14.10.2019 09:05 Katajan päävalmentaja Juha Sten: "Yksi oleellinen asia lienee, miten saamme kerättyä energiat pelin alkuun."
Katajan päävalmentaja Juha Sten toivoo, että Omar Calhoun pääsee ottelu ottelulta paremmin mukaan Katajan toimintaan. Kuva: Ville Vuorinen
Kauden kolmannessa Korismaanantain ottelussa kohtaavat Joensuun Kataja Basket ja Uudenkaupungin Korihait.
Katajalla on meneillään kova parin viikon urakka, jonka aikana joensuulaiset pelasivat itsensä jälleen karsintojen kautta FIBA Europe Cupiin. Samaan aikaan Kataja on pelannut Korisliigaa, jossa kasassa on neljästä ottelusta kaksi voittoa. Viimeisin voitto tuli lauantaina Joensuussa Tampereen Pyrintöä vastaan.
– Saimme toisella puolikkaalla puolustuksen toimimaan kovien yksilösuoritusten avulla. Meillä hyvä viikko tuloksellisesti ja pelillisesti. Nyt kun saamme vielä Omar Calhounin ajettua sisään joukkueeseen, niin hyvältä näyttää, Katajan päävalmentaja Juha Sten mietti Pyrintö-ottelun jälkeen.
Espoo Unitedissa Korisliiga-kaudella 2017-18 vakuuttanut Calhoun pelasi vielä lauantaina vain vähän. Vasta muutaman päivän Joensuussa viettänyt Calhoun tuo Katajalle valtavan määrän urheilullisuutta ja korintekotaitoa.
Katajan alkukauden tehopelaaja on ollut Brandon Walters (20,0/7,3/3,0t). Myös pelintekijä Jarred Ogungbemi-Jackson (17,5/7,5/5,0) on vakuuttanut heti ensimmäisissä otteluissaan. Kotimaisesta osastosta avauskauttaan Joensuussa pelaavat Fiifi Aidoo (9,8/2,3/2,5s) ja Aapeli Alanen (9,3/4,3) ovat aloittaneet pirteästi.
– Meille tiukan rypistyksen viimeinen osa ennen muutaman päivän huilia. Yksi oleellinen asia lienee, miten saamme kerättyä energiat pelin alkuun. Samoin Korihailta täytyy yrittää ottaa pois heidän vahvuuksiaan, Sten linjaa.
Korihait on neljän ottelun jälkeen Korisliigan ainoa voitoton joukkue. Korihaiden kaksi ensimmäistä ottelua olivat silti varsin hyviä esityksiä. Viime viikolla kotitappio Ura Basketille ja selkeä häviö Kouvolassa aiheuttivat jo kuitenkin enemmän huolta Korihaiden iskukyvystä.
– Me tiedämme, kuinka vaikeaa on pelata vieraissa Katajaa vastaan, mutta meidän päätavoitteemme on keskittyä omaan tekemiseen ja ottaa pieniä askelia eteenpäin joukkueena. Meidän täytyy parantaa puolustustamme, olla vahvempia yksi vastaan yksi -tilanteissa ja lisäksi olla viisaampia hyökkäyspäässä, Korihaiden päävalmentaja Jordi Juste listaa.
Korihaiden alkukauden pisteet ovat tulleet pitkälti takakentän kolmikolta Casey Benson (14,8/8,5/5,3s), Vesa Heinonen (13,5/1,8) ja Anton Cook (15,3/4,3/2,8s). Sisäpelaajista Henri Ventoniemi (12,8/4,8) ja Ande Berry (10,7/4,0) ovat pussittaneet pisteitä yli kymmenen keskiarvolla.
Studiovieraana Ura Basket eGameStarsin laituri Eero Sahlberg. Juontajina Toni Flink ja Saku Mäkynen.
Suurennuslasin alla Katajan Aapeli Alanen sekä Korihaiden Casey Benson Korihait
Kuka on Korismaanantain ensimmäinen Viikon pelaaja?
Parhaat palat ja suomalaiskuulumiset Espanja sekä Saksan liigoista
Lisäksi Espanjassa pelaavan Roope Ahosen haastattelu
21.10. BC Nokia–Salon Vilpas
28.10. Lahti Basketball–Kouvot
4.11. Salon Vilpas–Korihait
11.11. Lahti Basketball–Karhu Basket
Lauantain Korisliiga-ilta ei jättänyt ketään kylmäksi. Korihait ja Kauhajoki tarvitsivat paremmuuden selvittämiseen kaksi jatkoaikaa. Salon Vilpas puolestaan nousi hurmiollisen viimeisen kympin myötä voittoon Kataja Basketista.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina, kun alemmassa jatkosarjassa Kobrat isännöi Tampereen Pyrintöä. Influenssa-aallon kanssa painiva vierasjoukkue haki vakuuttavan vierasvoiton lukemin 71–105 (31–57).
Helsinki Seagullsin 15 ottelun voittoputkeen johtanut René Rougeau valittiin joulukuun 2024 osalta Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Nyt hän analysoi joukkueensa asennetta ja Susijengi-tähti Henri Kantosen saapumista kokoonpanoon. Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 24. tammikuuta Kobrien ja Tampereen Pyrinnön välisellä alemman jatkosarjan ottelulla. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
Puolalaislähtöinen erotuomari Karol Kowalski on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa huippukoripallossa ja eurokentillä. Hän tähtää määrätietoisesti koko ajan korkeammalle roolissa, jossa onnistumista mitataan huomaamattomuudella.
Miesten Korisliigan runkosarjassa pelattiin tänään viimeinen ottelukierros kauden 2024–25 osalta. Jatkosarjat käynnistyvät lauantaina 25. tammikuuta.
Korisliigan runkosarjan voiton varmistanut Helsinki Seagulls on saanut kevätkauden mitalikamppailuihin riveihinsä raskaan sarjan vahvistuksen. Lähes vuoden päivät alaraajavammastaan kuntoutunut, Susijengin vakiomiehistöön kuuluva 198-senttinen ja 27-vuotias ToPo Junioreiden kasvatti Henri Kantonen on allekirjoittanut helsinkiläisjoukkueen kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.
Miesten Korisliiga lähenee jatkosarjavaihetta, kun enää yksi täysi kierros runkosarjaa on pelaamatta. Silti monet jatkolohkopaikoista ovat edelleen kysymysmerkkejä.
Helsinki Seagulls on jo varmistanut runkosarjan voiton. Kouvot ja Tapiolan Honka jatkavat pelejä alemmassa jatkosarjassa.
Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2025–26 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella joulukuun 15. päivään mennessä.