Kouvot vei nimiinsä Kymenlaakson herruuden – Seagulls ja BC Nokia vieravoittoihin

1.11.2019 20:58 Kouvot ja KTP esittivät perjantai-illassa todellisen jännitysnäytelmän lukuisine käänteineen.

BC Nokian Lassi Nikkarinen kasasi 13 pistettä murskavoitossa Uudessakaupungin perjantai-illassa. Kuva: Ville Vuorinen

Kouvolan Kouvot otti ensimmäisen kiinnityksen Kymenlaakson herruuteen, kun vierailija KTP-Basket kaatui 98–86 (51–41).

Molemmilla joukkueilla oli ottelussa omat hyvät hetkensä. Kouvot vei toisen jakson kymmenellä pisteellä, KTP puolestaan kolmannen 11 pisteellä. Kouvot kuitenkin vielä terästäytyi kotiyleisönsä edessä ja piti vahvalla päätösjaksollaan sarjapisteet Kouvolassa. Kouvot voitti viimeisen neljänneksen 26–13.

KTP johti ottelua parhaimmillaan yhdeksällä pisteellä. Kertaalleen kotkalaiset onnistuivat rakentamaan jopa 15 pisteen putken. Kouvot pystyi kuitenkin vastaamaan kerta toisensa jälkeen KTP:n vahvaan hetkeen. Kouvojenkin paras pisteputki oli komea, 12 pistettä.

– Kova ottelu, ehdottomasti. KTP teki meille heti alussa ongelmia. Toisella puoliajalla löysimme heidän puolustuksestaan vapaat heittopaikat ja pääsimme myös vapaaheittoviivalle. Viimeiset kuusi minuuttia oli meille vahvat, Kouvojen kapteeni David Gonzalvez (18/3/3s) totesi Elisa Viihteen haastattelussa.

– Meillä oli puutteita kommunikoinnissa puolustuspäässä. Muutoinkin, emme olleet koko ajan joukkueena samalla sivulla. Sen takia ottelu ailahteli paljon. Onneksi viimeisellä neljänneksellä olimme jo parempia.

Kouvojen tähtipelaajana kunnostautui hurjan tupla-tuplan kasannut Derrick Barden (29/15). Korisliigan lokakuun pelaajaksi valittu Duke Shelton (18/10) keräsi myös tupla-tuplan. Vaihtopenkiltä Silas Melson (19/2/7s) toi tärkeitä tehoja.

– Vähän osasi odottaa, että tulee haastava peli, koska tämä oli kolmas ottelu viiteen päivään. Vastassa oli vielä joukkue, joka on iso ja fyysinen. Pikkaisen oli haasteita, mutta pojat taistelivat hienosti voiton, Kouvojen käskyttäjä Tuomas Oja kertoi.

– Meillä on keskiviikkona peli Kauhajoella. Luulen, että nyt pidetään koko viikonloppu huilia. Se tulee kaikille tarpeen.

KTP:stä DeAndre Daniels (21/8/5s) ja Kevin Langford (19/7) olivat erityisen vahvoja hyökkäyspäässä. Kotkalaisille tappio tiesi myös kolmen ottelun voittoputken katkeamista.

KTP:n seuraava ottelu on ensi viikon perjantaina Lahdessa.

Ottelutilasto

Korihait jatkaa edelleen vailla voittoa

Uudenkaupungin Korihait ei onnistunut avaamaan kauden voittotiliään, kun BC Nokia vieraili murskaavasti Pohitullissa. BC Nokia voitti lukemin 55–91 (29–44).

BC Nokia oli vahvempi jokaisella neljänneksellä. Piste-ero kasvoikin läpi kamppailun tasaiseen tahtiin.

Korihaiden ainoa kaksinumeroisille pisteille yltänyt oli joukkueessa debytoinut Ernest Zeigler (13/3). 16-vuotias Tommi Lehtonen (9/0) jatkoi lupaavia otteitaan.

BC Nokialta viisi pelaajaa ylitti kymmenen pisteen rajapyykin. Teemu Sulonen (15/2/4s) ja Lassi Nikkarinen (13/3/5s) käyttivät peliminuuttinsa mallikkaasti.

– Tämä joukkue saa vauhdin päälle, kun puolustamme hyvin. Kun emme puolusta hyvin, kun olemme esimerkiksi vähän myöhässä syöttölinjoilla, emme ole oikein hyvä joukkue. Tänään olimme heti ottelun alussa aggressiivisia ja saimme siirrettyä onnistumiset myös hyökkäyspäähän. Hyvä alku kantoi meidät voittoon asti, Greg Gibson kehui Elisa Viihteen haastattelussa.

Korihait hakee avausvoittoaan maanantaina Salosta. BC Nokia saa tiistaina vieraita Kaarinasta.

Ottelutilasto

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Seagulls teki vaadittavan Lapualla

Helsinki Seagulls ei antanut siipirikkoisen Lapuan Kobrien yllättää, vaan haki vierasvoiton koriluvuin 70–96 (41–45).

Kobrille lähtökohdat olivat äärimmäisen haastavat, kun poissa kokoonpanosta olivat Antto Nikkarinen, Jussi Turja, Jordan Capps sekä Juho Lehtoranta.

Seagulls taas pelasi keskiviikkona kärkiottelun Salossa. Kaiken lisäksi helsinkiläisjoukkueen linja-auto hieman temppuili matkalla Lapualle. Vierasjoukkue saapuikin Kobra-Areenalle alle tunti ennen ottelun alkua.

Kobrat käytti Seagullsin uneliaan alun surutta hyväkseen. Avausjakson jälkeen Kobrat johtikin jopa 11 pisteellä. Ottelun edetessä Seagulls kuitenkin hilautui hiljalleen johtoasemaan. Kobrat ei enää pystynyt nuorella kokoonpanollaan Seagullsin rynnistykseen vastaamaan.

– Kobrat pelasi erittäin hyvin ottelun alussa. Meillä taas ei oikein ollut vaadittavaa yritystä puolustuksessa. Pieni synninpäästö on se, että linja-auto tosiaan hajosi matkalla ja saavuimme pelipaikalle 45 minuuttia myöhässä. Mutta lopulta paransimme pelaamista ja otimme vierasvoiton, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso kertasi.

Kobrilta parhaat tehot keräsivät Reggie Keely (23/9/4s) ja Brandon Boggs (22/4). Lapuan nuorisokaartista Tuukka Härsilä (3/1), Niko Mantere (3/1) ja Samuel Kujala (6/1/2s/2r) taistelivat esimerkillisesti.

Seagullsin parhaat olivat Elijah Stewart (22/4) ja ottelun ratkaisuhetkillä tappavan tarkasti heittänyt Antti Kanervo (16/4).

Kipeästi pelaajia sairastuvalta kaipaava Kobrat pelaa seuraavan kerran keskiviikkona, kun Lapualle saapuu Lahti Basketball. Seagulls isännöi keskiviikkona Pyrintöä.

Ottelutilasto

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia