisissa kesän 2025 EM-kotikisoissa.
Dean Keeler johti Bisons Loimaan työtä lukuisilla hyökkäyslevypalloilla ja täydellisyyttä hipovalla kahden pisteen osumaprosentilla. Kataja Basketin Henri Kantonen puolestaan pyssytti loistavasti niin läheltä kuin kaukaakin, mutta se ei riittänyt voittoon.